Vanhurskautemme tuottaa hyvän sadon
Vanhin Quentin L. Cook
kahdentoista apostolin koorumista
Brigham Youngin yliopiston naisten konferenssissa 2. toukokuuta 2014 pidetystä puheesta ”The Rewards of Righteousness” [Vanhurskauden tuottama hyvä sato].
Mitään hyvää ei pidätetä niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.
Maailma on kirjaimellisesti levottomuuden vallassa (ks. OL 45:26). Monet haasteistamme ovat hengellisiä. Ne ovat yhteiskunnallisia ongelmia, joita emme ehkä yksilöinä pysty ratkaisemaan. Yksilöinä voimme kuitenkin korjata hyvän sadon silloinkin, kun vanhurskaus on vähenemässä kautta maailman.
Pelkkä ajatuskin ”vanhurskauden tuottamasta hyvästä sadosta” on nykyajan maailmassa hyökkäyksen kohteena. Ihmisten saaminen vakuuttuneiksi siitä, että heidän tulee valita vanhurskaus, on aina ollut haasteellista. ”Luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen” (Moosia 3:19). Kaikessa on aina ollut vastakohtaisuutta (ks. 2. Nefi 2:11).
Tämän päivän ero on siinä, että epäilijät suuressa ja avarassa rakennuksessa (ks. 1. Nefi 8:31) ovat äänekkäämpiä, riidanhaluisempia ja suvaitsemattomampia kuin koskaan aiemmin elämäni aikana. Heidän vähentynyt uskonsa näkyy siinä, että heille on monessa tapauksessa tärkeämpää tulla muistetuksi yleistä suosiota nauttineena kuin Jumalan puolella olleena henkilönä. Aikoinaan valtaosa ihmisistä ymmärsi, että heidät tuomittaisiin Jumalan käskyjen eikä kulloinkin vallitsevien tai johtavien filosofioiden perusteella. Jotkut pelkäävät enemmän ihmisten pilkkaa kuin Jumalan tuomiota.
Hyvän ja pahan välinen taistelu ei ole mikään uusi asia. Mutta nykyään paljon suurempi osuus ihmisistä tekee erheellisesti sen johtopäätöksen, ettei sellaista moraalista ja vanhurskasta mittapuuta, jota kaikkien ihmisten tulisi noudattaa, ole edes olemassa.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa ei kuitenkaan koskaan ole ollut näin paljon uskollisia jäseniä. Yhdessä muiden ihmisten kanssa, joilla on samanlaiset moraaliset arvot, kirkkomme jäsenet muodostavat uskon saarekkeen epäilyksen ja epäuskon meressä. Tiedämme, kuten profeetta Alma julisti, että ”jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea” (Alma 41:10) ja että Isän suunnitelma lapsiaan varten on onnensuunnitelma (ks. Alma 42:8, 16).
Haluan esittää joitakin ehdotuksia, jotka ehkä auttavat teitä yksilöinä ja yhdessä perheenne kanssa ymmärtämään paremmin, kuinka hyvän sadon vanhurskaus tuottaa, ja korjaamaan sen itsellenne palkinnoksi.
Palkintona hengellisyys
”Kuinka asettaisin aineelliset asiat oikeisiin mittasuhteisiin, kun pyrin kehittymään hengellisesti?”
Olemme vahvasti osa tätä maailmaa. Jokapäiväiseen elämään kuuluvat aineelliset asiat muodostavat erityisen haasteen. Yhteiskunnassa on tapana arvostaa eniten maailmallisia palkintoja.
Opin ja liittojen esipuheessa tuodaan esille juuri tämä ongelma. Siinä meitä varoitetaan vaaroista, neuvotaan valmistautumaan ja suojelemaan itseämme nyt ja tulevaisuudessa, ja esitetään asiaa koskeva merkittävä oivallus: ”He eivät etsi Herraa vakiinnuttaakseen hänen vanhurskauttaan, vaan jokainen kulkee omaa tietänsä ja oman jumalansa kuvan perässä, jonka kuva on maailman kaltainen ja jonka olemus on epäjumalan olemus” (ks. OL 1:16).
Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut, että epäjumalia voivat olla oppiarvot, tutkinnot, omaisuus, talot, kalusteet ja muut aineelliset tavarat. Hän sanoi, että luomme epäjumalia, kun kohotamme näitä muutoin kelvollisia tavoitteita sellaiseen arvoon, että vähennämme Herramme palvelemista ja Hänen vanhurskautensa vakiinnuttamista sekä pelastuksen työtä taivaallisen Isän lasten joukossa. 1
Toisinaan maailmallinen näkökulma saa meidät keskittymään asioihin, jotka eivät ehkä ole yhtä dramaattisia kuin rikkauksien tavoittelu, mutta jotka silti vähentävät meidän syvää, hengellistä sitoutumistamme.
Monta vuotta sitten sain kuulla mielenkiintoisesta esityksestä, jossa näyteltiin monta erilaista kohtausta. Eri kohtaukset esitettiin suuren julisteen alla, jossa luki: ”Jos Kristus tulisi tänä iltana, kenen luokse Hän tulisi?” Jos muistan oikein, esityksessä näytettiin seuraavanlaiset kohtaukset:
-
hoitaja avustamassa vuoteessa olevaa vanhaa, sairasta naista
-
nuori äiti, jolla on vastasyntynyt vauva
-
perhe, jonka lapset itkevät nälkäisinä
-
rikas perhe
-
suloinen mutta vaatimaton monilapsinen perhe, joka laulaa iloisesti yhdessä.
Me tiedämme, että kun Vapahtaja tulee jälleen, emme tiedä etukäteen päivää emmekä hetkeä. Tiedämme myös, että kristittyinä me huolehdimme köyhistä ja tarvitsevista sekä leskistä ja orvoista. Juliste olisi kuitenkin ollut sopivampi, jos siinä olisi lukenut: ”Jos Kristus tulisi tänä iltana, kuka olisi valmiina vastaanottamaan Hänet?”
Toinen ajatukseni oli, että nämä kohtaukset kertoivat meille kaiken kyseisten ihmisten fyysisestä tilasta, mutta eivät mitään heidän hengellisestä tilastaan ja sitoutumisestaan Kristukseen.
Lähtöpiste sille, että mietimme elämäämme ja sitoutumistamme Vapahtajaan ja Hänen evankeliumiinsa, on kaste. Uusia käännynnäisiä ja hyvin nuoria lukuun ottamatta kasteestamme on kulunut vuosia.
Suuri profeetta Alma puhuu meille vaikuttavasti: ”Ja nyt, katso, minä sanon teille, veljeni: Jos olette kokeneet sydämen muutoksen ja jos olette tunteneet halua laulaa lunastavan rakkauden laulua, tahtoisin kysyä, voitteko nyt tuntea sellaista?” (Alma 5:26.)
Sen jälkeen Alma jatkaa syvällistä sanomaansa, joka on edelleen ajankohtainen. Periaatteessa hän kysyy pyhiltä, että jos he kuolisivat, olisivatko he valmiita tapaamaan Jumalan. Sitten Alma korostaa neljää ominaisuutta, jotka meillä täytyy olla, jotta olisimme nuhteettomia Jumalan edessä:
Ensiksi, ”[olemmeko] olleet riittävän nöyriä?” Tietyssä mielessä tässä palataan kasteen edellytyksiin – meidän on nöyrryttävä, ja meillä tulee olla särkynyt sydän ja murtunut mieli.
Toiseksi, ”[olemmeko] riisuneet ylpeyden [päältämme]?” Alma varoittaa, ettemme polkisi Pyhää jalkoihimme ja pöyhkeilisi sydämemme kopeudessa – ettemme kiinnittäisi sydäntämme maailman turhuuksiin ja luulisi olevamme muita parempia.
Kolmanneksi, olemmeko riisuneet päältämme kateuden? Niille, jotka ovat saaneet suuria siunauksia, mutta jotka eivät tunne kiitollisuutta, koska he keskittyvät vain siihen, mitä muilla on, voi kateus olla kaikkein turmiollisinta. ”Elämäntapakateus”2 on lisääntynyt, kun kuuluisuus ja omaisuus ovat yhteiskunnassamme korvanneet uskon ja perheen paikan monien tavoitelistalta.
Neljänneksi, pilkkaammeko tai vainoammeko me veljiämme ja sisariamme? Nykymaailmassa kutsuisimme sitä todennäköisesti kiusaamiseksi. (Ks. Alma 5:27–30, 53–54).
