2022
Hän on noussut kuolleista parantaminen siivissään – me voimme olla enemmän kuin voittajia
Toukokuu 2022


Hän on noussut kuolleista parantaminen siivissään –

me voimme olla enemmän kuin voittajia

Jeesus on voittanut tämän maailman väärinkäytökset antaakseen teille voimaa, jotta ette pelkästään selviytyisi, vaan että jonakin päivänä pääsisitte niiden yli ja jopa voittaisitte.

Marin, minä olen vanhin Holland, ja pian joudutaan ojasta allikkoon.

Me olemme enemmän kuin voittajia

Selviytymiskertomukset kiehtovat meitä kaikkia. Kuulemme tarinoita pelottomista tutkimusmatkailijoista ja myös tavallisista ihmisistä, jotka onnistuvat pitämään itsensä hengissä vastoin kaikkea todennäköisyyttä ja odotuksia, emmekä voi olla kysymättä itseltämme: ”Olisinko minä pystynyt siihen?”

Mieleeni tulee heti brittiläinen tutkimusmatkailija Ernest Shackleton ja miehistö hänen laivallaan nimeltä HMS Endurance. Etelämantereella laiva juuttui jäihin, ja he haaksirikkoutuivat jääden autiolle saarelle lähes kahdeksi vuodeksi. Shackletonin erityinen johtajuus ja lannistumaton päättäväisyys pelastivat hänen miehistönsä hengen mitä ankarimmista olosuhteista huolimatta.

Sitten mieleeni tulee Apollo 13:n miehistö, joka viiletti avaruuden halki laskeutuakseen kuuhun! Tapahtui kuitenkin onnettomuus, kun happisäiliö räjähti, ja tehtävä jouduttiin keskeyttämään. Happi oli vähissä, mutta miehistö ja ohjauskeskus improvisoivat nerokkaasti ja saivat kaikki kolme astronauttia turvallisesti takaisin maahan.

Ihmettelen sodan uhriksi joutuneiden, leireihin vangittujen ja pakolaisiksi joutuneiden yksittäisten ihmisten ja perheiden hämmästyttävää selviytymistä, kun he kärsivien lähimmäisten keskuudessa pitävät sankarillisesti ja rohkeasti yllä toivon liekkiä, jakavat hyvyyttä julmuuden edessä ja onnistuvat jotenkin auttamaan muita kestämään vielä yhden päivän.

Pystyisittekö te tai minä selviytymään missään näistä äärimmäisistä olosuhteista?

Ehkä jotkut teistä kuitenkin ajattelevat selviytyjien kertomuksia ja sielunne huutaa, että te elätte juuri nyt selviytymiskertomusta, koska olette hyväksikäytön, laiminlyönnin, kiusaamisen, perheväkivallan tai minkä tahansa vastaavanlaisen kärsimyksen uhri. Olette keskellä omaa epätoivoista pyrkimystänne selviytyä tilanteesta, joka tuntuu hyvin paljon samanlaiselta kuin tuhoisa haaksirikko tai yhtäkkiä keskeytynyt lupaava tehtävä. Pelastetaanko teitä koskaan? Selviydyttekö te omassa selviytymiskertomuksessanne?

Vastaus on kyllä. Te voitte selviytyä. Teidät on itse asiassa jo tuotu turvaan, teidät on jo pelastettu – sen on tehnyt Hän, joka on kärsinyt juuri sen piinan, jota te kärsitte, ja Hän on kestänyt juuri sen tuskan, jota te kestätte.1 Jeesus on voittanut tämän maailman väärinkäytökset2 antaakseen teille voimaa, jotta ette pelkästään selviytyisi, vaan että jonakin päivänä pääsisitte niiden yli ja jopa voittaisitte – nousisitte täysin kivun, kurjuuden ja ahdistuksen yläpuolelle ja näkisitte niiden korvautuvan rauhalla.

