2016
Säilyttäkää aina syntienne anteeksianto
Toukokuu 2016


Säilyttäkää aina syntienne anteeksianto

Kun Pyhän Hengen pyhittävä voima on jatkuvasti kumppaninamme, me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.

Eräs syvällinen ilmaus, jota kuningas Benjamin käytti opetuksissaan Vapahtajasta ja Hänen sovituksestaan, on ollut opiskeluni ja pohdiskeluni toistuva aihe monien vuosien ajan.

Hengellisesti liikuttavassa jäähyväissaarnassaan kansalleen, jota oli palvellut ja rakastanut, kuningas Benjamin kuvaili, kuinka tärkeää on tuntea Jumalan kirkkaus ja maistaa Hänen rakkauttaan, saada syntien anteeksianto, muistaa aina Jumalan suuruus, rukoilla päivittäin ja pysyä lujana uskossa.1 Hän myös lupasi, että näitä asioita tekemällä ”te saatte aina riemuita ja olla täynnä Jumalan rakkautta ja säilyttää aina syntienne anteeksiannon2.

Puheeni keskittyy periaatteeseen syntiemme anteeksiannon säilyttämisestä aina. Tässä lauseessa ilmaistu totuus voi vahvistaa uskoamme Herraan Jeesukseen Kristukseen ja syventää opetuslapseuttamme. Rukoilen, että Pyhä Henki innoittaisi ja kohottaisi meitä pohtiessamme yhdessä keskeisiä hengellisiä totuuksia.

Hengellinen uudestisyntyminen

Me koemme kuolevaisuudessa fyysisen syntymän sekä tilaisuuden hengelliseen uudestisyntymiseen.3 Profeetat ja apostolit neuvovat meitä heräämään Jumalalle4, syntymään uudesti5 ja tulemaan uusiksi luomuksiksi Kristuksessa6 vastaanottamalla elämäämme Jeesuksen Kristuksen sovituksen mahdollistamat siunaukset. Pyhän Messiaan ansiot, laupeus ja armo7 voivat auttaa meitä voittamaan luonnollisen ihmisen itsekeskeiset ja itsekkäät taipumukset ja tulemaan epäitsekkäämmiksi, hyväntahtoisemmiksi ja pyhemmiksi. Meitä kehotetaan elämään niin, että voimme ”seisoa tahrattomina [Herran edessä] viimeisenä päivänä”8.

Pyhä Henki ja pappeuden toimitukset

Profeetta Joseph Smith ilmaisi ytimekkäästi pappeuden toimitusten välttämättömän roolin Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa. ”Uudestisyntyminen tulee Jumalan Hengen avulla toimitusten kautta.”9 Tämä syvällinen lausunto tähdentää sekä Pyhän Hengen että pyhien toimitusten roolia hengellisen uudestisyntymisen prosessissa.

Pyhä Henki on jumaluuden kolmas jäsen. Hän on henkipersoona, ja Hän todistaa kaikesta totuudesta. Pyhissä kirjoituksissa Pyhään Henkeen viitataan puolustajana, lohduttajana10, opettajana11 ja ilmoituksenantajana12. Pyhä Henki on lisäksi pyhittäjä13, joka puhdistaa ja polttaa kuonan ja pahuuden ihmissielusta ikään kuin tulella.

Pyhät toimitukset ovat keskeisiä Vapahtajan evankeliumissa ja siinä, että tulemme Hänen luokseen ja tavoittelemme hengellistä uudestisyntymistä. Toimitukset ovat pyhiä tekoja, joilla on hengellinen tarkoitus ja iankaikkinen merkitys, ja ne liittyvät Jumalan lakeihin ja säädöksiin.14 Kaikkien pelastavien toimitusten sekä sakramenttitoimituksen täytyy olla sellaisen henkilön valtuuttamia, jolla on välttämättömät pappeuden avaimet.

Kristuksen palautetussa kirkossa suotavat pelastuksen ja korotuksen toimitukset ovat paljon enemmän kuin rituaaleja tai vertauskuvallisia toimia. Ne pikemminkin muodostavat valtuutettuja kanavia, joiden kautta taivaan siunaukset ja voimat voivat virrata omaan elämäämme.

”Ja tämä suurempi pappeus hallitsee evankeliumia ja pitää hallussaan valtakunnan salaisuuksien avainta, nimittäin Jumalan tuntemisen avainta.

Sen tähden sen toimituksissa ilmenee jumalisuuden voima.

Ja ilman sen toimituksia ja pappeuden valtuutta jumalisuuden voima ei ilmene ihmisille lihassa.”15

Toimitukset, jotka otetaan vastaan ja joita kunnioitetaan nuhteettomasti, ovat välttämättömiä jumalisuuden voiman ja kaikkien Vapahtajan sovituksen tarjoamien siunausten saamiseksi.

Syntien anteeksiannon saaminen ja säilyttäminen toimitusten avulla

Ymmärtääksemme täydellisemmin prosessin, jonka avulla voimme saada ja aina säilyttää syntiemme anteeksiannon, meidän täytyy ensin ymmärtää erottamaton suhde kolmen pyhän toimituksen välillä, jotka suovat oikeuden taivaan voimiin: upotuskaste, kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi ja sakramentti.

