2013
Kysymys ja vastaus
Huhtikuu 2013


Kysymys ja vastaus

”Kuinka selitän ystävälleni, miksi siveyden lain rikkominen on huono ajatus?”

Taivaallinen Isä haluaa meidän olevan onnellisia ja kelvollisia Hänen Henkensä kumppanuuteen, joten Hän antaa meille käskyjä auttaakseen meitä pitämään ajatuksemme, sanamme ja tekomme sopivissa rajoissa. Siveyden laki auttaa pitämään lisääntymisen voiman avioliiton rajojen sisäpuolella. Yksi syy, miksi Hän käskee, että lisääntymisen voimaa ilmaistaan vain aviomiehen ja vaimon kesken, on se, että ”lapsilla on oikeus syntyä avioliitossa”1.

Voisit antaa Nuorten voimaksi -kirjasen ystävällesi. Siinä esitetään useita syitä, miksi on hyvä noudattaa siveyden lakia: ”Kun olet sukupuolisesti puhdas, valmistaudut tekemään temppelissä pyhiä liittoja ja pitämään ne. Valmistaudut luomaan lujan avioliiton ja saattamaan lapsia maailmaan osaksi iankaikkista ja rakastavaa perhettä. Suojelet itseäsi hengellisiltä ja emotionaalisilta vaurioilta, joita aiheutuu avioliiton ulkopuolisesta sukupuolisesta läheisyydestä. Suojelet itseäsi myös vahingollisilta sairauksilta. Sukupuolisesti puhtaana pysyminen auttaa sinua tuntemaan varmuutta ja olemaan todella onnellinen, ja se edistää kykyäsi tehdä hyviä valintoja nyt ja tulevaisuudessa.”2

Temppeli

Taivaallisella Isällämme on jumalallinen päämäärä meille kaikille, ja tuo päämäärä voi täyttyä temppelissä. Meidän tulee olla kelvollisia menemään temppeliin, jotta perheemme voidaan sinetöidä yhteen ikuisesti. Me tulemme elämään jälleen taivaallisen Isämme luona, ja mikä tärkeintä, voimme kokea loppumatonta iloa, jota ne, jotka eivät ole kelvollisia, eivät voi kokea.

Alofa M., 18, Samoa

Avioliitto ja perhe

Meitä kannustetaan olemaan sukupuolisesti puhtaita, jotta voimme olla kelvollisia menemään temppeliin ja pitämään pyhät liitot. Jos noudatamme siveyden lakia, voimme rakentaa lujan avioliiton ja perheen tulevaisuudessa. Saatana yrittää aina saattaa meitä kiusaukseen, mutta rukouksen, pyhien kirjoitusten ja hyvien ystävien avulla voimme voittaa sen.

Resty M., 16, Filippiinit

Kielteisiä seurauksia

Siveyden lain rikkomisella on monia kielteisiä seurauksia, mutta kaikista niistä et kuule terveystiedon tunnilla. Siveyden lain rikkominen voi häätää Hengen elämästäsi, loukata läheisiäsi ja saada sinut ajattelemaan itsestäsi pahaa. Ehdotan, että katsot Mormonisanomien videon nimeltä ”Chastity: What Are the Limits?” [Siveys: mitkä ovat ne rajat?] [osoitteessa youth.lds.org englanniksi, espanjaksi ja portugaliksi].

Matthew T., 17, Utah, Yhdysvallat

Puhtaus ja arvostus

Noudattamalla siveyden lakia me pysymme puhtaina Jumalan silmissä, arvostamme itseämme ja autamme muitakin arvostamaan meitä. Jos noudatamme siveyden lakia, me osoitamme, että olemme Jumalan lapsia ja että me noudatamme korkeita tasovaatimuksia. Meidän ei tarvitse katua. Kun olemme kuuliaisia taivaalliselle Isällemme, etenkin tämän lain suhteen, elämämme on onnellisempaa täällä maan päällä ja tulevassa maailmassa.

Alyana G., 19, Filippiinit

Pyhä lahja

Jos suvunjatkamisen lahjaan suhtauduttaisiin kevyesti, tätä kallisarvoista lahjaa Jumalalta kohdeltaisiin kuin mitä tahansa tavanomaista asiaa. Lahjan antaminen ei tunnu yhtä palkitsevalta, jos henkilö, jolle sen annoit, ei pidä sitä tärkeänä. Suvunjatkamisen voimaa täytyy aina kohdella pyhänä, sillä me kaikki olemme Jumalan temppeleitä ja meidän pitäisi pysyä yhtä puhtaina kuin temppeli.

Jaron Z., 15, Idaho, Yhdysvallat

Henki kanssamme

Kun pysyt puhtaana synnistä, olet hyvin paljon onnellisempi ja sinua siunataan. Ruumiimme on kuin temppeli, eikä taivaallinen Isä ”asu epäpyhissä temppeleissä” (Alma 7:21). Kun siis pysymme puhtaina synnistä, Henki voi asua meissä.

Maryann P., 14, Arkansas, Yhdysvallat

Avioliiton suojissa

Selittäisin ystävälleni, että siveyden lain rikkominen on huono ajatus siksi, että suvunjatkamisen voima on tarkoitettu vain laillisesti vihityille aviopareille. Kun me rikomme siveyden lain, me menetämme Pyhän Hengen elämästämme.

Augustina A., 15, Ghana

Tärkeitä kysymyksiä

Vastaa ystäväsi kysymykseen esittämällä itse joitakin kysymyksiä: ”Mitä jos tuleva puolisosi tarkkailisi sinua nyt?” Kaikki ne siveyden lakia rikkoneet ihmiset, joista olen kuullut, ovat katuneet sitä. ”Mitä jos tuleva lapsesi kysyy, oletko rikkonut siveyden lakia?” Ystäväsi pitää oppia, kuinka tärkeä siveyden laki on nyt, ennen kuin poika tai tytär esittää tuon kysymyksen. Sinun tulee pitää itsesi puhtaana, jotta voit elää onnellista, tervettä elämää vailla pyhän lain rikkomisen tuomaa syyllisyyttä.

Robyn K., 13, Utah, Yhdysvallat

Hyveellisyys ja siveellisyys

Herra iloitsee hyveellisyydestä ja siveellisyydestä, ja kaiken tulee tapahtua oikeaan aikaan. Siveyden laki on Herran käsky. Rukous ja Hengen kumppanuus ovat täydellinen yhdistelmä, jonka avulla tietää, että siveellisenä pysyminen on siunaus.

Selene R., 18, Nicaragua

Viitteet

  1. ”Perhe – julistus maailmalle”, Liahona, marraskuu 2010, s. 129.

  2. Nuorten voimaksi, kirjanen, 2011, s. 35.