Voisiko mikään olla ajankohtaisempi oman aikamme ongelmiin liittyen kuin tämä sanoma nöyryydestä, ylpeydestä, kateudesta ja vainosta? Lähes kautta maailman suurimpana puheenaiheena ovat ajalliset ja arkiset talouteen liittyvät asiat. Silti ei juurikaan keskustella palaamisesta Kristuksen kaltaisiin periaatteisiin, joissa painopisteenä on valmistautuminen Jumalan kohtaamiseen ja meidän henkemme tila. Meidän täytyy keskittyä elämässämme hengellisiin asioihin ja korostaa niitä enemmän.
Palkintona vanhurskas perhe
”Pitäisikö meidän edes kasvattaa perhettämme alueella, jossa on vain vähän kirkon jäseniä ja jossa ympärillämme on paljon pahuutta, kiistoja sekä vanhurskauden vastaisuutta?”
Vaimollani Marylla ja minulla oli näitä huolia, kun aloimme 1960-luvun lopulla kasvattaa lapsiamme San Franciscon lahden alueella Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Myöhempien aikojen pyhien määrä oli suhteellisen pieni. Mutta vaikka suurin osa väestöstä oli hienoja ihmisiä, San Franciscon lahden alue oli alkanut vetää puoleensa huumeidenkäyttäjiä ja kaikenlaista siveetöntä ja synnillistä elämää.
Yhteisössä tapahtunut muutos oli niin huomattava, että eräs huolestunut vaarnanjohtaja kysyi kirkon johtajilta, pitäisikö hänen edes kannustaa myöhempien aikojen pyhiä jäämään lahden alueelle. Vanhin Harold B. Lee (1899–1973), joka oli silloin kahdentoista apostolin koorumin virkaiältään vanhin jäsen, sai tehtävän puhua aiheesta. Hän selitti, ettei Herra ollut innoittanut temppelin rakentamista alueellemme vain, jotta jäsenet sitten lähtisivät pois. Hänen neuvonsa meille olivat yksinkertaisia mutta syvällisiä:
-
Luokaa Siion sydämeenne ja kotiinne.
-
Olkaa valona niille, joiden keskuudessa elätte.
-
Keskittykää temppelitoimituksiin ja temppelissä opetettaviin periaatteisiin.
Pidimme vanhin Leen neuvoja arvossa ja yritimme noudattaa niitä omassa perheessämme.
Luodessamme Siionin omaan sydämeemme ja kotiimme meidän täytyy korostaa uskonnon harjoittamista kotonamme ja pitää päivittäin perherukous ja tutkia pyhiä kirjoituksia ja pitää perheilta joka viikko. Niiden yhteydessä voimme opettaa ja kouluttaa lapsiamme. Teemme sen rakkaudella ja ystävällisyydellä välttäen asiatonta lastemme ja puolisomme arvostelemista.
Riippumatta asuinpaikastamme ja vaikka tekisimme kaiken oikein, jotkut lapsistamme saattavat tehdä epäviisaita valintoja, jotka johtavat kielletyille poluille. Sen vuoksi on tärkeää, että autamme nuoriamme päättämään etukäteen, mitä he sanovat tai tekevät, kun muut ehdottavat jotakin sopimatonta tai moraalitonta käytöstä.
Lapsemme kävivät kouluja, joissa oli vain pari kolme myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa lasta. Aina kouluvuoden alkaessa ja ennen koulun toimintoja keskustelimme perheillassa sopivista vastauksista, joita he voisivat käyttää, jos huomaisivat joutuneensa arveluttaviin tilanteisiin. Kysyimme heiltä, mitä he vastaisivat ystäville, jotka saattaisivat sanoa heille: ”Älä ole typerä, kaikki muutkin tekevät niin”, ”Eiväthän vanhempasi saa tietää siitä” tai ”Eihän yksi kerta haittaa”.
Puhuimme tilivelvollisuudestamme Herralle.
Tähdensimme sitä, että noudatamme Kristuksen esimerkkiä, kun pukeudumme säädyllisesti, käytämme siistiä ja asianmukaista kieltä ja kartamme pornografiaa, mitä täytyy nykyään opettaa jo alkeisyhdistysikäisille lapsille, jotta he voivat elää puhtaina.
Puhuimme Egyptin Joosefista, joka pakeni joutuessaan Potifarin vaimon sopimattoman huomion kohteeksi (ks. 1. Moos. 39:7–12).
