Pyhät kirjoitukset
Jesajan kirja 30


Luku 30

Egypti, kestämätön tuki ja turva

1 – Voi tottelemattomia lapsia,sanoo Herra.– He laativat suunnitelmia ottamatta minua lukuun,solmivat liittoja minun tahdostani piittaamattaja niin lisäävät synnin synnin päälle.

2 Minun tahtoani kysymättähe rientävät Egyptiinhakeutuakseen faraon turvaan,suojautuakseen Egyptin varjoon.

3 Mutta faraon turva pettää teidät,Egyptin suoja tuottaa teille häpeän.

4 Vaikka jo ovatkin neuvottelijat Soanissaja lähettiläät Hanesissa asti,

5 niin häpeää siitä vain seuraa:tuosta kansasta ei ole teille hyötyä,ei apua eikä hyötyä,vain pettymystä ja häpeää.


6 Ennussana Negevin eläimistä.Halki vaivan ja ahdistuksen maan,naarasleijonan ja murisevan jalopeuran maan,halki hietakyyn ja siivekkään liskon maanhe kuljettavat rikkauksiaan aasien selässäja aarteitaan kamelien kyttyröillätuolle kansalle, josta ei hyötyä ole.

7 Egypti ei ole yhtään mitään,sen apu on turhaa.Siksi olen antanut sille nimeksi”Mahtinsa menettänyt Rahab*”.

Kansa kapinoi ja saa rangaistuksen

8 Tule ja kirjoita tämä heille tauluun,kaiverra se heille piirtokirjoitukseksi,niin että se pysyy tuleviin päiviin asti,todistuksena ikuisesti.

9 – Totisesti, tämä on kapinallinen kansa!He ovat vilpillisiä lapsia,he eivät tahdo kuulla Herran lakia.

10 He sanovat näkijöille: ”Älkää nähkö”,ja ennustajille: ”Älkää tosia ennustako.Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen,nähkää meille kauniita unia.

11 Älkää kulkeko suoraa tietä,kääntykää pois polulta,toimittakaa pois näkyvistämmeIsraelin Pyhä.”


12 Siksi Israelin Pyhä sanoo näin:– Koska te halveksitte tätä sanaaja luotatte sortoon ja kierouteenja nojaudutte siihen,

13 on tämä syntinne oleva teillekuin kasvava halkeamakorkeassa muurissa:yhtäkkiä, arvaamattamuuri sortuu ja luhistuu.

14 Se menee murskaksi kuin viallinen ruukku,jonka savenvalaja säälittä iskee rikki,niin ettei siitä jää edes palasta,jolla voisi noutaa tulta tulisijastatai ammentaa vettä lammikosta.

15 Näin sanoo Herra Jumala, Israelin Pyhä:– Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte,hiljainen luottamus on teidän voimanne.Mutta te ette tahdo

16 vaan sanotte: ”Ei,me kiidämme ratsun selässä”– niin te saattekin kiitää pakoon –”ja juoksijan selässä me ratsastamme!”– mutta nopeasti juoksevat myös teidän takaa-ajajanne.

17 Tuhat pakenee yhden ärjäisyä,kun viisi ärjäisee, te pakenette kaikki,niin että jäljelle jää vain rippeetkuin viirin tanko vuoren laellatai merkkilippu kukkulalla.

Ei enää kyyneleitä

18 Kuitenkin Herra vain odottaa,että voisi olla teille armollinen,hän nousee armahtamaan teitä.Herra on oikeuden Jumala.Autuaita ne, jotka häntä odottavat!

19 Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,sinun itkusi aika on ohi!Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa,hän kuulee ja vastaa sinulle.

20 Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivänja niukasti vettä,hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.Omin silmin sinä saat nähdä hänet.

21 Aina kun olet eksymässä tieltä,milloin oikeaan, milloin vasempaan,sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:– Tässä on tie, kulkekaa sitä.

22 Niin sinä julistat saastaisiksi hopeoidut jumalankuvasija heität menemään kullalla silatut jumalasikuin nainen verisen rievunja huudat: ”Tiehesi, saasta!”


23 Kun kylvät maan,hän antaa sateen kostuttaa siemenetniin että maan kasvu, vilja,on sankkaa ja satoisaa.Sinun karjasi käy sinä päivänä laitumellaavaralla kedolla,

24 ja härät ja aasit, jotka kyntävät peltosi,saavat syödäkseen parasta hapanrehua,jota heitellään niiden eteen hangolla ja talikolla.

25 Ja jokaisella vuorella,jokaisella korkealla kukkulallavesi on virtaava puroissa ja peltojen ojissasuuren surman päivänätornien sortuessa.

26 Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo,ja auringon valo on oleva seitsenkertainen,kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa– sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavatja parantaa sen ruhjeet ja vammat.

Herran tuli polttaa Assyrian

27 Herran nimi saapuu kaukaa, Herra saapuu,hänen kasvonsa leimuavat,hänessä palaa vihan liekki,hänen huulillaan hehkuu raivo,hänen kielensä on kuin kaiken nielevä tuli,

28 hänen henkäyksensä kuin joenuoman tulvavesi,joka hetkessä kohoaa kaulaan saakka.Hän valjastaa kansanheimot ankaraan ikeeseen,panee niiden suupieliin suitset,jotka suistavat ne tieltä.

29 Silloin teidän huulillanne on lauluniin kuin pyhän juhlan aattoiltanaja sydämessänne iloniin kuin niillä, jotka kulkevat huilujen soidessaHerran vuorelle, kohden Israelin turvakalliota.

30 Niin Herra antaa valtiasäänensä kaikua,kaikkien nähden hänen käsivartensa ojentuu maata kohdenvihan vimmassa, ankarana tulenliekkinä,sademyrskynä, rajukuuroina, raeryöppyinä.

31 Ja Herran äänen voimasta Assyrian rohkeus murtuu.Ruoskallaan hän sitä kurittaa,

32 ja aina kun hänen sauvansa heilahtaa lyöntiin– kipeästi satuttavaan lyöntiin –kuuluu rumpujen ja harppujen ääni.Ja käsi koholla hän käy taisteluun vihollista vastaan.

33 Jo aikoja sitten on valmiiksi kaivettupolttopaikka heitä varten– myös kuningasta varten se on valmistettu.Siitä on tehty syvä ja leveä,sytykkeitä on varattuna, polttopuita yllin kyllin.Herran henkäys on kuin laavavirta,se saa ne leimahtamaan liekkiin.

      • 30:7 Rahab oli meren alkuhirviö.