2023
Iloa palvelemisesta musiikin avulla
Tammikuu 2023


”Iloa palvelemisesta musiikin avulla”, Nuorten voimaksi, tammikuu 2023.

Luja perustus

Iloa palvelemisesta musiikin avulla

Kuva
nuori mies soittaa pianoa

Kuvitus Emily Jones

Aloin käydä pianotunneilla, kun olin seitsemänvuotias. Alussa minun oli vaikea lukea nuotteja ja keskittyä pianotunneilla. En vain tykännyt pianonsoiton harjoittelusta.

Sitten äiti pyysi minua soittamaan kastetilaisuudessani laulun ”Kasteen jälkeen” (Lasten laulukirja, s. 53). Se oli ensimmäinen kerta, kun soitin kirkossa. Minua jännitti mutta olin ylpeä itsestäni, kun soitin.

Sen jälkeen minulla alkoi olla liikaa koulutöitä ja halusin lopettaa pianonsoiton, mutta vanhempani kannustivat minua jatkamaan. He sanoivat, että jos jatkaisin soittamista, voisin kokea iloa palvellessani Herraa.

Siitä lähtien rakastin pianon soittamista. Aloin soittaa sakramenttikokouksessa, ja kun täytin 12 vuotta, minut kutsuttiin virallisesti seurakunnan säestäjäksi. Olin niin onnellinen! Soitin Alkeisyhdistyksen esityksissä ja säestin seurakuntamme kuoroa seurakuntakonferensseissa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Minut kutsuttiin jopa vaarnan kuoron säestäjäksi ja soitin vaarnakonferenssissa.

Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he kannustivat minua tekemään parhaani. Olen ikuisesti kiitollinen taivaalliselle Isälle kyvystä, jonka Hän on antanut minulle. Tiedän, että voin jonakin päivänä käyttää kykyjäni lähetystyössä ja muussa palvelutyössä. Saan todella iloa palvellessani Herraa.

Jyle S., Metro-Manila, Filippiinit