2022
Turvapaikan löytäminen luonnonkatastrofien aikana
Elokuu 2022


Julkaistaan vain sähköisenä

Turvapaikan löytäminen luonnonkatastrofien aikana

Kotimaassaan tapahtuneiden vakavien luonnonkatastrofien jälkeen myöhempien aikojen pyhät ovat osoittaneet, kuinka turvautuminen Jeesukseen Kristukseen voi tuoda rauhaa vaikeina aikoina.

Kuva
tulvan alle joutuneita koteja ja muita rakennuksia Indonesiassa

Vapahtaja profetoi, että viimeisinä aikoina ”joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä” (Matt. 24:7; ks. myös englanninkielinen kuningas Jaakon raamatunkäännös, jossa mainitaan lisäksi kulkutaudit). Näemme tämän profetian toteutuvan vuosi vuodelta yhä useammin, kun luonnonkatastrofeja tapahtuu eri puolilla maailmaa.

Luonnon tuhoisien voimien vaikutukset ovat koetelleet monia uskollisia kirkon jäseniä. Silti heidän sinnikkyytensä ja uskonsa ovat sekä nöyräksi tekeviä että innoittavia, kun he odottavat Herraa (ks. Jes. 40:31) ja luottavat Hänen luvattuihin siunauksiinsa.

Kotimaassaan tapahtuneiden vakavien luonnonkatastrofien jälkeen myöhempien aikojen pyhät ovat osoittaneet, kuinka turvautuminen Jeesukseen Kristukseen voi tuoda rauhaa vaikeina aikoina.

Uskossa odottamista

Marraskuussa 2020 hurrikaanit Eta ja Iota runnoivat useita Keski-Amerikan maita. Myrskyjen aiheuttama hävitys oli musertavaa. Keski-Amerikan vyöhykkeen johtajana vanhin Brian K. Taylor seitsemänkymmenen koorumista sai unohtumattoman tekstiviestin eräältä vaarnanjohtajalta Hondurasista. Vaarnanjohtajan perhe asui tilapäisessä suojassa myrskyn ajettua heidät pois kotoa. Hänen tekstiviestissään luki: ”Meillä on edelleen sama usko ja toivo siitä, että tästä kokemuksesta me tulemme vahvemmiksi: nöyremmiksi, avuliaammiksi – ja halukkaammiksi alistumaan kaikkeen, mitä Herra pitää viisaana.”1

On helppoa lannistua ja tuntea toivottomuutta tänä nykyajan ”hädän päivänä” (Nah. 1:7). Mutta emme ole yksin vaikeuksissamme ja kärsimyksissämme. Taivaallisen Isän vastaus Joseph Smithin epätoivoisiin pyyntöihin Libertyn vankilan uumenista soveltuu aivan yhtä hyvin meihin jokaiseen: ”Rauha olkoon sielullesi; vastoinkäymisesi ja ahdinkosi kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos kestät ne hyvin, Jumala korottaa sinut korkeuteen” (OL 121:7–8).

Herra lupaa meille, että Hän saa asiat kohdalleen, jos kestämme vaikeutemme uskossa. Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista on opettanut:

”Niinpä kun yhdessä teemme työtä ja odotamme vastauksia rukouksiimme, annan apostolisen lupaukseni, että rukouksemme kuullaan ja niihin vastataan, vaikka se ei tapahtuisikaan sinä hetkenä tai sillä tavalla kuin haluaisimme. Mutta niihin vastataan aina sillä hetkellä ja sillä tavalla, jolla kaikkitietävä ja iankaikkisen myötätuntoinen Isä haluaa vastata niihin.”2

Taivaallisen Isän onnensuunnitelman ansiosta voimme muistaa, että ”kun levoton on maa, rauhan antaa Hän”3.

Toisten palvelemista

Vaarnan Apuyhdistyksen johtajana Japanissa sisar Junko Yoshida teki yhteistyötä vaarnansa Apuyhdistyksen jäsenten kanssa keräten tuhat pyyhettä asukkaille, jotka kärsivät tuhoisasta tulvasta heinäkuun 2020 alussa. Sisar Yoshida sanoo: ”Halusin auttaa ihmisiä. – – Ryhdyin heti [työhön]. – – Saimme koottua noin tuhat pyyhettä ja rättiä lyhyessä ajassa suunnilleen neljän päivän aikana.”4

Samanlaista Kristuksen kaltaista palvelemista osoitettiin joulukuussa 2021, kun hurjat pyörremyrskyt raivosivat Yhdysvaltain keskilännen halki jättäen monet kodittomiksi ja kymmenet tuhannet ihmiset ilman sähköä. Sen sijaan että jäsenet kaikkialla tuhoa kokeneissa osavaltioissa olisivat antaneet kotiensa hävityksen lamauttaa itsensä, he alkoivat heti tehdä työtä palvellen ja auttaen yhteisöjään. Kevin D. Releford, vaarnanjohtaja Hendersonvillessa Tennesseessä, kertoo, että hän oli ”aivan ällistynyt siitä myötätuntoisesta, Kristuksen kaltaisesta palvelutyöstä, jota jäsenemme ovat osoittaneet toisiaan ja naapureitaan kohtaan. – – Jäsenet kietoivat käsivartensa [naapuriensa] ympärille ja varmistivat, että heillä oli paikka, jossa asua, ja että he saivat tarvitsemaansa tukea.”5

Vanhin Moisés Villanueva seitsemänkymmenen koorumista on opettanut: ”Jeesus Kristus osoitti meille, että koettelemusten ja vastoinkäymisten aikoina me voimme huomata muiden vaikeuksia. Myötätuntoa osoittaen me voimme ojentaa kätemme ja kohottaa heitä. Ja kun teemme niin, meidän Kristuksen kaltainen palvelumme kohottaa myös meitä. Presidentti Gordon B. Hinckley sanoi: ’Paras tuntemani ratkaisu huolia vastaan on työ. Paras lääke epätoivoon on palveleminen. Paras hoitokeino uupumukseen on haaste auttaa jotakuta, joka on vielä väsyneempi.’”6

Rauhan tuntemista

Nämä kertomukset ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka elämämme keskittäminen Vapahtajaan voi auttaa meitä paitsi löytämään rauhaa vaikeina aikoina myös suomaan meille mahdollisuuden olla rauhan lähteenä muille.

Vapahtaja on sanonut: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27.)

Jeesus Kristus, Rauhan Ruhtinas, on tietoinen meistä. Voimme luottaa siihen, että Hän keventää kuormamme (ks. Matt. 11:28–30). Olivatpa tässä elämässä kohtaamamme myrskyt kirjaimellisia tai kuvaannollisia, ”Vapahtaja voi antaa varjelusta ja rauhaa johdattaen teidät lopulta turvaan ja suojaan elämän myrskyiltä”7.