2016
Jean B. Bingham
Toukokuu 2016


Sisar Jean B. Bingham

ensimmäinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Lähes kuuden vuoden ajan sisar Jean Barrus Binghamista on ollut ihanaa palvella kutsumuksessaan Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa. Hän on käynyt jäsenten kodeissa ja ollut läsnä Alkeisyhdistyksissä sekä nähnyt omin silmin myöhempien aikojen pyhien – etenkin Alkeisyhdistyksen lasten – vahvan uskon kaikkialla maailmassa.

Sisar Bingham, joka hyväksyttiin hiljattain ensimmäiseksi neuvonantajaksi Alkeisyhdistyksen ylimpään johtokuntaan, on käyttänyt suuren osan elämästään lasten opettamiseen, hoivaamiseen ja rakastamiseen. Hän on ollut monien puolestapuhujana ja voimanlähteenä, toimipa hän sitten nuorempien sisarustensa kanssa näiden varttuessa, kahden oman tyttärensä kanssa, kasvattityttäriensä, lastenlastensa, kodissaan käyvien vieraiden tai niiden kanssa, jotka hän on tavannut Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnan jäsenenä.

”Jokaisella lapsella on suurenmoiset mahdollisuudet, ja jos näemme heidät taivaallisen Isän silmin, me voimme auttaa heitä tulemaan juuri sellaisiksi kuin Hän on suunnitellut heidän tulevan”, hän sanoo.

Sisar Bingham syntyi 10. kesäkuuta 1952 Provossa Utahissa Edith Joy Clarkin ja Robert Rowland Barrusin perheeseen yhdeksästä lapsesta kolmantena. Kun hän oli kolmen kuukauden ikäinen, perhe muutti Indianaan, jotta hänen isänsä voisi jatkaa opintojaan. Elämänsä kuutena ensimmäisenä vuonna sisar Bingham asui perheensä kanssa neljässä osavaltiossa.

Päästyään ylioppilaaksi New Jerseyssä sisar Bingham muutti Provoon Utahiin opiskelemaan Brigham Youngin yliopistossa. Toisena vuotenaan siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä Bruce Bryan Binghamin, Illinoisista kotoisin olevan maalaispojan, joka oli kastettu teini-ikäisenä yhdessä vanhempiensa kanssa. He solmivat avioliiton Provon temppelissä Utahissa 22. joulukuuta 1972.

Sisar Binghamin elinikäiseen palvelemiseen kirkossa on sisältynyt tehtäviä seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtajana, Nuorten Naisten johtajana, neuvonantajana Apuyhdistyksen johtokunnassa, vaarnan Nuorten Naisten johtajana, temppelityöntekijänä sekä aamuseminaarin opettajana.

”Se malli, jonka olen nähnyt hänen elämässään yli 43 avioliittovuotemme aikana, on Hengen kehotusten jatkuva noudattaminen”, veli Bingham sanoo vaimostaan. ”Yhä uudelleen hän on tehnyt sen, mitä Herra on halunnut hänen tekevän.”