Järjestäkäämme aikaa puhumiseen ja kuuntelemiseen

Rosemary M. Wixom

Alkeisyhdistyksen ylijohtaja

Puheesta, joka pidettiin erään Salt Lake Cityn vaarnan konferenssin satelliittilähetyksessä 24. lokakuuta 2010.

Tietoinen pyrkimyksemme kommunikoida paremmin tänään siunaa perhettämme iankaikkisesti.

Kuva

Rosemary M. Wixom

Täydellisessä maailmassa jokaista lasta, joka palaa koulusta kotiin, odottaisi lautasellinen vastaleivottuja suklaapikkuleipiä, iso lasillinen kylmää maitoa ja äiti, jolla on aikaa kysellä ja kuunnella, kuinka hänen lapsensa päivä on sujunut. Me emme elä täydellisessä maailmassa, joten pikkuleivät ja maidon voitte halutessanne jättää väliin, mutta älkää jättäkö väliin tilaisuutta kysellä ja kuunnella.

Presidentti James E. Faust (1920–2007), silloinen toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, murehti 29 vuotta sitten sitä, että perheillä on niin vähän yhteistä aikaa. Ajatelkaapa sitä – 29 vuotta sitten hän sanoi yleiskonferenssissa: ”Yksi nykyajan perheiden pääongelmista on se, että me vietämme yhä vähemmän aikaa yhdessä. – – Yhteinen aika on kallisarvoista aikaa – sitä tarvitaan puhumiseen, kuuntelemiseen, kannustamiseen ja eri tehtävien opettamiseen.”¹

Kun vietämme aikaa yhdessä ja puhumme lastemme kanssa, me opimme tuntemaan heidät ja he oppivat tuntemaan meidät. Tärkeysjärjestyksestämme, sydämemme todellisista tunteista, tulee osa keskusteluamme kunkin lapsen kanssa.

Mikä on sydämenne tärkein viesti, minkä haluaisitte välittää lapsellenne?

Profeetta Mooses opettaa Viidennessä Mooseksen kirjassa:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.

Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan.

Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.” (5. Moos. 6:5–7, kursivointi lisätty.)

Ja saanen lisätä vielä yhden: ”Ja kun syötte yhdessä päivällispöydässä.”

Jos me haluamme, että perheemme on yhdessä ikuisesti, me aloitamme prosessin tänään. Se, että vietämme aikaa lastemme kanssa jutellen, on sijoitus iankaikkiseen perheeseemme kulkiessamme yhdessä iankaikkiseen elämään johtavaa tietä.

Eräs äiti Illinoisista Yhdysvalloista kertoi, kuinka hän järjesti aikaa jutella lastensa kanssa:

”Kun lapsemme olivat pieniä, tavakseni tuli katsella muutamia mieleisiä televisio-ohjelmia. – – Valitettavasti ohjelmat tulivat samaan aikaan kun lapset menivät nukkumaan.

Yhdessä vaiheessa käsitin, että olin pannut ohjelmani tärkeysjärjestyksessäni ensimmäiseksi ja lapseni paljon alemmas. Jonkin aikaa yritin lukea iltasatuja, kun televisio oli päällä, mutta tiesin sydämessäni, ettei se ollut paras tapa. Kun pohdin päiviä ja viikkoja, jotka olin tuhlannut television katselemiseen, aloin tuntea syyllisyyttä ja päätin muuttua. Kesti jonkin aikaa saada itseni vakuuttuneeksi siitä, että voisin tosiaan sulkea television.

Kun olin antanut television olla kiinni parisen viikkoa, tunsin taakan jotenkin kadonneen. Oivalsin, että minusta tuntui paremmalta, jopa jotenkin puhtaammalta, ja tiesin tehneeni oikean valinnan.”²

Nukkumaanmenoaika on täydellistä aikaa jutella.

Helaman sanoi nuorista sotilaistaan: ”He toistivat minulle äitiensä sanat, sanoen: Me emme epäile äitiemme tienneen sitä” (Alma 56:48).

Heitä olivat opettaneet heidän äitiensä sanat. Puhuessaan lapsilleen nuo äidit opettivat Jumalan sanaa.

Säilyttäkäämme henkilökohtainen kommunikointi

Puhuminen saa aikaan paljon hyvää, ja vastustaja on tietoinen puhutun sanan voimasta. Hän heikentäisi mielellään sitä henkeä, joka tulee koteihimme, kun me puhumme, kuuntelemme, kannustamme toisiamme ja teemme asioita yhdessä.

Saatana yritti turhaan estää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin palautuksen tällä taloudenhoitokaudella, kun hän pyrki torjumaan ratkaisevan keskustelun Joseph Smithin sekä Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen välillä.

Josephin sanoin ”minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua” (JS–H 15).

Vastustaja haluaisi mieluusti kahlita kielemme – tehdä mitä tahansa estääkseen meitä ilmaisemasta sanallisesti sydämemme tunteita kasvokkain. Hän iloitsee etäisyydestä ja häiriötekijöistä. Hän iloitsee hälystä. Hän iloitsee persoonattomasta kommunikoinnista – mistä tahansa, mikä estäisi meitä kokemasta äänen lämpöä ja niitä henkilökohtaisia tunteita, jotka liittyvät kasvokkain keskustelemiseen.

Kuunnelkaamme lastemme sydäntä

Kuunteleminen on aivan yhtä tärkeää kuin puhuminen. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Jos kuuntelemme rakastavasti, meidän ei tarvitse miettiä mitä sanoa. Sen [antaa] meille Henki.”³

Kun me kuuntelemme, me näemme ympärillämme olevien sydämeen. Taivaallisella Isällämme on suunnitelma jokaista lastaan varten. Kuvitelkaa, jos voisimme nähdä vilaukselta yksilöllisen suunnitelman jokaista lastamme varten. Mitä jos osaisimme edistää heidän hengellisiä lahjojaan? Mitä jos osaisimme motivoida lasta yltämään parhaimpaansa? Mitä jos osaisimme auttaa kutakin lasta kasvattamaan lapsenkaltaisen uskonsa todistukseksi?