Upotuskaste syntien anteeksi saamiseksi on Jeesuksen Kristuksen ”evankeliumin alkutoimitus”16, ja sitä täytyy edeltää usko Vapahtajaan ja vilpitön parannus. Tämä toimitus ”on Jumalan [lapsilleen] asettama merkki ja käsky, jotta [he voisivat] päästä Hänen valtakuntaansa”17. Kaste suoritetaan Aaronin pappeuden valtuudella. Vapahtajan luokse tulemisen ja hengellisen uudestisyntymisen prosessissa kaste on välttämätön sielumme ensimmäinen puhdistaminen synnistä.

Kasteenliittoon kuuluu kolme perustavanlaatuista sitoumusta: 1) halu ottaa päällemme Jeesuksen Kristuksen nimi, 2) muistaa Hänet aina ja 3) pitää Hänen käskynsä. Tämän liiton pitämisestä luvattu siunaus on, että Hänen Henkensä voi aina olla meidän kanssamme18. Kaste on siten välttämätön valmistauduttaessa saamaan valtuuden suoma mahdollisuus jumaluuden kolmannen jäsenen jatkuvaan kumppanuuteen.

”Jotta [vesikaste] olisi täydellinen, sen jälkeen täytyy saada [Hengen kaste].”19 Kuten Vapahtaja opetti Nikodemokselle: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.”20

Kolme profeetta Joseph Smithin esittämää lausuntoa tähdentävät sitä ratkaisevaa yhteyttä, joka upotuskasteella syntien anteeksisaamiseksi ja kätten päällepanemisella Pyhän Hengen lahjan saamiseksi on.

Lausunto 1: ”Kaste on Pyhän Hengen saamista edeltävä pyhä toimitus. Se on avain ja kanava, jonka kautta Pyhä Henki annetaan.”21

Lausunto 2: ”Voitte yhtä hyvin kastaa hiekkasäkin kuin ihmisen, ellei sitä tehdä syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen saamiseksi. Vesikaste on ainoastaan puoli kastetta, eikä se hyödytä mitään ilman toista puolta eli Pyhän Hengen kastetta.”22

Lausunto 3: ”Ilman tulikastetta ja Pyhän Hengen läsnäoloa ei vesikasteesta ole mitään hyötyä. Ne liittyvät toisiinsa välttämättömästi ja erottamattomasti.”23

Pyhissä kirjoituksissa tähdennetään toistuvasti, kuinka kiinteästi yhdistyneitä parannuksen periaate, kastetoimitus ja Pyhän Hengen lahjan saamisen toimitus sekä syntien anteeksiannon loistava siunaus ovat.

Nefi vakuutti: ”Sillä portti, josta teidän tulee mennä sisälle, on parannus ja vesikaste; ja silloin tulee teidän syntienne anteeksianto tulen ja Pyhän Hengen kautta.”24

Vapahtaja itse julisti: ”Nyt tämä on käsky: Tehkää parannus, kaikki te maan ääret, ja tulkaa minun luokseni ja ottakaa kaste minun nimeeni, jotta te pyhittyisitte ottamalla vastaan Pyhän Hengen, jotta voitte seisoa tahrattomina minun edessäni viimeisenä päivänä.”25

Kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi on Melkisedekin pappeuden valtuudella suoritettava toimitus. Vapahtajan luokse tulemisen ja hengellisen uudestisyntymisen prosessissa Pyhän Hengen pyhittävän voiman saaminen elämäämme tekee mahdolliseksi sielumme jatkuvan puhdistumisen synnistä. Tämä riemullinen siunaus on elintärkeä, koska ”mikään epäpuhdas [ei] voi asua Jumalan luona”26.

Herran palautetun kirkon jäseninä meitä on siunattu sekä ensimmäisellä puhdistamisellamme synnistä, mikä liittyy kasteeseen, että mahdollisuudella jatkuvaan puhdistumiseen synnistä, minkä tekee mahdolliseksi Pyhän Hengen voima ja toveruus – Hänen, joka on jumaluuden kolmas jäsen.

Miettikää, kuinka maanviljelijä on riippuvainen muuttumattomasta kylvämisen ja sadonkorjuun kaavasta. Se, että hän ymmärtää kylvämisen ja korjaamisen välisen yhteyden, antaa hänelle jatkuvasti päämäärän ja vaikuttaa kaikkiin hänen päätöksiinsä ja toimiinsa jokaisena vuodenaikana. Samalla tavoin sen erottamattoman yhteyden, joka vallitsee syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskastetoimituksen ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi annettavan kätten päällepanemistoimituksen välillä, tulisi vaikuttaa opetuslapseutemme jokaiseen osa-alueeseen elämämme jokaisena ajanjaksona.

