2013
Kirjeitä toimitukselle
Huhtikuu 2013


Kirjeitä toimitukselle

Pyhä Henki opettaa minua

Siitä asti, kun perheeni liittyi kirkkoon, olen nähnyt voiman, joka tulee Liahonan lukemisesta. Näiden syvällisten sanojen ansiosta sain innoituksen palvella lähetystyössä. Lehdessä käsitellään monia aiheita, mutta minulle tärkeintä on se, mitä Pyhä Henki opettaa minulle aina kun luen lehteä. Meistä tulee tosiaankin vapaita – jopa ”vihollisalueella” (ks. Boyd K. Packer, ”Kuinka selviytyä hengissä vihollisalueella”, Liahona, lokakuu 2012, s. 34) – kun me tutkimme, luemme ja sovellamme opetettuja periaatteita elämäämme. Vapahtaja elää, pappeus on maan päällä ja Jumala on taivaissa.

Newton T. Senyange, Uganda

Oikaisuja

Lokakuun 2012 Liahonassa artikkelin ”Ensimmäinen vaarna perustettu Intiaan” kuvien yhteydessä (s. 76–77) nimettiin väärä valokuvaaja. Valokuvat oli ottanut sisar Gladys Wigg. Pahoittelemme virhettä.

Joulukuun 2012 Liahonassa olevassa artikkelissa ”Pyhiä muutoksia” (s. 24–27) kerrottiin Vigilin perheestä. Perhe kastettiin heinäkuussa 2010 eikä kesäkuussa 2011. Ja Andrea Vigil syntyi heinäkuussa eikä elokuussa vuonna 2012.

Julkaisussa Kirkon presidenttien opetuksia: Lorenzo Snow sivulla 2 oleva kuva on nimetty virheellisesti. Kuvassa on presidentti Snow’n poika Oliver Goddard Snow. Lisäksi sivulla 29 olevassa kuvatekstissä nimet Brigham Young nuorempi ja Francis M. Lyman ovat vaihtaneet paikkaa.