2010
Kuinka pystyisimme maksamaan vuokramme?
Tammikuu 2010


Kuinka pystyisimme maksamaan vuokramme?

Douglas Arévalo, Costa Rica

Puolitoista vuotta sen jälkeen kun olin mennyt naimisiin vaimoni Rebecan kanssa, yritys, jossa työskentelin, lakkautettiin. Huomasin äkkiä olevani työtön.

Sen sijaan että olisin etsinyt uutta työpaikkaa tunsin kehotuksen ryhtyä yrittäjäksi. Tiesin, että oman yrityksen perustaminen voisi olla mutkikasta, joten käännyin taivaallisen Isän puoleen saadakseni vahvistuksen sille, mitä olin tuntenut. Rukouksella oli tärkeä osa tuossa alkupäätöksessä, ja sillä on ollut ratkaiseva merkitys edelleen siitä lähtien.

Elokuussa 2003 perustin oman yritykseni tehden maalaus-, puutarha-, maisemointi- ja huoltotöitä. Asiat eivät aina suju helposti, kun on oma yritys, etenkään aloitusvaiheessa. Erään kuukauden alussa meidän piti Rebecan kanssa maksaa kotimme vuokra. Meillä ei ollut senttiäkään. Niinpä rukoilimme yhtenä aamuna, että voisimme jotenkin hankkia tarvitsemamme rahat. Myöhemmin samana päivänä minut palkattiin työhön, josta maksettiin juuri sen verran kuin vuokramme oli.

Kuukausi sen jälkeen kun olin perustanut yritykseni, vaarnanjohtaja pyysi minut puheilleen. Pian minut kutsuttiin seurakuntamme piispaksi. Tajusin, että taivaallinen Isä oli suonut minulle keinon ottaa vastaan ja hoitaa tämä kutsumus. Toisessa työssäni minulla ei olisi ollut riittävästi aikaa seurakunnan jäsenille eikä omalle perheelleni. Mutta koska minulla on oma yritys, aikatauluni on joustava. Olen ollut kotona perheeni elämän tärkeissä tapahtumissa, kuten kun lapseni ovat syntyneet ja alkaneet kävellä ja puhua. Lisäksi vaimoni ja minä olemme voineet palvella San Josén temppelissä täällä Costa Ricassa. Nämä tilaisuudet, jotka saimme sen vuoksi että noudatimme kehotuksia ja etsimme johdatusta rukouksessa, ovat sitoneet meidät yhteen.

Olen äskettäin jatkanut yliopisto-opintojani. Kun sain tunteen palata opintojen pariin, olin huolissani siitä, kuinka voisin elättää perheeni. Kahtena päivänä viikossa olisin koulussa enkä työssä. Kuinka perheeni selviäisi siitä?

Tässä haasteessa turvauduimme jälleen vaimoni kanssa rukoukseen, ja Herra vastasi. Aloin saada pysyviä sopimuksia, joiden ansiosta minun on helpompaa korvata työpäivät, jotka menetän opiskellessani.

Kaikissa näissä kokemuksissa olemme nähneet Herran pitävän lupauksensa: ”Pyytäkää, niin te saatte” (3. Nefi 27:29). Rukous on ollut tärkeä perheemme kehitykselle ja edistymiselle. Olemme nähneet ja tunteneet, että kun käännymme Herran puoleen, Hän siunaa meitä. Tiedämme, että Hän tuntee meidät nimeltä ja me voimme pyytää Häneltä, mitä ikinä tarvitsemme.