Nuorille
Minä näen hänet jälleen
Isä sai jokaisen meistä lapsista tuntemaan itsensä tärkeäksi. Hän rakasti meitä ja antoi helposti anteeksi. Parhaansa mukaan hän huolehti, että jokainen meistä oli onnellinen, ja hän teki selväksi, että hän halusi parastamme. Minä rakastin häntä todella paljon.
Kun olin kuudennella luokalla, isä kuoli auto-onnettomuudessa. Perheemme ja minä olimme aivan murtuneita. Perheessämme oli iso tyhjiö. Isä oli se, johon minä tukeuduin, se, jonka luo menin, jos minulla oli ongelmia. Avun hakemisen sijaan annoin suuttumuksen ja surun jäädä. Viimein tulin siihen tulokseen, että kaikki oli Jumalan syytä. Lakkasin lukemasta pyhiä kirjoituksia ja rukoilemasta. Kävin kirkossa vain koska äiti halusi minun käyvän. Yritin pysyä kaukana taivaallisesta Isästäni.
Sitten lähdin ensimmäistä kertaa Nuorten Naisten leirille. Minusta oli mukavaa saada uusia ystäviä, mutta en vieläkään lukenut pyhiä kirjoituksia. Viimeisenä iltana meillä oli todistuskokous. Tunsin jotakin, mitä en ollut tuntenut pitkään aikaan: Hengen. Ihailin tyttöjä, jotka nousivat lausumaan todistuksensa, mutta pysyin istumassa, koska ajattelin, ettei minulla ole todistusta. Aivan äkkiä minusta tuntui, että minun pitää nousta. Avasin suuni miettien, mitä sanoisin. Niinpä sanoin, että olin iloinen Nuorten Naisten leiristä. Sitten huomasin sanovani, että tiesin, että Jeesus Kristus kuoli puolestani ja että taivaallinen Isäni rakastaa minua ja että kirkko on totta.
Täytyin hätkähdyttävällä rauhalla. Tämän kokemuksen ansiosta voin sanoa, että tiedän, että Vapahtajan sovituksen ja ylösnousemuksen ansiosta näen isäni jälleen.