Kuinka opimme?

Me alamme oppia kuuntelemalla.

Eräs myöhempien aikojen pyhiin kuuluva isä sanoi: ”Teen paljon enemmän hyvää kuuntelemalla lapsiani kuin puhumalla heille. – – Olen vähitellen oppinut, etteivät lapseni halua minun valmiita, oikeiksi havaitsemiani ja viisaita vastauksiani. – – Heille paljon tärkeämpää on pystyä esittämään omat kysymyksensä ja puhua omista ongelmistaan kuin saada minun vastauksiani. Yleensä kun he ovat saaneet puhua, niin jos olen kuunnellut pitkään ja tarpeeksi hyvin, he eivät oikeastaan tarvitse minun vastaustani. He ovat jo löytäneet oman vastauksensa.”⁴

Vie aikaa keskittyä asioihin, joilla on eniten merkitystä. Puhumista, kuuntelemista ja kannustamista ei voi tehdä nopeasti. Niitä ei voi kiirehtiä tai aikatauluttaa – ne onnistuvat parhaiten muun ohessa. Ne onnistuvat, kun me teemme asioita yhdessä: työskentelemme yhdessä, luomme yhdessä ja leikimme ja pelaamme yhdessä. Ne onnistuvat, kun suljemme tiedotusvälineet, siirrämme maailmalliset häiriötekijät sivuun ja keskitymme toinen toiseemme.

Se on vaikeaa. Kun me pysähdymme ja suljemme kaikki laitteet, meidän täytyy olla valmiita siihen, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ensin hiljaisuus voi tuntua epämukavalta. Meille saattaa tulla kiusallinen tunne siitä, että menetämme jotakin. Olkaa kärsivällisiä, odottakaa vain muutama sekunti ja sitten nauttikaa. Kiinnittäkää koko huomionne ympärillänne oleviin esittämällä heille jokin kysymys ja alkakaa sitten kuunnella. Vanhemmat, puhukaa lapsenne mielenkiinnon kohteista. Naurakaa menneille – ja unelmoikaa tulevasta. Hassu jutustelukin voi kehittyä merkitykselliseksi keskusteluksi.

Asettakaamme iankaikkinen tarkoituksemme etusijalle

Kun olin viime keväänä eräässä Nuorten Naisten luokassa, opettaja pyysi meitä oppilaita kirjoittamaan luettelon 10 tärkeästä asiasta elämässämme. Aloin heti kirjoittaa. Minun on myönnettävä, että ensimmäisenä ajatuksenani oli: ”Numero 1: siivoa keittiön kynälaatikko.” Kun luettelomme olivat valmiita, Nuorten Naisten johtaja pyysi meitä kaikkia kertomaan, mitä olimme kirjoittaneet. Vieressäni istui Abby, joka oli hieman aiemmin täyttänyt 12 vuotta. Abbyn luettelo oli tällainen:

Mene yliopistoon.
Valmistu sisustussuunnittelijaksi.
Lähde lähetystyöhön Intiaan.
Solmi avioliitto temppelissä kotiin palanneen lähetyssaarnaajan kanssa.
Saa viisi lasta ja perusta koti.
Lähetä lapset lähetystyöhön ja yliopistoon.
Tule sellaiseksi isoäidiksi, joka antaa pikkuleipiä.
Hemmottele lastenlapsia.
Opi lisää evankeliumista ja nauti elämästä.
Palaa taivaallisen Isän luokse asumaan.

Minä sanon: ”Kiitos, Abby. Olet opettanut minulle, että meillä tulee olla näkemys taivaallisen Isän suunnitelmasta meitä jokaista varten. Kun tiedät kulkevasi polkua, niin tulipa eteen millaisia kiertoteitä hyvänsä, sinä selviydyt niistä. Kun polkusi keskittyy tärkeimpään tavoitteeseen – korotukseen ja paluuseen taivaallisen Isän luo – sinä pääset sinne.”

Mistä Abby sai tämän ymmärryksen iankaikkisesta tarkoituksesta? Se alkaa kodeissamme. Se alkaa perheissämme. Minä kysyin Abbyltä: ”Mikä teidän perheessä on auttanut sinua laatimaan oikeanlaisen tärkeysjärjestyksen?”

Hän vastasi näin: ”Pyhien kirjoitusten lukemisen lisäksi me tutkimme opasta Saarnatkaa minun evankeliumiani.” Sitten hän lisäsi: ”Me puhumme paljon – perheillassa, yhteisellä aterialla ja autossa ajaessamme.”

Nefi on kirjoittanut: ”Me puhumme Kristuksesta, me riemuitsemme Kristuksessa, me saarnaamme Kristuksesta.” Miksi? ”Jotta lapsemme tietäisivät, mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa.” (2. Nefi 25:26.)

Puhuminen, kuunteleminen, toistemme kannustaminen ja asioiden tekeminen yhdessä perheenä tuovat meidät lähemmäksi Vapahtajaamme, joka rakastaa meitä. Tietoinen pyrkimyksemme kommunikoida paremmin tänään – juuri tänä päivänä – siunaa perhettämme iankaikkisesti. Todistan, että kun me puhumme Kristuksesta, me myös riemuitsemme Kristuksesta ja sovituksen lahjasta. Lapsemme oppivat tietämään, ”mistä lähteestä he voivat odottaa syntiensä anteeksiantoa”.