Jokainen lapsemme sai ainakin kerran kokea, että tällainen valmistautuminen oli välttämätöntä, mutta enimmäkseen heidän ystävänsä suojelivat heitä, koska he tunsivat lastemme mittapuut ja uskonkäsitykset.
Kun tyttäremme Kathryn soitti äidille lähdettyään pois kotoa opiskelemaan, äiti kertoi hänelle, miksi hän rakasti Vapahtajaa. Mary otti aina puheeksi Hänen esimerkkinsä ja luonteensa, kun Kathryn soitti puhuakseen jostakin ongelmasta.
Uskon, että voimme kasvattaa vanhurskaita lapsia lähes missä maailmankolkassa tahansa, jos heillä on luja perustus Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen evankeliumissaan. Nefi kuvaili perheensä ja kansansa opettamista seuraavin sanoin: ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta, me profetoimme Kristuksesta ja me kirjoitamme profetioidemme mukaisesti, jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa” (2. Nefi 25:26).
Jos toimimme niin, kun lapsemme tekevät epäviisaita valintoja, he tietävät, ettei kaikkea ole menetetty ja että he voivat löytää tien takaisin kotiin. Haluan vakuuttaa teille, että teitä ja perhettänne siunataan, kun pyritte vahvistamaan jokaista perheenne jäsentä uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Jos noudatamme vanhin Leen neuvoa ja olemme valona niille, joiden joukossa elämme, emme voi peitellä sitä, keitä me olemme. Meidän käytöksemme tulee kuvastaa arvojamme ja uskonkäsityksiämme. Mikäli mahdollista, meidän tulee osallistua julkisten asioiden hoitamiseen.
Kun elämme kelvollisina saamaan temppelisuosituksen, saamme temppelitoimitukset ja olemme uskollisia liitoillemme, meillä on tavoite ja näkemys, joita tarvitsemme pysyäksemme liittopolulla. Kun nuoremme elävät kelvollisina ja suorittavat kasteita kuolleiden puolesta, heidän elämänsä on hyvässä järjestyksessä.
Meidän täytyy keskittää voimamme ja vahvistaa perhettämme puhumalla, riemuitsemalla, saarnaamalla ja profetoimalla Kristuksesta, jotta voimme saada palkinnoksi vanhurskaan perheen ja perheestämme voi tulla iankaikkinen.
Naimattomille ihmisille, jotka elävät vanhurskaasti, oppimme on rohkaiseva: ”Uskolliset jäsenet, joiden olosuhteet eivät salli heidän saada iankaikkisen avioliiton ja vanhemmuuden siunauksia tässä elämässä, tulevat saamaan kaikki luvatut siunaukset iankaikkisuuksissa, mikäli he pitävät Jumalan kanssa tekemänsä liitot.”3
Palkintona onnellisuus
”Mitä avuja minun tulisi antaa lapsilleni, jotta he olisivat onnellisia ja menestyisivät elämässään?”
Lusifer on luonut onnellisuudesta väärennöksen tai harhakuvan, joka ei sovi yhteen vanhurskauden kanssa ja joka vie meidät harhaan, jos emme ole valppaita. Monet tämän päivän ongelmistamme johtuvat siitä, että maallistunut maailma on tavoitellut väärää määritelmää onnellisuudesta. Tiedämme Mormonin kirjasta, että tämä ongelma on ollut olemassa sukupolvesta toiseen. Tiedämme myös siunaukset, jotka käskyjen mukaan eläminen tuo mukanaan.
Kuningas Benjamin sanoo: ”Minä tahdon teidän ajattelevan niiden siunattua ja onnellista tilaa, jotka pitävät Jumalan käskyt. Sillä katso, he ovat siunattuja kaikessa, sekä ajallisessa että hengellisessä; ja jos he pysyvät uskollisina loppuun asti, heidät otetaan vastaan taivaaseen, niin että he voivat siten asua Jumalan luona milloinkaan päättymättömässä onnen tilassa. Oi muistakaa, muistakaa, että nämä asiat ovat totta; sillä Herra Jumala on ne puhunut.” (Moosia 2:41.)
