2021
Maailman yhteinen sukupuu
Maaliskuu 2021


Maailman yhteinen sukupuu

Maailman yhteinen sukupuu

Tuntevatko ystäväsi jo FamilySearchin?

Jos et tiedä, aloita keskustelu vaikkapa näin:

  1. Oletko tehnyt sukututkimusta?

  2. Mistäpäin sukujuuresi ovat?

Sukututkimuksesta silta lähetyssaarnaajiin

Halusin todella paljon kertoa kirkosta uudelle ystävälleni. Kerran ollessani ystäväni luona hän kertoi, että on tapaamassa seuraavalla viikolla serkkunsa ja että hänellä on nyt vähän paineita sukututkimuksen kanssa. Kysyin, mitä ohjelmaa hän käyttää. Ystäväni vastasi vähän epämääräisesti käyttäneensä tiettyä ohjelmaa, mutta huomanneensa siinä tietoja, jotka ovat ristiriidassa hänen perhetietojensa kanssa. Siksipä hän on turvautunut taas käsin tehtäviin merkintöihin. Hän valitti, kuinka vaikeasti hallittavaa ja huonomuistiselle todella rasittavaakin on tehdä merkintöjä käsin.

Kerroin, kuinka minäkin olen kokeillut sukutietoja etsiessäni useita ohjelmia. Nyt minulla on kuitenkin kaikki sukututkimus keskitettynä yhteen hyvin havainnolliseen ja mielestäni helppokäyttöiseen paikkaan internetissä.

”Mitä ohjelmaa käytät?” oli ystäväni välitön kysymys. Kerroin, että käytän FamilySearchia, joka oikeastaan on maailman yhteinen sukupuu. ”Se neuvoo minua. Saan ehdotuksia tiedoista, jotka saattavat liittyä sukulaisiini, kuvia hautakivistä, huomautuksia, jos tallentamissani tiedoissa on jotakin ristiriitaista, linkkejä kirkonkirjoihin, joista voin ykskaks löytää kokonaisen perheen. Ja mitä kaikkea muuta voinkaan tehdä samassa pohjassa? Voin lisätä valokuvia, tallentaa muistoja, kirjoittaa sukuhistoriaa. Kaikki on käynyt niin paljon helpommaksi kuin aloittaessani vuonna 1989. Ja voitko kuvitella, kaikki on ilmaista?”

”Miten pääsen käyttämään sitä?” ystäväni huudahti. Koska tapaamisemme oli päättymässä niillä minuuteilla, sanoin yksinkertaisesti ohjelman nimen uudestaan ja että kirjautuessa se kysyy tietoja, joiden täyttämisen jälkeen pääsee heti aloittamaan. ”Talleta isovanhempiesi nimet ja lähde siitä liikkeelle”, oli ainoa ohjeeni. Kotiin palattuani päätin soittaa hänelle ja kysyä, neuvonko paremmin, miten aloittaa. Hän oli jo kirjautunut ja alkanut tallentaa tietoja.

Ajattelin, miten voisin saada ystäväni saamaan enemmän tietoa kirkosta ilman että tunnun tunkeilevalta. Olin jo aiemmin kertonut, että jos hän ja hänen miehensä tarvitsevat apua pihatöissä, voin järjestää heille apua. Avunpyyntöjä pihatöihin ei tullut, mutta halusin niin kovin, että ystäväni tapaisi lähetyssaarnaajat. Rukoilin asiasta, ja sitten olikin vaarnakonferenssi.

Lähetysjohtajamme puhui. Miltei pomppasin istuimellani, kun kuulin hänen sanovan: ”Jos teillä on kysymyksiä sukututkimuksesta, kysykää lähetyssaarnaajilta.” Siinähän vastaus oli. Niin aion nyt tehdä. Aion kysyä lähetyssaarnaajilta, voisivatko he opettaa ystävälleni, miten hän voi tallentaa perhetietojaan ja selvitä eteen tulleesta ongelmasta. Jos he eivät pysty auttamaan kaikessa, lisää apua voidaan saada puhelimen välityksellä.