Rohkeutta avioliiton solmimiseen
Kirjoittaja asuu Tukholmassa Ruotsissa.
Opin käyttämään tahdonvapauttani toimimiseen sen sijaan että olisin ollut toiminnan kohteena, kun tein elämäni tärkeimmän valinnan.
Vasemmalla: valokuvakuvitus Galina Peškova; oikealla: valokuvakuvitus Olena Kyrian/iStock/Thinkstock
Palattuani lähetystyöni jälkeen kotiin Ruotsiin painin pitkän aikaa seuraavan elämänvaiheeni – temppeliavioliiton solmimisen – kanssa. Henki vahvisti minulle, että minun piti perustaa perhe, jotta voisin tulla sellaiseksi ihmiseksi kuin minun piti tulla. Keskityin niin paljon siihen, kuinka tämä oli tärkein päätös elämässäni, että vaikka minusta tuntui, että olin löytänyt itselleni iankaikkisen puolison ja että Herra hyväksyi valintani, niin uskoni horjui. Tyttöystäväni Evelina ja minä valitsimme temppelisinetöimisemme ajankohdan, varasimme häämatkan ja ostimme kihlasormukset ennen kuin itse asiassa menimme kihloihin – kaikki vain siksi, että pelkäsin sitoutua avioliittoon. Halusin, että taivaallinen Isä käskisi minua solmimaan avioliiton Evelinan kanssa, koska pelkäsin joutuvani vastuuseen tuosta valinnasta, mikäli avioliittomme päättyisi eroon. Pelko ja vääränlaiset rukoukset saivat minut lamaantumaan, enkä edelleenkään pystynyt tekemään tärkeää päätöstäni.
Tahdonvapaus – Herran tapa
Pyhän Hengen kehotukset saivat viimein muutoksen aikaan, kun käännyin tutkimaan kohtaa Oppi ja liitot 58:26–29: ”Sillä katso, ei ole soveliasta, että minä käsken kaikessa; sillä se, joka pakotetaan kaikkeen, se on laiska – –.
Ihmisten tulisi tehdä innokkaasti työtä hyvän asian puolesta ja tehdä paljon omasta vapaasta tahdostaan ja saada aikaan paljon vanhurskautta;
sillä heissä on voima, jonka tähden he ovat vapaita toimimaan tahtonsa mukaan. – –
Mutta se, joka ei tee mitään, ennen kuin häntä käsketään, ja ottaa käskyn vastaan epäilevin sydämin ja pitää sen laiskasti, se tuomitaan.”
Kun pohdin näitä jakeita, sain ymmärrystä tahdonvapauden tehtävästä taivaallisen Isämme suunnitelmassa, ja se muutti ajattelutapaani ja antoi minulle rohkeutta edetä. Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista on opettanut, että jos me saisimme innoitettua johdatusta näkemättä itse vaivaa, me emme kokisi ”välttämätöntä henkilökohtaista kasvua”, joka on seurausta siitä, että ponnistelemme oppiaksemme olemaan Hengen johdattamina.1
Voimaa etenemiseen
Niinpä päätin osoittaa uskoani ja tehdä päätöksen, ja Herra siunasi minua luottamuksella kykyyni tehdä päätös. Tajusin, että minun pitäisi ”tehdä innokkaasti työtä – – ja tehdä paljon omasta vapaasta [tahdostani]” – kuten mennä kihloihin. Herra kannustaa meitä käyttämään omaa voimaamme itsemme hallitsemiseen. Tämän voiman käyttäminen on keskeinen piirre elämässämme.
Uskon, että Herra on halukkaampi näkemään, että käytämme tahdonvapauttamme kuin että teemme aina täydellisiä valintoja. Hän on kuitenkin antanut meille tarpeelliset välineet hyvien valintojen tekemiseen, etenkin kun päätämme, kenen kanssa solmia avioliitto. Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) on opettanut: ”Päätöksiin eivät saa vaikuttaa yksinomaan tunteet, vaan järki ja sydän vahvistettuna paastolla ja rukouksella ja vakavalla harkinnalla antavat ihmiselle suurimman mahdollisuuden aviolliseen onneen. Se tuo mukanaan uhrautumista, jakamista ja vaatii suurta epäitsekkyyttä.”2
Meillä on myös pyhissä kirjoituksissa ohje siihen, kuinka voi saada hengellisen vahvistuksen: ”Sinun täytyy tutkia sitä tarkoin mielessäsi; sitten sinun on kysyttävä minulta, onko se oikein, ja jos se on oikein, minä saatan sinun sydämesi palamaan sisälläsi; sen tähden sinä tunnet, että se on oikein.
Mutta ellei se ole oikein, sinulla ei ole mitään sellaisia tunteita, vaan ajatuksesi hämärtyvät.” (OL 9:8–9.) Kaikki meistä eivät kuitenkaan koe palavaa tunnetta rinnassaan vastauksena Herran hengelliseen vahvistukseen. Meidän kunkin täytyy oppia tunnistamaan oma erityinen tapamme saada näitä vahvistuksia.3 Tätä kaavaa noudattamalla me saamme uskoa kykyymme tehdä valintoja.
Taivaallinen Isä tunsi sydämeni, sieluni ja mieleni tarpeet. Hän antoi minulle nämä totuudet, jotka ratkaisivat tilanteen. Evelina ja minä solmimme avioliiton. Olemme nyt nauttineet usean vuoden ajan onnellisesta perhe-elämästä, ja meillä on kolme ihanaa lasta. Olen hyvin kiitollinen Herralle siitä, että sain todistuksen tahdonvapaudesta ja sen osuudesta elämän tärkeimpien päätösten tekemisessä.