Kaksi pioneeria kahdelta vuosisadalta
Skotlantilainen poika. Taiwanilainen tyttö. Puolentoista vuosisadan erottamia mutta uskon yhdistämiä.
Rakas Ebenezer, et tunne minua. Emme ole koskaan tavanneet.
Sinä synnyit 17. marraskuuta 1830 Dunblanessa Perthshiressä Skotlannissa Andrew ja Janet Adams Brycen perheeseen. He antoivat sinulle nimen Ebenezer.
Minä synnyin 143 vuotta myöhemmin Hualienissa Taiwanissa. Nimekseni annettiin Ji-Jen Hung.
Sinä aloit tehdä töitä telakoilla 10-vuotiaana. Myöhemmin sinusta tuli oppipoika ja olit hyvin taitava ammatissasi.
Minä aloin nelivuotiaana opetella ulkoa kertotaulua ja kiinalaisia foneettisia merkkejä. Se ei ollut helppoa, mutta minä selviydyin.
Keväällä 1848 sinä kiinnostuit Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta, vaikka isäsi, perheesi ja ystäväsi eivät jakaneet innostustasi. He tekivät kaiken mahdollisen saadakseen sinut jättämään kirkon. Isäsi jopa lukitsi vaatteesi kaappiin estääkseen sinua osallistumasta sunnuntain kokouksiin. Mutta uskosi oli järkkymätön. Vainosta huolimatta sinä ponnistelit eteenpäin.
Joulukuun 4. päivänä 1986 kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta koputti isäni talon oveen. Vaikka isä antoi lähetyssaarnaajien vierailla säännöllisesti, hän ei koskaan kiinnostunut heidän sanomastaan. Joitakin kuukausia myöhemmin hän erosi äidistä ja meni uudelleen naimisiin.
Kun isä ilmoitti lähetyssaarnaajille surullisen uutisen perheemme rikkoutumisesta, hän myös kielsi heitä palaamasta.
Lähetyssaarnaajat jättivät Mormonin kirjan, jonka sisäkanteen oli kirjoitettu lähimmän kirkkorakennuksen osoite, ja sanoivat: ”Me pysymme aina ystävinänne. Jos on mitään, mitä voimme tehdä perheenne hyväksi, tulkaa tähän osoitteeseen, niin löydätte meidät sieltä.”
Hyvästien jättäminen lähetyssaarnaajille sinä iltana oli vaikeaa, sillä olin tuntenut heidän sanomassaan jotakin kallisarvoista.
Äitipuoli muutti meille. Hän ja isä muuttuivat julmiksi, elämästä tuli vaikeaa ja minusta tuli kyyninen teini.
Eräänä iltana, kun en pystynyt enää kestämään heidän kauheaa kohteluaan, säntäsin peloissani ulos ovesta ja piilouduin riisipelloille yksinäisenä, lannistuneena ja toivottomana. Halusin karata, mutta minulla ei ollut mitään paikkaa, minne mennä.
Äkkiä muistin, mitä lähetyssaarnaajat olivat sanoneet viimeisellä käynnillään. ”Heti ensimmäiseksi aamulla menen takaisin etsimään ystäväni!” sanoin itselleni tuntien sisäistä rauhaa ensimmäisen kerran vuosiin.
Varhain seuraavana aamuna hyppäsin pyörälleni ja ajoin keskustaan kirkolle, mutta perheeni luona pari vuotta aiemmin käyneet lähetyssaarnaajat olivat palanneet kotiin. Juuri kun olin luovuttamaisillani, kaksi ystävällistä naista, joiden takeissa oli tutut mustat nimikyltit, tulivat luokseni ja esittäytyivät.
Rakas Ebenezer, isäsi vastustuksesta huolimatta sinut kastettiin huhtikuussa 1848 ainoana käännynnäisenä perheessäsi.