Olen monta vuotta seurannut erästä 1930-luvulla alkanutta tutkimushanketta. Alun perin tutkimuksessa oli mukana 268 miestä eräästä johtavasta yliopistosta. Heitä tutkittiin määräajoin koko heidän elämänsä ajan. Myöhemmin tutkimukseen otettiin mukaan naisiakin. Tutkimusaika oli noin 70 vuotta. Alun pitäen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mahdollisimman paljon sitä, mitä menestyminen ja onnellisuus ovat.
Tutkimus osoitti, etteivät yliopiston pääsykoepisteet ja arvosanat ennustaneet menestystä tai onnellisuutta myöhemmässä elämässä. Mutta yksi alue, joka korreloi siihen vahvasti, oli lapsuuskodin onnellisuus. Onnelliset, menestyneet aikuiset kertoivat tavallisesti, että etenkin heidän äitinsä oli sanallisesti ilmaissut rakkauttaan ja kiintymystään eikä pitänyt ankaraa kuria. Heidän vanhempansa olivat osoittaneet kiintymystään toisiaan kohtaan ja olleet lapsilleen läsnä ja tavoitettavissa. Heillä oli lämmin suhde lapsiinsa, ja he myös ilmaisivat tunteensa. Nämä vanhemmat loivat vakaan perheympäristön, ja heidän uskottiin kunnioittaneen lastensa itsenäisyyttä.
Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksen loppuraportissa kirjoitettiin: ”Rakkaudentäyteinen lapsuus enteilee monenlaista menestystä paremmin kuin mitkään lapsuudessa saadut taloudelliset tai sosiaaliset edut.” Lämminhenkinen lapsuus korreloi menestyksen kanssa vahvemmin kuin älykkyys, sosiaaliluokka tai urheilullisuus. Tutkimuksessa todettiin myös, että ”se, mikä lapsuudessa on hyvää, ennustaa tulevaisuutta paljon paremmin kuin se, mikä on huonoa”.4
Tutkimus kokonaisuudessaan osoittaa, että vaikka elämässä onkin suuria haasteita ja jotkin asiat menevät todella huonosti, useimmat lapset ovat sitkeitä. Luottamus, joka syntyy rakastavista suhteista vanhempiin, erityisesti äitiin, voi johtaa kestävään, elinikäiseen onnellisuuteen. Minusta on kiinnostavaa, joskaan ei yllättävää, että tutkimuksen tulokset ovat täysin yhdenmukaisia sen kanssa, mitä pyhät kirjoitukset ja kirkko opettavat perheestä. Kirkossa tähdennetään perheiltaa, perherukousta, rakkauden ilmaisemista, perheen yhdessäoloa ja perheen perinteitä, jotka ovat juuri sellaisia toimintoja, joiden tutkimus osoitti saavan aikaan onnellisia, menestyneitä aikuisia.
Nefi aloittaa Mormonin kirjan ilmaisemalla kiitollisuutensa ”hyvistä vanhemmista” (1. Nefi 1:1), mutta todellinen opetus on se, että jokainen meistä päättää, millaisia vanhempia meistä tulee, jotta meidän jälkeläisemme voisivat onnellisina ilmoittaa, että hekin ovat syntyneet hyvistä vanhemmista.
Tärkein asia, mitä voitte tehdä, on pitää huolta, että teidän lapsenne ja ne, joita hoivaatte, tietävät teidän rakastavan heitä. Rakkaus on onnellisuuden tärkein ainesosa.
Palkintona menestyminen maassa
”Meidän perheemme ei ole onnistunut saamaan merkittävää aineellista omaisuutta. Johtuuko se siitä, ettemme ole tarpeeksi vanhurskaita?”
Pyhät kirjoitukset sanovat selkeästi, että käskyjen mukaan eläminen suo meille mahdollisuuden menestyä maassa. Mutta vakuutan teille, että maassa menestymistä ei määritellä lompakon paksuudella. Sillä on sitä paljon täydempi merkitys.
Puhuessaan pojalleen Helamanille profeetta Alma opettaa: ”Mikäli sinä pidät Jumalan käskyt, sinä menestyt maassa; ja sinun tulee myös tietää, että mikäli sinä et pidä Jumalan käskyjä, sinut erotetaan pois hänen edestään” (Alma 36:30).
