Tee talostamme näkymätön
Alice W. Flade, Utah, USA
Toisen maailmansodan lopussa, kun olin 19-vuotias, vihollisjoukot tulivat valloittamaan kotikaupunkini Euroopassa. Eräänä iltana, kun vanhempani ja minä istuimme pöydän ääressä, kuulimme kovaa melua. Katsoimme pimennysverhojen läpi, jotka oli ripustettu, etteivät pommittajat havaitsisi taloamme yöllä, ja näimme vihollisjoukkojen – moottoripyörineen, kuormaautoineen ja tankkeineen – tulevan kyläämme kahdesta eri suunnasta. Olin hyvin peloissani.
Isäni, joka oli aina uskollinen mies, sanoi yksinkertaisesti: ”Älkää pelätkö.” Se oli poikkeuksellinen toteamus, kun ottaa huomioon, mitä aivan talomme ulkopuolella tapahtui. Me kaikki tiesimme, että sotilaat hyökkäisivät todennäköisesti naapurustoon ryöstämään ihmisten koteja. Isä ehdotti, että me polvistuisimme sohvan viereen ja rukoilisimme taivaallisen Isän varjelusta. Hän rukoili: ”Taivaallinen Isä, sokaise nuo sotilaat. Tee talostamme näkymätön, niin etteivät he näe sitä.”
Kun hän oli rukoillut, äiti rukoili. Sitten rukoilin minä. Palasimme sen jälkeen pöydän ääreen ja katsoimme varovasti ulos ikkunasta. Näimme sotilaiden rynnistävän jokaiseen taloon kadullamme. Omamme oli viimeinen kadulla. He lähestyivät taloamme, mutta ohittivat sitten etuporttimme ja menivät seuraavalle kadulle. Seurasimme, miten he menivät jokaiseen taloon, jonka pystyimme ikkunastamme näkemään.
Kun rynnäkköä oli kestänyt noin kaksi tuntia, joku puhalsi voimakkaan vihellyksen, ja sotilaat palasivat ajoneuvoihinsa. Kun he hitaasti lähtivät, olimme valtavan helpottuneita ja polvistuimme jälleen kiittämään taivaallista Isää Hänen hyvyydestään ja varjeluksestaan.
Seuraavana päivänä kuulin eräältä järkyttyneeltä ystävältä, että sotilaat olivat tehneet kauheita asioita jokaisessa hänen tietämässään talossa. Kun kerroin hänelle, etteivät he olleet tulleet meidän taloomme, hän tyrmistyi. Hän sanoi, että hän oli nähnyt heidän lähtevän meidän suuntaamme ja ettei hän tiennyt yhtään muuta taloa alueellamme, johon sotilaat eivät olleet menneet. Talomme oli ainoa, jonka sotilaat olivat jättäneet rauhaan.
Tiedän, että taivaallinen Isä kuulee pyyntömme ja vastaa niihin. Joskus näyttää siltä, ettemme kenties koskaan saa vastausta, ja toivomme, että Hän vastaisi nopeammin. Mutta tiedän, että kodissamme 65 vuotta sitten Hän vastasi heti.