2016
Muutos evankeliumin oppimisessa ja opettamisessa
Toukokuu 2016


Muutos evankeliumin oppimisessa ja opettamisessa

Evankeliumin oppiminen, opettaminen ja sen mukaan eläminen ovat ratkaisevan tärkeitä henkilökohtaiselle kasvullemme sekä olennainen osa lepopäivän hartaudenharjoitustamme. Osana jatkuvaa pyrkimystä auttaa jäseniä kasvamaan, kun he vahvistavat uskoa taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen sekä parantavat hartaudenharjoitustaan lepopäivänä, ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi esittelivät yleiskonferenssin johtajistokokouksissa uuden hankkeen parantaa evankeliumin opettamista ja oppimista. Jäseniä kehotetaan

1. omaksumaan oppaan Opettaminen Vapahtajan tavalla periaatteet. Tämä uusi opas keskittyy yksinkertaisiin mutta voimallisiin periaatteisiin, joita Mestariopettaja käytti. Jokaisen opettajan tavoite, kuten oppaassa sanotaan, on ”opettaa evankeliumin puhdasta oppia Hengen johdatuksella auttaakseen Jumalan lapsia vahvistamaan uskoaan Vapahtajaan ja tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen”.

Vaikka opas on tarkoitettu niille, joilla on opetustehtävä, jokainen huomaa sen hyödylliseksi opetellessaan opettamaan Vapahtajan tavalla. Vanhemmat voivat hyötyä oppaan periaatteiden käyttämisestä opettaessaan kotona.

2. osallistumaan opettajaneuvoston kokouksiin. Opettajaneuvoston kokoukset eivät ole sama asia kuin aiemmat opettajien koulutuskurssit. Nämä neuvoston kokoukset tarjoavat opettajille tilaisuuksia keskustella yhdessä ja oppia toisiltaan oppaan Opettaminen Vapahtajan tavalla periaatteita. Nämä kokoukset, joita tulee pitää kerran kuukaudessa sunnuntain kokousaikataulun aikana, aloitetaan maailmanlaajuisesti vuoden 2016 kuluessa.

3. olemaan uutteria evankeliumin oppijoita. Niin jäseniä kuin opettajiakin kannustetaan olemaan uutteria evankeliumin oppijoita kotona. Evankeliumin oppiminen ja sen mukaan eläminen viikolla valmistaa jäseniä osallistumaan sunnuntain oppitunteihin, mikä voi luoda entistä merkityksellisempiä oppimiskokemuksia jokaiselle.

Taivaallisen Isän lapsina meillä kaikilla on mahdollisuus tulla Hänen kaltaisikseen. Jokainen, joka on halukas oppimaan ja elämään evankeliumin mukaan, voi tulla enemmän taivaallisten vanhempiemme kaltaiseksi ja palata elämään heidän luonaan. Hartaudenharjoitus kirkossa ja kotona auttaa meitä saamaan sellaista uskoa taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen.