2012
Enkö minäkin voi mennä kasteelle?
Lokakuu 2012


Enkö minäkin voi mennä kasteelle?

”[Lapset] kastettakoon syntiensä anteeksisaamiseksi kahdeksan vuoden iässä” (OL 68:27).

”Nuno ja Miriam, noudatatteko te Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja menettekö kasteelle ensi lauantaina?” sisar Silva kysyi.

Paulo ei ollut uskoa korviaan. Lähetyssaarnaajasisaret olivat juuri kutsuneet hänen kymmenvuotiaan veljensä ja siskonsa menemään kasteelle!

”Joo! Kyllä!” kaksoset sanoivat onnellisina.

Miriam oli yhtä hymyä. Nuno läpsäytti kättä sisar Lopesin kanssa. Isoäiti säteili isossa punaisessa nojatuolissaan huoneen nurkassa.

Muutamien viikkojen ajan lähetyssaarnaajasisaret olivat opettaneet Pauloa ja hänen sisaruksiaan isoäidin kotona vihreällä, tuulisella São Miguelin saarella 1 600 kilometrin päässä Manner-Portugalista. Paulosta oli mukava avata isoäidin etuoven yläosa ja tuntea merituulen henkäys samalla kun hän katseli, kun sisar Lopes ja sisar Silva kävelivät pitkin katua opettamaan hänelle evankeliumia.

Lähetyssaarnaajasisaret sanoivat, että tämän päivän oppiaihe olisi erityinen. Nyt Paulo tiesi syyn. Nuno ja Miriam olivat menossa kasteelle, aivan kuten Jeesus on opettanut! Paulokin halusi noudattaa Vapahtajan esimerkkiä.

”Sisaret, voinko minäkin mennä kasteelle ensi lauantaina?” hän kysyi innokkaana painaen Mormonin kirjan kuvakertomuskirjaa lähemmäksi itseään.

Sisar Silva hymyili mutta pudisti päätään. ”Olen pahoillani, Paulo. Herra on sanonut meille, että meidän kaikkien pitää mennä kasteelle mutta vasta kun olemme täyttäneet kahdeksan vuotta. Koska olet vasta kuusivuotias, et ole vielä vastuussa valinnoistasi.”

”Mutta sisaret”, Paulo vastusteli, ”minä olen rukoillut ja lukenut Mormonin kirjaa meidän perheen kanssa, kuten te olette opettaneet minulle. Käyn joka viikko Alkeisyhdistyksessä isoäidin ja Mário-enon kanssa. Tiedän, että kirkko on tosi! Enkö minä voi mennä kasteelle Nunon ja Miriamin kanssa?”

”Olet elänyt todella hienosti käskyjen mukaan ja saanut tietoa evankeliumista”, sisar Lopes sanoi. ”Mutta sinun pitää silti odottaa kaksi vuotta, ennen kuin voit mennä kasteelle.”

Paulon kurkkua alkoi kuumottaa, ja hänen silmänsä täyttyivät lämpimistä kyynelistä. Hän hypähti seisaalleen ja juoksi ullakkohuoneeseensa, jossa hän nukkui sisarustensa kanssa.

Itkettyään muutaman minuutin tyynyään vasten Paulo kuuli jonkun kiipeävän ullakon portaita. Mário-eno istahti Paulon vuoteelle.

”Mitä tapahtui, Paulo?” Mário-eno kysyi.

”Sisar Silva ja sisar Lopes sanoivat, etten minä voi mennä kasteelle, mutta Nuno ja Miriam voivat”, Paulo sanoi. ”Minä haluan olla kirkon jäsen! Minusta on mukavaa laulaa kirkon lauluja sakramenttikokouksessa ja oppia lisää pyhistä kirjoituksista Alkeisyhdistyksessä. En halua jäädä jälkeen.”

”Paulo, voit silti olla mukana kirkon toiminnassa, vaikka et olekaan kyllin vanha menemään kasteelle”, Mário-eno sanoi lempeästi.

”Miten muka?” Paulo nyyhkäisi tyynyynsä.

”No, sinähän tiedät, että Alkeisyhdistyksessä valmistellaan sakramenttikokousohjelmaa”, Mário-eno sanoi. ”Sinun Alkeisyhdistyksen opettajasi kertoi minulle, että hän etsii vapaaehtoisia, jotka voisivat lausua ohjelmassa todistuksensa. Se on yksi tapa, jolla voit osallistua kirkossa”, Mário-eno selitti.

”Ihanko totta?” Paulo nousi istumaan ja katsoi enoaan. Hän mietti hetken. ”Minähän voisin lausua todistukseni myös Nunon ja Miriamin kastetilaisuudessa!”

”Sehän on hieno ajatus!” Mário-eno sanoi. ”Vaikka oletkin liian nuori menemään kasteelle, sinulla voi silti olla todistus.”

Paulo hypähti vuoteeltaan ja säntäsi portaita alas.

”Minne olet menossa, Paulo?” Mário-eno huusi.

”Menen harjoittelemaan todistukseni lausumista lähetyssaarnaajille!” Paulo huusi onnellisena takaisin. ”Aion lausua sen samalla kun odotan, että itse pääsen kasteelle!”

Kuvitus Jared Beckstrand