Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
Kuinka oppiminen muihin uskontokuntiin kuuluvilta auttoi minua elämään paremmin oman uskontoni mukaan
Se, että olen oppinut muista uskonnoista, on paitsi avannut silmäni myös osaltaan lisännyt omaa uskoani ja innoittanut minua omistautumaan syvällisemmin omaan uskontooni.
Oli helteinen ja kostea kesäkuun päivä Brooklynissa New Yorkissa Yhdysvalloissa. Olin kiertokäynnillä hasidijuutalaisessa yhteisössä useiden muiden Brigham Youngin yliopiston viestinnän opiskelijoiden kanssa. Säästä huolimatta kiertokäyntiä meille pitävä mies oli pukeutunut päästä varpaisiin tummiin vaatteisiin – hänellä oli musta silinterihattu, tumma puku ja pukukengät. Kun kävelimme ympäri naapurustoa, ohitimme muita yhteisön jäseniä, kaikki samalla tavoin pukeutuneita. Sitten menimme peruukkiliikkeeseen, jossa saimme kuulla, että hasidijuutalaisnaiset käyttävät peruukkia ja pitkiä mekkoja.
Saatoin vain kuvitella, kuinka kuumaa ja epämukavaa se kaikki olisi, etenkin New Yorkin kuumankosteassa kesässä. Ja silti tämä oli heidän elämäänsä – joka ikinen päivä. He pukeutuivat sillä tavoin osana uskontoaan osoittaakseen omistautumisensa Jumalalle.
Tavallaan ymmärsin heidän sitoutumisensa. Joukossamme oli niitä, jotka olivat saaneet temppelissä endaumenttinsa ja joilla oli temppeligarmentti vaatteidensa alla. Me kaikki olimme solmineet kasteessa liiton Jumalan kanssa ja olimme tehneet säännöllisesti asioita, jotka osoittivat omistautumisemme Jumalalle ja uskonkäsityksillemme. Mutta oli mielenkiintoista nähdä omistautumisen näkyvän eri tavalla kuin mihin olin tottunut.
Ja se sai minut todella miettimään, kuinka paljon voisin oppia muiden ihmisten uskonnollisista tavoista – ja kuinka se voisi auttaa minua olemaan tarkoituksellisempi siinä, kuinka minä palvelen Jumalaa ja osoitan omistautumiseni Hänelle.
Innoitusta valmistautumisesta
Menimme oppaamme kotiin ja näimme hänen perheensä kosher-keittiön, jossa oli kaksi uunia, kaksi liettä ja kaksi tiskiallasta. Tämän oli tarkoitus pitää liha ja maitotuotteet erillään ruoanlaiton aikana, koska nämä kaksi ruokaryhmää eivät saa koskettaa toisiaan.
Eräänä perjantai-iltana liityimme juutalaisperheen seuraan sapattiaterialle, joka pidetään heidän lepopäivänsä, lauantain, alkamisen merkiksi. Huomasin, kuinka he pitivät perinteiset juutalaiset rukoukset ja nauttivat sitten usean ruokalajin aterian, johon kuului myös viiniä, josta me kieltäydyimme. Jotkut paikalla olleista pitivät kiehtovana sitä, että meillä kirkon jäsenillä oli noudatettavana omat terveysohjeemme emmekä juoneet alkoholia, kahvia tai teetä.
Tuon sapattiateriakokemuksemme jälkeen pohdin joitakin muita asioita, jotka osoittivat juutalaisten ystäviemme omistautumisen ja hartauden uskontoaan kohtaan. Ajattelin, millainen uhraus olisi luopua perjantai-illoistani. Mutta minua myös innoitti heidän valmistautumisensa sapattiin. Mitä jos viettäisin enemmän aikaa lauantaisin valmistautuen lepopäivään? Kuinka voisin sisällyttää enemmän ajatusta ja ponnisteluja lepopäivän pyhittämiseeni?
Esimerkkejä hartaudesta ja omistautumisesta
New Yorkissa ollessani minulla oli monia muitakin kokemuksia, joissa sain innoitusta muihin uskontokuntiin kuuluvien ihmisten hartaudesta ja omistautumisesta. Heidän esimerkkinsä sai minut pohtimaan omistautumistani omaan uskontooni.
Puhuin eräälle sikhimiehelle, joka pysyi uskollisena uskonkäsityksilleen, vaikka hän syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkimainingeissa joutuikin viharikosten uhriksi ulkonäkönsä vuoksi. Vierailin moskeijassa ja näin useiden muslimien uhraavan aikaansa keskellä päivää osallistuakseen rukouksiin. Menin sisälle upeaan katedraaliin ja ymmärsin paremmin, kuinka jokainen – mukaan lukien rakentajat ja arkkitehdit – voi pyhittää aikansa ja kykynsä Jumalalle.
Ja aloin kysyä itseltäni: Kuinka palavasti minä puolustaisin omaa uskoani? Kuinka usein uhrasin aikaani päivisin palvellakseni Jumalaa ja ilmaistakseni kiitokseni taivaalliselle Isälle? Mitä kykyjä voisin pyhittää muiden siunaukseksi?
Olen usein pohtinut sitä kuumaa ja kosteaa päivää New Yorkissa. Kiertokäynnillä oppaanamme toimineen juutalaismiehen omistautuminen uskontonsa mukaiseen elämään paitsi lepopäivänä myös joka ikinen päivä innoitti minua todella. Tuo kokemus ja muut ovat saaneet minut pohtimaan, kuinka voin paremmin osoittaa Jumalalle omistautumiseni Hänelle ja Hänen evankeliumilleen päivittäisin teoin.
Tarkkailemalla muihin uskontokuntiin kuuluvia olen oppinut, kuinka rukoilla enemmän, kuinka kunnioittaa paremmin Jumalan kanssa solmimiani liittoja, kuinka puolustaa uskoani urhoollisemmin ja kuinka kunnioittaa niitä, jotka uskovat eri tavalla kuin minä. Meillä kaikilla on enemmän yhteistä kuin saattaisimme ajatellakaan.