2012
Tyhjennämme kalenterimme konferenssia varten
Lokakuu 2012


Tyhjennämme kalenterimme konferenssia varten

Koska aikatauluamme ei ollut ahdettu täyteen ylimääräisiä toimintoja, pystyimme paremmin tuntemaan Hengen vaikutuksen kuunnellessamme yleiskonferenssia.

Vuosia sitten kun kuusi lastamme olivat pieniä, päätimme, että haluamme tehdä yleiskonferenssista itsellemme merkityksellisemmän. Puhuimme siitä, kuinka tärkeää on seurata konferenssia mieli kirkkaana ja keho levänneenä. Konferenssi on tärkeää aikaa, jolloin saamme opetusta nykyisiltä profeetoiltamme. Niinpä asetimme tavoitteeksi, ettemme suunnittele mitään ylimääräistä muutamaksi päiväksi ennen konferenssia tai konferenssiviikonlopun ajaksi. Merkitsimme nuo päivät kalenteriimme, ja kukin meistä sitoutui siihen, ettei suunnittelisi mitään ylimääräistä tekemistä niille päiville.

Jos päätätte suhtautua samalla tavalla, niin teidän perheenne ja teidän tilanteenne ovat omanlaisiaan, mutta meidän perheemme määritteli ”ylimääräisen tekemisen” tarkoittavan osallistumista koulun toimintoihin, lähiympäristön lasten käyntejä, ajanviettoa ystävien kanssa kodin ulkopuolella, juhlien tai päivällisten järjestämistä ystäville tai sukulaisille, isompien töiden tai puutarhatöiden tekemistä konferenssikokousten välissä tai niiden aikana, koulun projektien jättämistä viime hetkiin sekä ylimääräisten tehtävien vastaanottamista töissä.

Kun konferenssia edeltävä viikko alkoi, oli joskus vaikea kieltäytyä näistä toimista, mutta useimmiten perheemme jäsenet tekivät iloisina oikeita valintoja, jotta saavuttaisimme tavoitteemme. Huomasimme, että pienemmät lapsemme halusivat osallistua yleiskonferenssiin. Luulen, että se johtui siitä, että puhuimme konferenssin tärkeydestä yhä uudestaan koko edeltävän viikon ajan.

Minulla on ilo kertoa, että aikataulumme pitäminen yksinkertaisena yleiskonferenssia edeltävinä päivinä ja sen aikana muutti täysin perheemme kokemuksen. Sydämemme ja mielemme olivat valmiita konferenssia varten. Aikatauluamme ei ollut ahdettu täyteen ylimääräistä puuhaa, joten pystyimme tuntemaan Hengen vaikutuksen istuessamme ja kuunnellessamme johtajiemme neuvon sanoja.

Olemme pitäneet kiinni tavoitteestamme konferenssi toisensa jälkeen, koska se täyttää kotimme rauhalla. Vaikka muutamat lapsistamme eivät enää asu kotona, kannustamme yhä heitä tyhjentämään kalenterinsa muutamaksi päiväksi ennen konferenssia ja sen ajaksi, kuten teemme kotona. Pyrimme myös järjestämään asiat niin, että katsomme yhden konferenssikokouksen yhdessä koko perhe. Toivon, että kun lapsemme menevät naimisiin ja saavat omia lapsia, he pitävät edelleenkin tärkeänä varjella konferenssikokemustaan tyhjentämällä kalenterinsa.

Valokuva Sarah Jenson