Apostoli Paavali kysyy:

”Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? – –

[Ei, vaan] kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.”3

Lupaukset liitto-Israelille

Muistatte, kun presidentti Russell M. Nelson esitti yleiskonferenssissa seuraavan kutsun. Hän sanoi: ”Kun tutkitte pyhiä kirjoituksianne – –, kannustan teitä laatimaan luettelon kaikesta, mitä Herra on luvannut tehdä liitto-Israelin hyväksi. Luulen, että tulette hämmästymään!”4

Seuraavat ovat muutamia niistä voimallisista ja lohduttavista lupauksista, joita perheemme on löytänyt. Kuvitelkaa, että Herra puhuu nämä sanat teille – teille, jotka selviydytte – koska ne ovat teitä varten:

Älkää pelätkö.5

Minä tiedän teidän hätänne ja olen tullut vapauttamaan teidät.6

Minä en jätä teitä.7

Minun nimeni on teidän päällänne, ja minun enkelini varjelevat teitä.8

Minä teen teidän keskellänne ihmetekoja.9

Tulkaa minun luokseni, ottakaa vastaan oppia minulta, minä annan teille levon.10

Minä olen teidän keskellänne.11

Te olette minun.12

Niille, jotka ovat selviytymässä

Nämä vakuutukset vahvasti mielessäni haluan puhua suoraan niille, jotka tuntevat, ettei heidän omasta selviytymiskertomuksestaan ole minkäänlaista ulospääsyä muiden julmien tekojen aiheuttaman trauman vuoksi. Jos tämä on sinun selviytymiskertomuksesi, me itkemme kanssasi. Me toivomme todella, että pääset yli hämmennyksen, häpeän ja pelon, ja me toivomme, että voitat Jeesuksen Kristuksen avulla.

Uhrista selviytyjäksi ja voittajaksi

Jos olet kokenut minkäänlaista hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai sortoa, sinulle saattaa jäädä ajatus, että nämä tapahtumat olivat jotenkin sinun syytäsi ja että ansaitset tuntemasi häpeän ja syyllisyyden kantamisen. Sinulla on ehkä ollut tällaisia ajatuksia:

  • Olisin voinut estää sen.

  • Jumala ei rakasta minua enää.

  • Kukaan ei tule koskaan rakastamaan minua.

  • Olen vaurioitunut korjauskelvottomaksi.

  • Vapahtajan sovitus koskee muita mutta ei minua.

Nämä erheelliset ajatukset ja tunteet ovat saattaneet estää sinua hakemasta apua perheeltä, ystäviltä, johtajilta tai ammattilaisilta, ja siksi olet kamppaillut yksin. Jos olet hakenut apua henkilöiltä, joihin luotat, saatat yhä painiskella häpeän ja jopa itseinhon ajatusten kanssa. Näiden tapahtumien vaikutus voi säilyä monen vuoden ajan. Toivot, että jonakin päivänä olosi paranee, mutta jostakin syystä sitä päivää ei ole vielä tullut.

Väkivalta ei ollut, ei ole eikä tule koskaan olemaan sinun vikasi, riippumatta siitä, mitä muuta väkivallantekijä tai joku muu on väittänyt. Kun olet joutunut julmuuden, insestin tai jonkin muun perversion uhriksi, sinä et ole se, jonka pitää tehdä parannus. Sinä et ole vastuussa.

Et ole vähemmän kelvollinen, vähemmän arvokas tai vähemmän rakastettu ihmisenä tai Jumalan tyttärenä tai poikana sen vuoksi, mitä joku muu on tehnyt sinulle.

Jumala ei näe sinua nyt eikä ole koskaan nähnyt sinua halveksittavana. Mitä sinulle onkin tapahtunut, Hän ei häpeä sinua tai ole pettynyt sinuun. Hän rakastaa sinua tavalla, jonka tulet vielä huomaamaan. Ja sinä tulet huomaamaan sen luottaessasi Hänen lupauksiinsa ja oppiessasi uskomaan Häntä, kun Hän sanoo, että olet arvokas Hänen silmissään13.

Sinua eivät määrittele ne kauheudet, joita sinulle on tehty. Loistava totuus on, että sinut määrittelee iankaikkisesti olemassa oleva identiteettisi Jumalan poikana tai tyttärenä sekä Luojasi täydellinen, ääretön rakkaus ja kutsu kokonaisvaltaiseen ja täydelliseen parantumiseen.

