Jalkapallo vai lähetystyö?
Muiden tulevien lähetyssaarnaajien tavoin Lohran Saldanha Queirozin oli tehtävä valinta, palvellako lähetystyössä vai ei. Sen lisäksi, että Lohranin oli päätettävä, jättäisikö hän koulun, työn, perheen ja ystävät kahdeksi vuodeksi, hänen oli tehtävä toinenkin vaikea valinta: palvellako lähetystyössä vai päästäkö pelaamaan jalkapalloa ammattilaisena Brasiliassa?
Lohranilla, joka kuuluu Barra da Tijucan seurakuntaan Jacarepaguán vaarnassa Rio de Janeirossa Brasiliassa, jalkapallo on verissä. Hänen isänsä Milton tunnetaan kautta Brasilian yksinkertaisesti nimellä Tita. Tita on pelannut ammattilaisena viidessä maassa, voittanut monia mestaruuksia, ollut osavaltion paras maalintekijä ja pelannut maajoukkueessa.
Tita pani poikansa kyvyt merkille jo varhain. ”Varttuessani jalkapallo oli alati lähettyvillä”, Lohran muistelee. ”Isäni on aina rohkaissut minua. Aloin kulkea hänen mukanaan harjoituksissa, kun olin kolmi- tai nelivuotias, ja siitä lähtien olen ollut ammatikseen pelaavien parissa.”
Varsinainen valmennus Lohranin kohdalla alkoi 6-vuotiaana Meksikossa, missä hänen isänsä silloin pelasi jalkapalloa. 12-vuotiaana hän pelasi valiokilpailuissa kotona Brasiliassa. Ja 17-vuotiaana Lohran pelasi junioriliigassa, mikä on varma reitti päästä ammattilaiseksi. Näytti siltä, että Lohranista tulisi jalkapallotähti. Lohran alkoi kuitenkin ajatella vakavammin lähetystyötä lähestyessään 18. syntymäpäiväänsä.
Lohran selittää pulmaansa: ”Halusin pelata jalkapalloa ja halusin lähteä lähetystyöhön. Pelaajan odotetaan siirtyvän suoraan juniorijoukkueesta ammattilaisliigaan. On miltei mahdotonta lopettaa pelaaminen kahdeksi vuodeksi ja odottaa sitten 21-vuotiaana tulevansa palkatuksi.”
17-vuotiaana Lohran teki joitakin päätöksiä, jotka johtivat hänen kääntymyksensä alkuun, kuten hän itse sitä nimittää. Hän asetti tavoitteita lukea päivittäin Mormonin kirjaa, paastota ja rukoilla. Hän kävi useammin toimintailloissa, takkavalkeailloissa ja muussa kirkon toiminnassa. Ja kun hän alkoi työskennellä säännöllisesti lähetyssaarnaajien kanssa, hän oppi rakastamaan ihmisiä, joiden luona hän kävi ja joiden puolesta hän rukoili. Hän halusi heidän saavan evankeliumin siunaukset. Hänen halunsa palvella lähetystyössä alkoi kasvaa. Mikä sitten olisi hänelle paras ajankohta palvella? Ja mitä tapahtuisi hänen jalkapalloilijan uralleen kahden vuoden keskeytyksen jälkeen?
Lohran pyrki saamaan selville Jumalan tahdon paastoamalla ja rukoilemalla. Sillä samalla viikolla hän huomasi äskettäin kotiinsa tulleen New Era -lehden numeron ja alkoi selailla sitä. Häntä alkoi kiinnostaa artikkeli ”Jääunelmia” taitoluistelija Chris Obzanskysta, joka keskeytti lupaavan taitoluistelu-uransa palvellakseen lähetystyössä 19-vuotiaana ja menetti näin tilaisuuden kilpailla vuoden 2006 talviolympialaisissa.
Etenkin yksi kappale kiinnitti Lohranin huomion: Kun Chris istui sakramenttikokouksessa kuuntelemassa Nuorten Miesten johtajansa puhetta omasta lähetystyökutsustaan, Henki sanoi Chrisille: ”Sinun täytyy palvella lähetystyössä, kun olet 19-vuotias, tai muuten sinulla tulee olemaan rankka elämä.” Chris sanoi: ”Sanoma oli niin selvä, että itse asiassa käännyin ympäri nähdäkseni, oliko takanani joku. Tunne palasi kymmenen kertaa voimakkaampana, ja tiesin, että minun täytyi lähteä lähetystyöhön.”1
Lohran hymyilee. ”Kun luin sen, minusta tuntui kuin se olisi ollut kirjoitettu minulle. Herra on määrännyt 19 vuoden iän. Tajusin saaneeni tarvitsemani vastauksen, ja oli kuin valtava paino olisi nostettu harteiltani.” Nyt oli Lohranin aika palvella lähetystyössä. Hän puhui piispansa kanssa, hoiti tarvittavat valmistelut eikä katsonut enää taakseen. ”Ei ollut edes vaikeaa tehdä päätöstä jättää jalkapallo”, hän sanoo, ”sillä tiesin, että silloin minun oli oikea aika tehdä se.”
Lohran palveli maansa pääkaupungin Brasílian lähetyskentällä. Hänet tunnettiin ”Vanhin Onnellisena”, koska hänen intonsa oli niin tarttuvaa. ”Olen poikkeuksellisen onnellinen palvellessani ihmisiä, kertoessani heille siitä, minkä tiedän olevan totta”, hän sanoo. ”On ilahduttavaa nähdä, kuinka ihmiset muuttavat elämänsä kuultuaan evankeliumista.”
Kaikkien lähetyssaarnaajien tavoin hän on kuitenkin kokenut oman osansa vaikeuksista. ”On selvää, ettei lähetyssaarnaajan elämä ole pelkkää huvia”, hän sanoo. ”On vaikeuksia, heikkouden ja yksinäisyyden hetkiä, mutta mikään siitä ei ole mitään verrattuna lähetystyön aarteisiin. Nämä ovat vuosia, joita en unohda milloinkaan, jotka pysyvät aina mielessäni ja, vielä tärkeämpää, sydämessäni.”
Lohran päätti lähetystyöpalvelunsa menestyksellisesti muutama kuukausi sitten. Nyt kotona ollessaan hän on liittynyt jalkapallojoukkueeseen Rio de Janeirossa ja uskoo kohdalleen tulevan lisää mahdollisuuksia jatkaa jalkapalloilijan uraansa. Uskon turvin hän toteaa: ”Odotan nyt tilaisuuksien tulevan, tilaisuuksien, joista voin taivaallisen Isän siunaamana nauttia.”