Me seurasimme polkua
Rut de Oliveira Marcolino, Rio Grande do Norte, Brasilia
Pian sen jälkeen kun lähdimme kulkemaan meille tuntematonta polkua, näimme naisen kävelevän meitä vastaan. Emme voineet olla huomaamatta, että hän itki.
Viimeisellä lähetystyöalueellani toverini ja minä palvelimme kahdessa kylässä, jotka ovat sisämaassa São Paulon osavaltiossa Brasiliassa. Noiden kahden kylän välillä oli metsän läpi kulkeva oikopolku, jota emme olleet koskaan käyttäneet, koska meistä tuntui, että se oli vaarallinen ja ettemme todennäköisesti tapaisi siellä ketään.
Kun yhtenä iltapäivänä lähestyimme tuota oikopolkua, Pyhä Henki kosketti sydäntäni ja kertoi, että meidän pitäisi lähteä metsään. Katsoin vanhin Andradea ja kerroin hänelle vaikutelmasta, jonka olin juuri saanut. Hän sanoi minulle, että hänellä oli ollut sama tunne.
Pian sen jälkeen kun lähdimme kulkemaan meille tuntematonta polkua, näimme naisen kävelevän meitä vastaan. Polku oli kapea, ja kun ohitimme hänet, emme voineet olla huomaamatta, että hän itki.
Katseensa kohottaen hän pyysi meitä seuraamaan häntä hänen kotiinsa, jossa tapasimme hänen aviomiehensä. Aloimme heti opettaa tälle vastaanottavaiselle avioparille evankeliumia. Muutaman viikon kuluttua esitimme heille kutsun mennä kasteelle. Olimme innoissamme, kun he ottivat heti kutsun vastaan, koska edellisestä kasteesta seurakunnassa oli kulunut vuosi. Olimme kiitollisia siitä, että olimme toimineet kehotuksen mukaan ja lähteneet sille polulle sinä päivänä.
Vähän ennen heidän kastetilaisuuttaan vaimo sanoi kuitenkin, että hänen piti puhua kanssamme. Hän sanoi, että hän oli nähnyt vuosien ajan samaa unta. Unessaan hän huomasi olevansa São Paulon keskustassa odottamassa jotakin. Hänen luokseen tuli iäkäs mies, joka sanoi, että kaksi nuorta miestä olivat tulossa muuttamaan hänen elämänsä. Sitten hän näki unessaan kahden nuoren miehen lähestyvän, mutta siinä vaiheessa uni aina päättyi.
Eräänä päivänä muutama viikko aiemmin hän oli lakaisemassa lattiaa talossaan, kun ääni sanoi hänelle, että kaksi nuorta miestä oli tulossa sinnepäin ja että hänen piti sillä hetkellä mennä sille oikopolulle, jossa olimme ensimmäisen kerran nähneet hänet. Hän ei ymmärtänyt kehotusta mutta koska hän halusi tietää vastauksen uneensa, hän oli jättänyt luutansa ja kävellyt polulle.
Hänen kävellessään hänen mieleensä tuli kuvia hänen unestaan aivan kuin elokuvassa, joka päättyisi, kun hän viimein näkisi niiden kahden nuoren miehen kasvot. Hän näki myös, että kummallakin oli musta nimikyltti. Joitakin hetkiä myöhemmin hän sanoi vanhin Andraden ja minun ilmaantuneen hänen eteensä polulle. Hän liikuttui niin, ettei voinut olla itkemättä.
Kun nyt muistelen tuota pyhää kokemusta, tunnen Hengen ja näen jälleen mielessäni sen sisaren kyyneleiset kasvot, joka otti evankeliumin vastaan. Onneksi toverillani ja minulla oli herkkyyttä ja rohkeutta lähteä polulle, jota Herra halusi meidän kulkevan sinä päivänä.