Vaikka se voi näyttää mahdottomalta, tuntua mahdottomalta, niin parantuminen voi tapahtua Jeesuksen Kristuksen sovituksen lunastavan voiman ihmeen avulla, sillä Hän on noussut kuolleista ”parantaminen siivissään”14.

Armollisella Vapahtajallamme, joka on voittanut pimeyden ja turmeluksen, on voima korjata kaikki vääryydet. Se on elähdyttävä totuus niille, joita muut ovat kohdelleet väärin.15

Tiedä siis, että Vapahtaja on laskeutunut kaiken alapuolelle, jopa senkin alapuolelle, mitä sinulle on tapahtunut. Sen vuoksi Hän tietää tarkalleen, miltä todellinen kauhu ja häpeä tuntuvat ja miltä tuntuu olla hylätty ja rikki.16 Sovituksensa aiheuttaman kärsimyksen syvyyksistä Vapahtaja antaa toivoa, jonka luulit kadonneen iäksi, voimaa, jota et uskonut koskaan sinulla olevan, ja parantumisen, jota et osannut kuvitella mahdolliseksi.

Herra ja Hänen profeettansa tuomitsevat suorasanaisesti väkivaltaisen käyttäytymisen

Minkäänlaiselle väkivallalle – fyysiselle, seksuaaliselle, emotionaaliselle tai sanalliselle – ei ole mitään sijaa missään kodissa, ei missään maassa eikä missään kulttuurissa. Mikään, mitä vaimo, lapsi tai aviomies voi tehdä tai sanoa, ei saa heitä ”ansaitsemaan” tulla pahoinpidellyksi. Missään maassa tai kulttuurissa kukaan ei koskaan ”kerjää” vihamielisyyttä tai väkivaltaa joltakulta auktoriteettiasemassa olevalta tai isommalta ja vahvemmalta henkilöltä.

Ne, jotka tekevät väkivaltaa ja jotka pyrkivät peittämään vakavat syntinsä, saattavat selvitä seuraamuksitta jonkin aikaa. Mutta Herra, joka näkee kaiken, tietää kaikki teot sekä sydämen ajatukset ja aikeet.17 Hän on oikeudenmukainen Jumala, ja Hänen jumalallinen oikeudenmukaisuutensa on toteutuva.18

Ihmeellisellä tavalla Herra on myös armollinen Jumala niille, jotka tekevät todellisen parannuksen. Väkivallantekijät – myös itse joskus väkivallan uhreiksi joutuneet – jotka tunnustavat syntinsä, hylkäävät ne ja tekevät kaiken voitavansa hyvittääkseen ja korvatakseen ne, voivat saada anteeksi Kristuksen sovituksen ihmeen kautta.

Valheellisesti syytetyille näiden syytösten sanoinkuvaamaton vakavuus tuo oman kiirastulensa. Mutta heitäkin siunaa Vapahtajan heidän puolestaan kokema kärsimys ja tieto siitä, että lopulta totuus voittaa.

Sen sijaan parannusta tekemättömät väkivallantekijät tulevat vielä seisomaan Herran edessä ja tekemään tiliä katalista rikoksistaan.

Herra itse on kiistattoman selvästi tuominnut kaikenlaisen väkivallan: ”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, – – hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.”19

Lopuksi

Rakkaat ystävät, joita on niin pahoin haavoitettu – ja itse asiassa kaikki, jotka ovat kestäneet elämän vääryyksiä – te voitte saada aivan uuden alun. Getsemanessa ja Golgatalla Jeesus ”otti päälleen – – kaiken tuskan ja kärsimyksen, mitä te tai minä [olemme] koskaan [kokeneet]”20, ja Hän on voittanut sen kaiken! Kädet ojennettuina Vapahtaja tarjoaa teille parantumisen lahjan. Rohkeudella, kärsivällisyydellä ja uskollisella keskittymisellä Häneen voitte ennen pitkää oppia ottamaan täysin vastaan tämän lahjan. Voitte päästää irti tuskastanne ja jättää sen Hänen jalkojensa juureen.