Marraskuussa 1988, kuukausi sen jälkeen kun tapasin sisarlähetyssaarnaajat, minut kastettiin ensimmäisenä käännynnäisenä perheessäni.
Isä ja äitipuoli kuitenkin vaikeuttivat käymistäni kirkossa.
Kerran kun olin tullut kotiin eräästä Nuorten Naisten toiminnasta, isä tömisteli soppeeni, kiroili minulle, nappasi pyhät kirjoitukseni ja repi ne kappaleiksi. Valkoisen paperin palasia liiteli ja leijaili ilmassa laskeutuen kauniisti ja kevyesti lattialle, jonne kyyneleenikin tipahtelivat.
Se oli kuin painajainen, josta en pystynyt heräämään.
Kun täytin 21, ilmaisin voimakkaan halun palvella kokoaikaisessa lähetystyössä. Isä reagoi siihen katkaisemalla välimme. Kiinalaisen uudenvuoden aattona, jolloin useimmat ihmiset menivät kotiin ollakseen rakkaittensa kanssa, minut ajettiin pois kotoa.
Rakas Ebenezer, kun vaino perheesi ja ystäviesi taholta kävi kestämättömäksi, päätit muuttaa Skotlannista Amerikkaan liittyäksesi myöhempien aikojen pyhiin ja kulkea tasankojen yli Utahiin. Isäsi oli raivoissaan. Hän käski sinua jäämään, mutta olit päättäväinen nuorukainen. Näit hänet viimeisen kerran sinä päivänä, kun nousit laivaan.
Elämä 17-vuotiaana siirtolaisena ei ollut sinulle helppoa, Ebenezer, mutta sinä selviydyit. Taitosi puuseppänä sekä myllyn- ja laivanrakentajana otettiin heti käyttöön. Sinut kutsuttiin rakentamaan kappelia Utahin Pine Valleyyn. Vaikka et ollut koskaan aiemmin rakentanut kappelia, et epäröinyt ottaa tehtävää vastaan. Nykyään se rakennus on vanhin yhä käytössä oleva myöhempien aikojen pyhien kappeli.
Myöhemmin löysit luonnon muodostaman majesteettisen amfiteatterin, joka kantaa nyt nimeäsi: Bryce-kanjonin kansallispuisto.
Kesäkuun 4. päivänä 1994 minä ilmoittauduin Taichungin lähetyskentällä Taiwanissa kokoaikaiseen lähetystyöhön. Kiinnitin takkiini mustan nimikyltin aivan kuten nuo lähetyssaarnaajat, jotka olivat käyneet vuosia aiemmin perheeni luona. Tunsin itseni nöyräksi. Tunsin saaneeni kunniatehtävän. Tunsin tulleeni siunatuksi.
Lähetystyöni jälkeen muutin Utahiin, missä tapasin aviomieheni. Meidät vihittiin temppelissä ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Mieheni sukujuurien ansiosta välillemme muodostui yhteys.
Rakas Ebenezer, et tunne minua. Emme ole koskaan tavanneet. Mutta olen kuullut kertomuksia sinusta. Jalkasi eivät koskaan lakanneet kulkemasta. Kätesi eivät koskaan lakanneet tekemästä työtä. Sydämesi ei koskaan lakannut uskomasta. Sinä et koskaan lakannut palvelemasta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen uskollinen esimerkkisi kohottaa minua yhä. Kiitos, rakas Ebenezer. Kiitos!
Ebenezer Bryce auttoi Pine Valleyn kappelin rakentamisessa (alla), joka valmistui vuonna 1868. Hän löysi myös Etelä-Utahista kanjonin, joka kantaa nykyään hänen nimeään: Bryce-kanjonin luonnonpuisto (oikealla).
Valokuva kirjoittajasta Derek Israelson; valokuva Ebenezer Brycesta Utahin osavaltion historiallisen seuran luvalla; valokuva Bryce Canyonista © Rubberball Productions