Pyhät kirjoitukset
Jesajan kirja 51


Luku 51

Herra pelastaa, ja se pelastus pysyy

1 Kuulkaa minua,te jotka tavoittelette vanhurskauttaja etsitte Herraa!Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu,sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu.

2 Katsokaa Abrahamia, isäänne,ja Saaraa, joka teidät synnytti!Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin:minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.

3 Yhä Herra lohduttaa Siioniaja armahtaa sen rauniomaita.Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksija aron kuin Herran paratiisiksi.Siellä on oleva ilo ja riemu,siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.


4 Kuuntele minua, kansani,kansakunnat, tarkatkaa sanojani,sillä laki on minusta lähtöisin,minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.

5 Minun vanhurskauteni on lähellä,minä tuon pelastuksenja luja käteni jakaa kansoille oikeutta.Kaukaiset rannat ikävöivät minua,minun vahvaa kättäni ne odottavat.

6 Kohottakaa katseenne taivasta kohden,katselkaa alhaalla leviävää maata!Taivas hajoaa kuin savuja maa ratkeaa kuin kulunut vaate,sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset.Mutta minun pelastukseni pysyy iätieikä minun vanhurskauteni murene.


7 Kuulkaa minua, te jotka tunnette oikeuden,te joilla on minun lakini sydämessänne:– Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa,älkää säikkykö heidän herjauksiaan!

8 Heidän käy kuin vaatteen, jonka toukka kalvaa rikki,kuin villakankaan, jonka koi syö.Mutta minun vanhurskauteni pysyy iäti,minun pelastava armoni polvesta polveen.

Herran väkevä käsi

9 Herää, Herran käsivarsi!Herää ja näytä voimasi!Nouse niin kuin muinaisina päivinä,menneitten sukupolvien aikana.Sinähän iskit hengiltä Rahabin,lävistit syvyyden hirviön.

10 Sinähän kuivasit meren,suuren syvyyden vedet.Sinä muutit syvänteet valtatieksilunastettujen kulkea yli.

11 Herran vapaiksi ostamat palaavatja saapuvat riemuiten Siioniin.He kantavat päänsä päällä ikuista iloa.Ilo ja riemu astuvat portista,huoli ja huokaus pakenevat kauas.

12 – Minä, minä olen teidän lohduttajanne.Kuinka olet voinut pelätä kuolevaista ihmistä,Aadamin lasta, joka lakastuu kuin ruoho?

13 Kuinka olet voinut unohtaa Herran, joka sinut loi,joka levitti auki taivaanja laski maan perustukset?Kuinka olet voinut pelätä aina ja kaiken päiväävainoojasi vihaa,kun hän yritti tuhota sinut?Missä on nyt vainoojasi vimma?

14 Pian vapautetaan kahleistaankumaraan kangistunut vanki.Ei hän kuole vankikuoppaan,eikä hänen enää tarvitse nälkää nähdä.

15 Minä olen Herra, sinun Jumalasi,minä nostatin meren pauhuun,minun nimeni on Herra Sebaot.

16 Minä olen pannut sanani sinun suuhusija kätkenyt sinut kätteni suojaan.Minä, joka levitin auki taivaanja laskin maan perustukset,minä sanon Siionille: ”Sinä olet minun kansani.”

Hereille, Jerusalem! Herra ottaa pois vihansa maljan

17 Hereille, nyt hereille,jalkeille, Jerusalem!Sinä olet juonut Herran kädestähänen vihansa maljan.Pikarin, joka sai jalkasi horjumaan,olet tyhjentänyt viimeiseen pisaraan.

18 Et ole saanut taluttajaalastesi joukosta, jotka olet synnyttänyt.Niiden joukosta, jotka olet kasvattanut,ei kukaan tarttunut käteesi.

19 Kaksittain ovat sinua kohdanneet– kukapa sinua säälisi –tuho ja turmio, nälkä ja miekka– kukapa sinua lohduttaisi!

20 Kuin antiloopit verkossasinun poikasi makaavat kujien päissävoimattomina ja lamaantuneina,Herran ärjyvän vihan lyöminä,Jumalan äänen lannistamina.


21 Kuule nyt tätä, sinä poloinen,sinä joka olet päihtynyt, vaikka et viinistä,

22 näin sanoo sinun herrasi, Herra,sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asiaa:– Katso, minä olen ottanut pois sinun kädestäsivihani pikarin,maljan, joka sai jalkasi horjumaan.Sinun ei enää tarvitse juoda siitä.

23 Ei, vaan minä panen sen sinun kiusaajiesi käteen,niiden, jotka sinua komensivat: ”Maahan pitkällesi!Me marssimme sinun ylitsesi!”– niin että sinä jouduit antamaan selkäsi tallattavaksi,maankamaraksi, kaduksi kulkijoille.