Lempeä Vapahtajanne on julistanut: ”Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan [teille] elämän, yltäkylläisen elämän.”21 Te olette selviytyjiä, te voitte parantua ja voitte luottaa siihen, että Jeesuksen Kristuksen voiman ja armon avulla te selviydytte ja voitatte.

Jeesus on erikoistunut siihen, mikä vaikuttaa mahdottomalta. Hän tuli tänne tekemään mahdottomasta mahdollisen, lunastamattomasta lunastettavan, parantamaan sen, mitä ei voi parantaa, korjaamaan sen, mitä ei voi korjata, lupaamaan sen, mitä ei voi luvata.22 Ja Hän on siinä todella hyvä. Itse asiassa Hän on siinä täydellinen. Jeesuksen Kristuksen, meidän Parantajamme, nimessä. Aamen.

Lisää tietoa ja aineistoa on sivustolla churchofjesuschrist.org ja Evankeliumiaiheinen kirjasto -sovelluksessa Life Help -osion kohdassa ”Abuse”.

Viitteet

  1. Ks. Alma 7:11–12. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”[Jeesusta Kristusta] raa’asti herjattiin ja pilkattiin, Hänen päälleen syljettiin ja Hänet ruoskittiin. Getsemanen puutarhassa Vapahtajamme otti päälleen jokaisen kivun, jokaisen synnin ja kaiken tuskan ja kärsimyksen, mitä te tai minä tai kukaan, joka on joskus elänyt tai tulee joskus elämään, on koskaan kokenut. Tuon kiduttavan kuorman painon alla Hän vuoti verta jokaisesta huokosestaan [ks. OL 19:18]. Kaikki tämä kärsimys voimistui, kun Hänet julmasti ristiinnaulittiin Golgatan ristille.” (”Kirkon oikea nimi”, Liahona, marraskuu 2018, s. 88.)

  2. Ks. Joh. 16:33; Fil. 4:13.

  3. Room. 8:35, 37, kursivointi lisätty.

  4. Russell M. Nelson, ”Anna Jumalan vallita”, Liahona, marraskuu 2020, s. 95.

  5. Ks. Jes. 41:10; 2. Nefi 8:7.

  6. Ks. 2. Moos. 3:7–8.

  7. Ks. 5. Moos. 31:6.

  8. Ks. OL 109:22.

  9. Ks. Joos. 3:5.

  10. Ks. Matt. 11:28; OL 19:23; Moos. 6:34.

  11. Ks. OL 38:7.

  12. Ks. Jes. 43:1.

  13. Ks. Jes. 43:4.

  14. 2. Nefi 25:13; ks. myös Mal. 3:20.

  15. Vanhin Dale G. Renlund on todistanut, että ”Jeesuksen Kristuksen sovitus voi korjata kaiken sen, mikä on elämässä epäoikeudenmukaista” (”Raivostuttava epäoikeudenmukaisuus”, Liahona, toukokuu 2021, s. 44; ks. myös Saarnatkaa minun evankeliumiani – lähetystyöpalvelun opas, 2005, s. 52; Jes. 61:1–3; Ilm. 21:4).

  16. Ks. OL 88:6; 122:5–8.

  17. Ks. Alma 18:32; 39:8.

  18. Ks. 2. Nefi 9:17; OL 1:1–3.

  19. Matt. 18:6. ”Kauhistuttava, iljettävä seksuaalisen hyväksikäytön tapa – – menee yli ymmärryksen. – – Se loukkaa sitä, mikä on pyhää ja jumalallista. – – Se on vastenmielistä ja ansaitsee mitä ankarimman tuomion. Hävetköön jokainen mies tai nainen, joka käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi. Niin menetellessään tekijä paitsi aiheuttaa mitä vakavimman vamman, hän on myös tuomittu Herran silmissä.” (Ks. Gordon B. Hinckley, ”Pelastakaa lapset”, Valkeus, tammikuu 1995, s. 56.

  20. Russell M. Nelson, ”Kirkon oikea nimi”, s. 88.

  21. Joh. 10:10.

  22. Ks. Luuk. 4:16–19.