Oppi ja liitot 2021
7.–13. kesäkuuta. Oppi ja liitot 63: ”Se, mikä tulee ylhäältä, on pyhää”


”7.–13. kesäkuuta. Oppi ja liitot 63: ’Se, mikä tulee ylhäältä, on pyhää’”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: Oppi ja liitot 2021, 2020

”7.–13. kesäkuuta. Oppi ja liitot 63”, Tule ja seuraa minua – pyhäkoulu: 2021

Kuva
peltoaukea Missourissa

Springhill, Daviessin piirikunta, Missouri, Garth Robinson Oborn

7.–13. kesäkuuta

Oppi ja liitot 63

”Se, mikä tulee ylhäältä, on pyhää”

Tallenna vaikutelmia, joita saat, kun tutkit lukua OL 63. Vaikutelma saattaa tuntua pieneltä, mutta siemenen tavoin se voi kasvaa merkitykselliseksi ja antoisaksi, kun jatkat etsimistä ja pohdiskelemista.

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Kuva
kerro-kuvake

Innosta kertomaan

Jotta teidän on keskustelussanne helpompi keskittyä kohtiin, jotka luokan jäsenistä ovat merkityksellisimpiä, voisit kehottaa heitä kirjoittamaan paperilapuille luvun OL 63 jakeita, joista he haluaisivat keskustella. Sitten voisit kerätä paperit ja aloittaa keskustelun jakeista, joita moni luokan jäsen on ehdottanut. Pyydä heitä kertomaan, miksi he valitsivat nuo jakeet.

Kuva
opeta-kuvake

Opeta oppia

OL 63:7–12

Merkit tulevat uskon kautta ja Jumalan tahdon mukaan.

  • Kun aloitat keskustelun periaatteista, joita opetetaan jakeissa OL 63:7–12, voisi olla hyödyllistä kerrata muutamia pyhien kirjoitusten esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat nähneet merkkejä tai ihmeitä. Kenties luokan jäsenet keksivät esimerkkejä ihmisistä, joiden uskoa merkki vahvisti (ks. esim. Luuk. 1:5–20, 59–64), tai ihmisistä, jotka horjuivat merkin näkemisen jälkeenkin (ks. esim. 1. Nefi 3:27–31; Alma 30:43–56). Luokan jäsenet voisivat sitten selittää näitä erilaisia tapoja suhtautua merkkeihin hyödyntämällä sitä, mitä he ovat oppineet jakeista OL 63:7–12. Tai voisitte käydä läpi muita pyhien kirjoitusten kohtia, joissa kerrotaan merkeistä, kuten ne, jotka on lueteltu Pyhien kirjoitusten oppaan hakusana-artikkelissa ”Merkki” (pyhätkirjoitukset.churchofjesuschrist.org). Kuinka voimme olla varmoja siitä, ettemme etsi merkkejä uskomme perustaksi tai luota niihin uskomme perustana?

OL 63:13–16

Siveys tarkoittaa sitä, että pidämme ajatuksemme ja tekomme puhtaina.

  • Vaikka suuri osa jakeista OL 63:13–16 käsittelee nimenomaan aviorikosta, opetetut periaatteet voivat koskea mitä tahansa siveyden lain rikkomista. Voisit pyytää luokan jäseniä panemaan merkille, mitä seurauksia kuvaillaan jakeissa OL 63:13–16. He voisivat jopa valmistaa varoituskylttejä (ks. jae 15), jotka varoittavat näistä seurauksista. He voisivat myös keskustella siitä, mitä nämä seuraukset heidän mielestään tarkoittavat. Miksi esimerkiksi siveyden lain rikkominen johtaisi siihen, että tuomio kohtaa jotakuta ”kuin ansa” (jae 15)? Miksi Herra neuvoo meitä ”[tekemään] parannuksen joutuin” (jae 15) sukupuolisynnistä? (Ks. sisar Linda S. Reevesin sanat kohdassa ”Lisäaineistoa”.)

  • Jakeen OL 63:16 lukeminen voisi johtaa keskusteluun pornografian laajalle levinneestä vaikutuksesta yhteiskunnassamme. Kuinka jakeen 16 varoitukset liittyvät tähän ongelmaan? (Vaikka tässä ilmoituksessa puhutaan nimenomaan miehistä, jotka himoitsevat naisia, nämä varoitukset koskevat kaikkia.) Mitä voimme tehdä suojellaksemme itseämme ja rakkaitamme pornografialta? Luokan jäsenet voivat olla halukkaita antamaan toisilleen neuvoja. Verkkosivusto addressingpornography.churchofjesuschrist.org voi antaa toivoa ja apua kaikille, joilla ehkä on vaikeuksia pornografian kanssa.

    Kuva
    mies ja nainen temppelin luona

    Meitä siunataan, kun pidämme siveyden lain.

OL 63:58–64

Pyhiin asioihin tulee suhtautua kunnioittavasti.

  • Sinä ja luokkasi voisitte keskustella siitä, kuinka jakeet OL 63:58–64 varoittavat käyttämästä turhaan Herran nimeä, ja tätä keskustelua voisi tehostaa hyödyntämällä Gospel Topics -aineiston artikkelia ”Profanity” [Kiroilu] (topics.churchofjesuschrist.org). Voisit myös auttaa luokan jäseniä soveltamaan näitä jakeita laajemmin. Voisitte esimerkiksi keskustella siitä, millä tavoin ilmaus ”ilman valtuutta” (jae 62) täydentää ymmärrystämme tästä kohdasta. Luokan jäsenet voisivat myös luetella muita pyhiä asioita, jotka tulevat ”ylhäältä” eli Jumalalta. Mitä tarkoittaa se, että puhuu näistä asioista ”varoen”? (Jae 64.)

Kuva
lisäaineistoa-kuvake

Lisäaineistoa

Siveys tekee meistä kelvollisia Pyhän Hengen kumppanuuteen.

Sisar Linda S. Reeves, entinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, on opettanut:

”En tiedä mitään, mikä yhtä lailla tekisi meistä kelvollisia Pyhän Hengen jatkuvaan kumppanuuteen, kuin hyveellisyys. – –

Kun katselemme, luemme tai koemme jotakin, mikä on taivaallisen Isämme tasovaatimusten alapuolella, se heikentää meitä. Riippumatta iästämme jos se, mitä me katsomme, luemme, kuuntelemme tai päätämme tehdä, ei vastaa Herran Nuorten voimaksi -kirjasessa antamia tasovaatimuksia, sulkekaa se, heittäkää se pois, repikää se ja paiskatkaa ovi kiinni. – –

Uskon, että jos voisimme päivittäin muistaa ja käsittää sen rakkauden syvyyden, jota meidän taivaallinen Isämme ja meidän Vapahtajamme tuntevat meitä kohtaan, me olisimme halukkaita tekemään kaiken, jotta pääsisimme takaisin Heidän luokseen Heidän rakkautensa ympäröimiksi iankaikkisesti.” (”Meille luvattujen siunausten arvoisia”, Liahona, marraskuu 2015, s. 10–11.)

Näin kehitymme opettamisessa

Käytä hengellistä musiikkia. Kirkon laulujen ja Lasten laulukirjan laulujen sanomat voivat vahvistaa oppia, jota opiskelet pyhistä kirjoituksista. Esimerkiksi sellaisen laulun laulaminen, jossa ylistetään Jumalan nimeä, kuten ”Kiitetty Jumala!” (MAP-lauluja, 40), voi vahvistaa jakeiden OL 63:58–64 sanoman.