2012
Hei! Minä olen Timofei Kiovasta Ukrainasta
Syyskuu 2012


Hei! Minä olen Timofei Kiovasta Ukrainasta

Kuusivuotias Timofei asuu Kiovassa, joka on Ukrainan pääkaupunki ja jossa on hänen kotimaansa ensimmäinen temppeli. Timofei on innoissaan uudesta temppelistä ja monista muista asioista. Hän oli oikein iloinen silloin, kun häneltä lähti kaksi ensimmäistä hammasta. Isä veti toisen niistä irti Timofein mummin luona, ja toinen putosi ihan itsestään.

Koulussa kysyin kolmelta ystävältäni, uskovatko he Jumalaan. He sanoivat, että uskovat. Minä sanoin, että minäkin uskon. Annoin heille kutsun temppelin avoimiin oviin. He sanoivat: ”Hyvä on, me tullaan.”

Tänä vuonna aloin käydä karatetunneilla, koska isä ja veljenikin opettelevat karatea. Olen oppinut iskemään lujaa, suojautumaan ja nostamaan raskaita esineitä.

Veljestäni ja minusta on mukavaa rakentaa taloja, autoja ja pikku-ukkoja rakennuspalikoillamme.

Veljeni palvelivat temppelin avointen ovien tilaisuudessa. Minäkin halusin palvella siellä, mutta minä olin liian nuori. Kävin avointen ovien kierroksella temppelissä kaksi kertaa. Pidin siitä kovasti.

Kesällä kaksi veljeäni opettivat minua pelaamaan jalkapalloa. He opettivat minua juoksemaan kentällä ja vartioimaan maalia. Vaikka he ovat vanhempia, minä pelaan heidän ja heidän ystäviensä kanssa.

Pidän pikkuautoistani. Koska ne ovat metallia, ne eivät mene rikki eivätkä pilalle. Ne ovat olleet minulla pitkän aikaa, ja niissä on tuskin naarmuakaan.

Minä tykkään kovasti mennä illalla nukkumaan lelujeni kanssa. Kun veljeni nukkuvat, minä leikin vielä vähän leluillani.

Valokuvat Chad E. Phares