Siten se, että Henki vaikuttaa elämässämme, on tärkein osa maassa menestymistämme. Jos pidämme käskyt, meille myös luvataan tiettyjä asioita (ks. Ef. 6:1–3). Esimerkiksi Opin ja liittojen luvussa 89 luvataan, että kun elämme viisauden sanan mukaan, saamme nauttia terveyteen liittyvistä siunauksista sekä suurista tiedon aarteista.
On opettavaista ottaa esimerkiksi yksi viisauden sanan osa-alueista, alkoholin karttaminen. Aiemmin mainitsemassani pitkittäistutkimuksessa kävi ilmi, että alkoholin väärinkäyttö koskettaa joka kolmatta amerikkalaisperhettä, se on yhtenä osatekijänä neljäsosaan sairaalakäynneistä ja sillä on merkittävä osuus kuolleisuuteen, avioeroihin, huonoon terveyteen ja huonoihin suorituksiin.
Kaliforniassa tehty pitkäaikainen tutkimus aktiivisista kirkkomme jäsenistä osoitti, että naiset elävät keskimäärin 5,6 vuotta ja miehet 9,8 vuotta pidempään kuin amerikkalaiset naiset ja miehet yleensä. Tutkimuksen suorittaneet lääkärit totesivat, että ainakin yhtenä syynä oli viisauden sanan noudattaminen. Viisauden sanan mukaan eläminen suo meille mahdollisuuden menestyä maassa.5
Kun keskustelin presidentti Gordon B. Hinckleyn (1910–2008) kanssa lentomatkalla erään temppelin vihkimistilaisuuteen, hän ilmoitti iloisena, että kirkolla oli varaa lisätä temppelien määrää, koska myöhempien aikojen pyhät olivat menestyneet maassa. Uskollisina kymmenysten maksajina he olivat antaneet varoja temppelien rakentamiseen.
Menestyminen ja vauraus eivät välttämättä ole sama asia. Paljon parempi evankeliumin määritelmä menestymisestä maassa on se, että meillä on riittävästi tarpeisiimme ja samalla Hengen runsaat siunaukset elämässämme. Kun elätämme perhettämme ja rakastamme ja palvelemme Vapahtajaa, saamme nauttia siitä palkinnosta, että tunnemme Hengen vaikutuksen ja menestymme maassa.
Palkintona rauha
Tärkein luvattu palkinto vanhurskaudesta on esitetty selkeästi kohdassa OL 59:23: ”Vaan tietäkää, että se, joka tekee vanhurskaita tekoja, saa palkkansa, nimittäin rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa.”
Yli 35 vuotta sitten presidentti Kimball opetti, että suuri osa kirkon kasvusta tapahtuu siitä syystä, että ”kirkkoon tulee suurin joukoin – – hyviä naisia”. Hän julisti: ”Tätä tapahtuu siinä määrin, että kirkossa olevien naisten elämästä heijastuu sellaista vanhurskautta ja kykyä puhua selvästi – –, että heitä pidetään – myönteisellä tavalla – muista erottuvina ja erilaisina kuin maailmassa eläviä naisia.”6
Näin on todella tapahtunut ja näin tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.
Herra Jumala on todellakin aurinko ja kilpi, ja Hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Mitään hyvää ei pidätetä niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. (Ks. Ps. 84:12.) Rukoilen, että voisitte korjata hyvän sadon vanhurskaudestanne, kun seuraatte uskollisesti Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta.
Jos emme ole varovaisia, maailma voi saada meidät keskittymään asioihin, jotka vähentävät syvää, hengellistä sitoutumistamme.
Maailma keskittyy ajallisiin ja arkisiin taloudellisiin asioihin, mutta meidän tulee keskittyä hengellisiin asioihin.
Rakkaus on onnellisuuden tärkein ainesosa tässä maailmassa.
Todellinen vauraus tässä maailmassa tulee perheemme elättämisen sekä Vapahtajan rakastamisen ja palvelemisen välisestä tasapainosta.
Valokuvakuvitus LiudmylaSupynska/iStock/Thinkstock; kuva naisesta Stockbyte/Thinkstock; kuva riisistä ririe777/iStock/Thinkstock
kuvitus Stockbyte/Thinkstock; Valokuvakuvitus Colin Ligertwood
Valokuvakuvitus Colin Ligertwood; kuvitus Stockbyte/Thinkstock
Kuvitus Stockbyte/Thinkstock; valokuvakuvitus Massonstock/iStock/Thinkstock