Oppi ja liitot 2021
14.–20. kesäkuuta. Oppi ja liitot 64–66: ”Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä”


”14.–20. kesäkuuta. Oppi ja liitot 64–66: ’Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä’”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: Oppi ja liitot 2021, 2020

”14.–20. kesäkuuta. Oppi ja liitot 64–66”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: 2021

Kuva
peltoaukea auringonnousun aikaan

Daviessin piirikunta, Missouri

14.–20. kesäkuuta

Oppi ja liitot 64–66

”Herra vaatii sydäntä ja altista mieltä”

Kun opiskelet tällä viikolla, mieti rukoillen, mitkä lukujen OL 64–66 periaatteet lisäisivät luokkasi jäsenten uskoa ja tietoa.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Kuva
kerro-kuvake

Innosta kertomaan

Kannusta luokan jäseniä kertomaan jotakin merkityksellistä, mitä he ovat huomanneet tutkiessaan pyhiä kirjoituksia tällä viikolla, pyytämällä heitä pohtimaan haasteita, joita kohtaamme nykyään. Kehota heitä sitten lukemaan luvuista OL 64–66 jokin jae, josta heidän mielestään voisi olla apua jossakin niistä haasteista.

Kuva
opeta-kuvake

Opeta oppia

OL 64:1–11

Meitä vaaditaan antamaan anteeksi jokaiselle.

  • Ehkäpä luokan jäsenille olisi hyötyä puhua siitä, miksi anteeksiantaminen muille voi olla hyvin vaikeaa – ja kuinka he ovat voittaneet nuo vaikeudet. He voisivat etsiä jakeista OL 64:1–11 periaatteita ja totuuksia, jotka innoittavat heitä olemaan anteeksiantavaisempia. Mitä opimme Vapahtajasta näiden jakeiden pohjalta? Jotta sinun on helpompi havainnollistaa anteeksiannon siunauksia, voisit lukea kertomuksen Morrell Bowenista vanhin Jeffrey R. Hollandin puheesta ”Sovinnonteon palvelutehtävä” (Liahona, marraskuu 2018, s. 77–79) tai näyttää videon ”Anteeksianto – kuormani keveni” (churchofjesuschrist.org). Tai joku luokan jäsen voi haluta kertoa omakohtaisen kokemuksen anteeksi antamisesta tai anteeksi saamisesta. Kuinka anteeksiannon voima on siunannut näiden esimerkkien ihmisiä?

OL 64:31–34

Herra vaatii meiltä ”sydäntä ja altista mieltä”.

  • Herra ei halua meidän ”väsyvän”. On kuitenkin luonnollista, että ihminen, joka yrittää parhaansa – myös kenties joku luokassasi – ”[väsyy] tekemään hyvää”. Miksi tällaista väsymistä tapahtuu? Mitä sellaisia neuvoja löydämme jakeista OL 64:31–34, jotka voisivat auttaa meitä, kun kamppailemme näiden tuntemusten kanssa?

  • Voisit rikastaa keskustelua näyttämällä kuvia jostakin suuresta ja vaikuttavasta, joka on rakennettu pitkän ajan kuluessa ”pienistä asioista” – kuten mosaiikkityö tai tiilestä tehty rakennus. Mitkä ovat esimerkkejä ”suuresta työstä”, jonka Herra on antanut meille? Mitä pieniä asioita voimme tehdä nyt laskeaksemme sen työn perustusta?

  • Auta luokan jäseniä pohtimaan syvällisemmin jaetta OL 64:34 kirjoittamalla taululle Sydän ja Altis mieli. Luokan jäsenet voisivat kirjoittaa näiden otsikoiden alle, mitä heidän mielestään tarkoittaa se, että annamme Herralle sydämemme ja alttiin mielemme. Näitä ilmauksia selitetään vanhin Donald L. Hallstromin lainauksessa kohdassa ”Lisäaineistoa”. Seuraavanlaiset pyhien kirjoitusten kohdat voivat myös antaa näkemystä: Moosia 7:33; Et. 4:15; OL 43:34; Moos. 7:18; JS–H 1:19.

OL 65

Jumalan valtakunta maan päällä valmistaa maailmaa Vapahtajan paluuseen.

  • Luvussa OL 65 annetaan innoittava kuvaus Herran kirkon tehtävästä myöhempinä aikoina. Auta luokan jäseniä näkemään oma osansa tässä tehtävässä pyytämällä heitä etsimään luvusta OL 65 vastauksia tämän kaltaisiin kysymyksiin: Mitä Herra haluaa valtakuntansa saavuttavan maan päällä? Millä tavoin Hän haluaa minun auttavan? Voisitte myös katsoa videon ”Prepare Today for the Second Coming” [Valmistaudu tänään Vapahtajan toiseen tulemiseen] (churchofjesuschrist.org) tai katsoa presidentti Dallin H. Oaksin sanoman kohdasta ”Lisäaineistoa”. Luokan jäsenet voisivat kertoa, kuinka he vastaisivat presidentti Oaksin kysymyksiin.

Kuva
lisäaineistoa-kuvake

Lisäaineistoa

”Sydäntä ja altista mieltä.”

Vanhin Donald L. Hallstrom ehdotti tätä mahdollista merkitystä ilmaukselle ”sydäntä ja altista mieltä”:

”Sydän on vertauskuvana rakkaudesta ja sitoutumisesta. Me teemme uhrauksia ja kannamme rakkaidemme puolesta kuormia, joita emme kestäisi mistään muusta syystä. Jos rakkautta ei ole, meidän sitoumuksemme hiipuu. – –

Se, että meillä on ’altis mieli’, tarkoittaa, että ponnistelemme parhaamme mukaan ja ajattelemme niin kirkkaasti kuin kykenemme sekä etsimme Jumalan viisautta. Se antaa ymmärtää, että meidän tulee elämämme aikana omistautuneimmin tutkia asioita, jotka ovat luonteeltaan iankaikkisia. Se tarkoittaa, että Jumalan sanan kuulemisen ja sen noudattamisen välillä täytyy olla erottamaton suhde.” (”The Heart and a Willing Mind”, Ensign, kesäkuu 2011, s. 31–32.)

Valmistautumista Vapahtajan toiseen tulemiseen.

”Entä jos [Jeesuksen Kristuksen tulemisen] päivä olisi huomenna? Jos tietäisimme kohtaavamme Herran huomenna – oman ennenaikaisen kuolemamme vuoksi tai Hänen odottamattoman tulemisensa vuoksi – niin mitä me tekisimme tänään? Mitä me tunnustaisimme? Mitä me lakkaisimme tekemästä? Millaista tiliä meidän pitäisi tehdä? Mitä me antaisimme anteeksi? Mistä me lausuisimme todistuksemme?” (Dallin H. Oaks, ”Valmistautuminen toista tulemista varten”, Liahona, toukokuu 2004, s. 9.)

Näin kehitymme opettamisessa

Ammenna voimaa Vapahtajasta. ”Kun pyrimme elämään ja opettamaan enemmän Vapahtajan tavalla, me väistämättä epäonnistumme silloin tällöin. Älä lannistu; anna erehdystesi ja heikkouksiesi ennemminkin kääntää sinut taivaallisen Isän ja Vapahtajan puoleen.” (Opettaminen Vapahtajan tavalla, s. 14.)