Pyhät kirjoitukset
Jesajan kirja 61


Luku 61

Herran voideltu tuo ilosanoman

1 Herran henki on minun ylläni,sillä hän on voidellut minut.Hän on lähettänyt minutilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,julistamaan vangituille vapautustaja kahlituille kahleitten kirpoamista,

2 julistamaan Herran riemuvuotta,päivää, jona Jumalamme antaa palkan.Hän on lähettänyt minutlohduttamaan kaikkia murheellisia,

3 antamaan Siionin surevillekyynelten sijaan ilon öljyä,hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanutosoittaakseen kirkkautensa.

Maan jälleenrakentaminen

4 He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset,isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön,pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleenja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.


5 Vieraat joutuvat paimentamaanteidän lampaitanne ja vuohianne,muukalaiset hoitamaanteidän peltojanne ja viinitarhojanne,

6 mutta teitä kutsutaan Herran papeiksija sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat,saatte nauttia niiden rikkauksista.

7 Teillä on ollut häpeää kaksin verroin,teitä on syljetty ja pilkattu,mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnönja teillä on oleva ikuinen ilo.


8 – Minä, Herra, rakastan oikeuttaja vihaan riistoa ja vääryyttä.Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaanja teen sen kanssa ikuisen liiton.

9 Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä,sen jälkeläiset kansakuntien joukossa.Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät,että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

Minä riemuitsen Herrasta

10 Minä riemuitsen Herrasta,minä iloitsen Jumalastani!Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,hän kietoo minut vanhurskauden viittaan,niin että olen kuin sulhanen,joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,tai kuin morsian,joka koristautuu kauneimpiinsa.

11 Ja niin kuin maa työntää versoa,niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan,niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan,ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.