Kahdeksan pientä kananpalaa
Abigail Almeria, Cebu, Filippiinit
Kun aviomieheni oli jonkin aikaa työttömänä, oli haastavaa saada rahat riittämään perheessämme, jossa oli viisi kasvavaa lasta. Päivää ennen vuoden 2013 lokakuun yleiskonferenssilähetystä tarkastimme ruokavarastomme ja päätimme, että konferenssikokousten väliseksi ajaksi valmistaisimme yksinkertaiseksi lounaaksi paistettua kanaa ja riisiä.
Tuli sunnuntai ja kaikki olivat valmiina. Muutkin sukulaisemme, eli vanhempani ja sisareni perheineen, kokoontuivat vaarnakeskukseen puoli tuntia ennen lähetyksen alkua.
Mikä ilo ja siunaus olikaan kuulla profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien esittävän sanomansa erityisesti meidän sukupolvellemme. Kun kuuntelin neuvoja ja nautin taivaalliselta Isältä saamastani ihmeellisestä rauhan ja rakkauden hengestä, sain varmuuden siitä, että kaikki olisi hyvin, että perheeni hengelliset ja ajalliset tarpeet tulisivat täytetyiksi ja että jos edelleen uskoisin ja antaisin ohjat Vapahtajalle, pääsisimme vapaaksi köyhyyden ja muiden vaikeuksien otteesta.
Nauttiessani tuon sapatinpäivän kauniista hengestä olin kokonaan unohtanut lounaan. Vasta kun kokousten välinen tauko koitti, tajusin, että meitä olisi 17 henkeä. Vaatimatonta lounastamme, joka käsitti kahdeksan pientä kananpalaa, vadillisen riisiä sekä kulhollisen yhden sisareni tuomaa pastaa, olisi jakamassa yhdeksän aikuista ja kahdeksan lasta.
Kahdeksanvuotias Henry piti rukouksen, jossa hän kiitti ruoastamme ja siunasi sen pyytäen, että ruokailijat saisivat syödä kyllikseen. Jaoin sitten jokaisen kananpalan pienempiin osiin ja annoin ne lapsille samalla kun sisareni laittoi heidän lautasilleen pastaa ja riisiä. En voinut estää kyyneliäni vuotamasta kun tajusin, että meillä oli riittävästi pieneen annokseen jokaiselle ja vielä yhteen ylimääräiseen annokseen, kun kaikki kananpalat oli pilkottu ja pasta ja riisi jaettu meidän kaikkien kesken. Sen jälkeen me kaikki söimme – ja saimme kylliksemme.
Kerroin vanhemmilleni ja miehelleni, että tiesin varmasti, että Vapahtaja oli todellakin jakanut viisi leipää ja kaksi kalaa ja ruokkinut niillä väkijoukon, jossa oli ”noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia” (ks. Matt. 14:14–21). Jotkut arvostelijat ja epäuskoiset väittävät, että tuo ihme oli kuvaannollinen, liioiteltu tai mahdoton. Mutta perheelleni ja minulle se kertomus on kirjaimellisesti totta.
Taivaallinen Isä oli kuullut uskollisen lapsen rukouksen, jossa tämä kiitti ja pyysi siunausta, että kaikki ruokailijat saisivat kyllikseen ja tulisivat ravituiksi.
Kun palasimme saliin kuuntelemaan yleiskonferenssia, tunsin sydämessäni suurta iloa. Minusta tuntui ikään kuin olisin ollut väkijoukossa, jonka Jeesus ruokki, haluten kovasti jäädä sinne saamaan opetusta Häneltä, joka lupaa, että jos kuuntelemme Häntä ja otamme vaarin Hänen sanoistaan, emme enää koskaan koe nälkää tai janoa (ks. Joh. 6:35).
Menimme lastemme kanssa hiljaa paikoillemme kappelissa ja valmistauduimme kuuntelemaan taivaallisen Isän valittuja palvelijoita. Se oli tilaisuus, jonka muistamme aina.