2016
Bonnie H. Cordon
Toukokuu 2016


Sisar Bonnie H. Cordon

toinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Koko Kaakkois-Idahossa Yhdysvalloissa viettämänsä lapsuuden ajan Bonnie Hillam Cordon sai monia tärkeitä elämän opetuksia. Työnteko, leikkiminen ja elämä maatilalla opettivat hänelle omavaraisuutta, ahkeruutta ja sitä, ”ettei pidä pelätä kokeilla asioita”, sanoo uusi toinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa.

Tärkeimmän opetuksen hän sai kuitenkin vanhemmiltaan Harold ja Carol Rasmussen Hillamilta, jotka opettivat hänelle, että Herran avulla hän voisi tehdä mitä tahansa. ”Mitään rajoja ei ole”, hänen isällään oli tapana sanoa.

Sisar Cordon luotti tuohon tietoon, kun hän oli juuri kutsuttu lähetyssaarnaaja Lissabonissa Portugalissa ja hänen oli vaikea oppia portugalia. ”Olin paljon polvillani pyytäen ihmettä. Mutta isän ansiosta olin oppinut, että pystyisin tekemään vaikeita asioita.”

Kun hän oli rukoillut paljon ja tehnyt kovasti työtä ja ollut hyvin kärsivällinen, hän oppi hitaasti puhumaan sujuvaa portugalia, mikä siunasi häntä monia vuosia myöhemmin, kun hänet ja hänen miehensä kutsuttiin palvelemaan Curitibassa Brasiliassa.

”On kiinnostavaa, kuinka Herra valmistaa meitä ja rakentaa meitä vähän kerrallaan”, hän sanoo. ”Kaikessa on aina enemmän järkeä, kun katsomme taustapeiliin. Meillä pitää vain olla uskoa.”

Bonnie Hillam syntyi 11. maaliskuuta 1964 Idaho Fallsissa Idahossa. Lähetystyönsä jälkeen hän opiskeli kasvatustiedettä Brigham Youngin yliopistossa Provossa Utahissa. Siellä ollessaan hän ystävystyi Derek Lane Cordonin kanssa. Heidän ystävyytensä kehkeytyi romanssiksi, ja heidät vihittiin 25. huhtikuuta 1986 Suolajärven temppelissä. Heillä on neljä lasta – kolme poikaa ja yksi tytär – ja kolme pojanpoikaa.

Vuosien varrella he ovat palvelleet monissa kirkon tehtävissä. Sisar Cordon palveli aviomiehensä rinnalla, kun tämä johti Curitiban lähetyskenttää Brasiliassa vuosina 2010–2013, ja hän on palvellut vaarnan Nuorten Naisten johtajana, lastenhuonejohtajana ja seminaarinopettajana sekä seurakunnan Nuorten Naisten, Apuyhdistyksen ja Alkeisyhdistyksen järjestöissä.

Uudessa tehtävässään sisar Cordon sanoo toivovansa, että voi opettaa yhden olennaisen totuuden kirkon Alkeisyhdistyksen lapsille: ”Taivaallinen Isä rakastaa heitä.”