Kohokohtia 187. puolivuotiskonferenssista
Herra, suo siunaus
Voima ja lohdutus
Profeetalle.
Sanansa innoita,
Mieltämme kosketa,
Että hän ohjata
Vois kulkumme.
(”Herra, suo siunaus”, MAP-lauluja, 9, laulettiin lauantain aamukokouksessa)
Yli 50 vuoden ajan presidentti Thomas S. Monsonin koskettavat omakohtaiset kertomukset ja voimallinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta ovat olleet osa yleiskonferenssia. Heikkenevän terveytensä vuoksi sekä presidentti Monson että vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista olivat havaittavasti poissa konferenssista.
Poissa mutta eivät unohdettuina.
Vaikka presidentti Monson seurasi konferenssia kotonaan ja vanhin Hales kuoli rauhallisesti sairaalassa juuri ennen viimeistä kokousta, he kumpikin olivat ajatuksissamme rukoillessamme heidän puolestaan, ja lisäksi heidän vaikutuksensa kävi ilmi puheissa.
Presidentti Monsonia lainasi yli kymmenen puhujaa, muun muassa presidentti Russell M. Nelson (ks. s. 60), joka viittasi etenkin presidentti Monsonin viime konferenssissa esittämään kutsuun rukoillen tutkia ja pohtia Mormonin kirjaa joka päivä1.
Vanhin Neil L. Andersen, konferenssin viimeinen puhuja (ks. s. 122), lainasi puhetta, jonka vanhin Hales oli valmistanut konferenssiin mutta jota ei pystynyt pitämään: ”Kun päätämme uskoa, olemme valmistautuneet olemaan Jumalan luona”, vanhin Hales kirjoitti. Vanhin Hales todella oli päättänyt uskoa.
Vaikka presidentti Monson ja vanhin Hales olivat poissa eivätkä seisseet puhujakorokkeella, niin heidän läsnäolonsa tuntui silti ja heillä oli tärkeä osa siinä, että konferenssista tuli merkityksellinen monelle.
Alati rukoilen puolestasi
Ja pyydän siunaamaan profeettani.
Vaikk varjot vuosien otsalles saa,
Heijastus taivainen sen kirkastaa,
Heijastus taivainen sen kirkastaa.
(”Alati rukoilen puolestasi”, MAP-lauluja, 12, laulettiin yleisessä pappeuskokouksessa)