2012
Meitä yhdistää perhe ja kirkko
Huhtikuu 2012


Meitä yhdistää perhe ja kirkko

Maria ja Diana D. ovat paitsi siskokset, he ovat myös parhaat ystävät. Diana on 10-vuotias ja Maria täytti 12 viime elokuussa. He asuvat Romaniassa, jossa on noin 3 000 kirkon jäsentä. He pitävät uskonsa Jeesukseen Kristukseen lujana käymällä kirkossa, lukemalla pyhiä kirjoituksia ja rukoilemalla.

”Kirkossa olen oppinut uskomaan Jumalaan”, Maria sanoo. Kerran, kun hänellä oli koe, hän rukoili apua taivaalliselta Isältä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kun hän sai hyvän numeron, hänestä tuntui, että taivaallinen Isä oli auttanut häntä.

Dianan mielestä Mormonin kirja auttaa häntä saamaan uskoa. ”Joka päivä kun luen Mormonin kirjaa, minulla on hyvä päivä”, hän sanoo. Hänen lempikertomuksensa pyhissä kirjoituksissa on Joseph Smithin kertomus. ”Joseph rukoili, ja Jumala ja Jeesus Kristus auttoivat häntä”, hän muistuttaa.

Suklaa

Kummankin siskon lempijälkiruoka on suklaa: Maria pitää suklaaruuduista ja Diana suklaakakusta.

Lempilaulu

Maria ja Diana soittavat kumpikin pianoa. Marian lempilaulu on ”Rakastakaa toisianne”. Se kertoo Jeesuksen käskystä rakastaa muita ihmisiä. Diana osaa jo melkein soittaa sen, mutta hänen mielestään loppuosa on vaikein.

Saan käydä temppeliin

Maria ja Diana haluavat kumpikin mennä jonakin päivänä naimisiin temppelissä. He asuvat Ukrainassa sijaitsevan Kiovan temppelin temppelipiirin alueella.

Kun Diana on vanhempi, hän menee Kiovan temppeliin kastettavaksi kuolleiden puolesta. Maria on nyt jo tarpeeksi vanha. Temppeliin on matkaa noin 800 kilometriä.

Perhe ensin

Maria ja Diana rakastavat vanhempiaan. ”Äiti piristää meitä aina kun olemme sairaita”, Maria sanoo. ”Isä vie meidät kouluun”, Diana sanoo.

Kirkon lauluja

Dianan lempilaulu on ”Paimenet kaukaisen Juudean maan”, joka kertoo siitä, kun Jeesus Kristus syntyi. Jäsenet Romaniassa käyttävät kirkon vihreää laulukirjaa. ”Imnuri” tarkoittaa kirkon lauluja romaniaksi.

Valokuva siskoista Adam C. Olson; kuvitus suklaakakusta ja suklaaruudusta Thomas S. Child