Sakramentti on kolmas toimitus, joka on välttämätön, jotta voimme saada jumalisuuden voimaa. Jotta voisimme varjella itsemme täydellisemmin, niin ettei maailma saastuta, meitä käsketään menemään rukoushuoneeseen antamaan uhriksi sakramenttimme Herran pyhänä päivänä.27 Kiinnittäkää huomiota siihen, että Herran ruumiin ja veren vertauskuvat, leipä ja vesi, sekä siunataan että pyhitetään. ”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, me pyydämme sinua Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän [tai tämän veden] kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat [tai juovat].”28 Pyhittäminen tarkoittaa puhtaaksi tai pyhäksi tekemistä. Sakramentin vertauskuvat pyhitetään Kristuksen puhtauden muistoksi, meidän täydellisen riippuvuutemme muistoksi Hänen sovituksestaan ja sen muistoksi, että meidän vastuumme on pitää toimituksemme ja liittomme kunniassa niin, että voimme ”seisoa tahrattomina [Hänen edessään] viimeisenä päivänä”29.

Sakramenttitoimitus on pyhä ja toistuva kutsu tehdä vilpitön parannus ja uudistua hengellisesti. Sakramentin nauttiminen ei itsessään anna syntejä anteeksi. Mutta kun valmistaudumme tunnollisesti ja osallistumme tähän pyhään toimitukseen särkynein sydämin ja murtunein mielin, niin silloin on luvattu, että Herran Henki voi olla aina kanssamme. Ja kun Pyhän Hengen pyhittävä voima on jatkuvasti kumppaninamme, me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.

Me olemme todella siunattuja joka viikko, koska meillä on sakramenttitoimituksessa tilaisuus arvioida elämäämme, uudistaa liittomme ja saada tämä liittoon kuuluva lupaus.30

Uudelleen kastettu

Joskus myöhempien aikojen pyhät esittävät toiveen siitä, että heidät voitaisiin kastaa uudelleen – ja he tulisivat siten yhtä puhtaiksi ja kelvollisiksi kuin sinä päivänä, jona he saivat evankeliumin ensimmäisen pelastavan toimituksensa. Saanen kunnioittavasti esittää, että taivaallinen Isämme ja Hänen rakas Poikansa eivät halua meidän kokevan sellaista hengellisen uudistumisen, virkistymisen ja vahvistumisen tunnetta vain kerran elämässämme. Syntiemme anteeksiannon saamisen ja säilyttämisen siunaukset, jotka saadaan evankeliumin toimitusten kautta, auttavat meitä ymmärtämään, että kaste on vain lähtökohta kuolevaisuuden hengellisellä matkallamme; se ei ole määränpää, johon meidän pitäisi haikailla palaavamme kerta toisensa jälkeen.

Upotuskasteen toimitus, kätten päällepanemisen toimitus Pyhän Hengen lahjan saamiseksi ja sakramenttitoimitus eivät ole irrallisia ja erillisiä tapahtumia; ne ovat ennemminkin toisiinsa liittyviä osasia, jotka seuraavat toinen toistaan lunastuksen mahdollistamassa edistymisen mallissa. Jokainen peräkkäinen toimitus kohottaa ja laajentaa hengellistä tarkoitustamme, haluamme ja suoritustamme. Isän suunnitelma, Vapahtajan sovitus ja evankeliumin toimitukset suovat meille armon, jota tarvitsemme ponnistellaksemme eteenpäin ja edistyäksemme rivi rivin päälle ja opetus opetuksen päälle kohti iankaikkista päämääräämme.

Lupaus ja todistus

Me olemme epätäydellisiä ihmisiä, jotka pyrkivät elämään kuolevaisuudessa taivaallisen Isän täydellisen iankaikkista edistymistä koskevan suunnitelman mukaan. Hänen suunnitelmansa vaatimukset ovat loistavia, armollisia ja täsmällisiä. Toisinaan me saatamme olla täynnä päättäväisyyttä ja toisinaan tuntea olomme täysin riittämättömäksi. Saatamme miettiä, pystymmekö hengellisesti koskaan täyttämään käskyä seisoa tahrattomina Hänen edessään viimeisenä päivänä.

Herran avulla ja Hänen Henkensä voimalla, joka ”opettaa [meille] kaiken”31, meitä todella voidaan siunata niin, että saavutamme hengelliset mahdollisuutemme. Toimitukset antavat elämäämme hengellistä tarkoitusta ja voimaa, kun pyrimme syntymään uudesti ja tulemaan Kristuksen ihmisiksi32. Heikkouksiamme voidaan vahvistaa ja puutteemme voidaan voittaa.

Vaikka kukaan meistä ei kykene saavuttamaan täydellisyyttä tässä elämässä, meistä voi tulla yhä kelvollisempia ja tahrattomampia, kun olemme ”Karitsan veren” puhdistamia33. Lupaan ja todistan, että meitä siunataan vahvemmalla uskolla Vapahtajaan ja suuremmalla hengellisellä varmuudella, kun pyrimme aina säilyttämään syntiemme anteeksiannon ja lopulta seisomaan tahrattomina Herran edessä viimeisenä päivänä. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.