2022
Vanhin Mark D. Eddy
Toukokuu 2022


”Vanhin Mark D. Eddy”, Liahona, toukokuu 2022.

Vanhin Mark D. Eddy

johtavana auktoriteettina toimiva seitsenkymmen

Vanhin Mark D. Eddyn viimeistä lukiovuotta edeltävänä kesänä seminaarinopettaja kutsui hänet ja muut seminaarin oppilasneuvoston jäsenet lukemaan Mormonin kirjan. Vanhin Eddy oli lukenut sen monta kertaa perheensä kanssa, mutta tämä oli hänen ensimmäinen kertansa yksinään.

Hän päätti rukoilla joka päivä aina ennen lukemista ja lukemisen jälkeen. Hän toivoi, että selkeä vastaus kirjan totuudellisuudesta tulisi viikon tai parin kuluessa. Yli kahden kuukauden lukemisen jälkeen hän ei ollut vieläkään saanut odottamaansa vahvistusta.

Muutama tunti ennen seminaarin lukuvuoden alun hartaustilaisuutta, jossa vanhin Eddyä oli pyydetty lausumaan todistuksensa, hän saapui hyvissä ajoin auttamaan järjestelyissä. Sitten hän löysi hiljaisen paikan, jossa lukea Mormonin kirjaa ja rukoilla.

”Silloin sain selkeän ja kiistattoman tunteen, että se on totta”, hän kertoo. ”Se tuli juuri ajoissa, jotta pystyin lausumaan todistukseni sinä iltana. Tunteen saaminen vaati sen verran työtä ja se kesti juuri niin kauan, etten ole koskaan unohtanut sitä.”

Vanhin Mark David Eddy syntyi Long Beachissa Kaliforniassa Yhdysvalloissa 30. maaliskuuta 1973 Richard Cleighton Eddyn ja Mary Louise Savage Eddyn perheeseen. Hän varttui Oremissa Utahissa ja solmi avioliiton Annette ”Annie” Allenin kanssa Provon temppelissä Utahissa elokuussa 1994. Heillä on kuusi lasta.

Vanhin Eddy suoritti Brigham Youngin yliopistossa vuonna 1996 alemman korkeakoulututkinnon pääaineenaan viestintä, ja hän suoritti juris doctor -tutkinnon BYU:ssa vuonna 2001. Hän on siitä asti työskennellyt asianajajana ja johtajana liike-elämässä.

Vanhin Eddy on palvellut vyöhykeseitsenkymmenenä, Montevideon lähetyskentän johtajana Uruguayssa, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, piispana, korkean neuvoston jäsenenä, neuvonantajana piispakunnassa, seurakunnan Nuorten Miesten johtajana ja kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Santo Domingon itäisellä lähetyskentällä Dominikaanisessa tasavallassa.