Julkaistaan vain sähköisenä: Vastauksia apostolilta
Mitä todellisen parannuksen tekeminen tarkoittaa?
Tässä on kolme perustavanlaatuista totuutta, jotka auttavat sinua ymmärtämään paremmin parannusta.
Puheesta, joka pidettiin lähetysjohtajien seminaarissa 27. kesäkuuta 2020
Parannus on ensimmäinen ja luonnollinen seuraus siitä, että asetamme turvamme ja luottamuksemme Vapahtajaan. Yksinkertaisimmillaan parannus on kääntymistä pahuudesta Jumalan puoleen. Kun osoitamme uskoa Herraan, me käännymme kohti Häntä, tulemme Hänen luokseen ja luotamme Häneen. Siten parannus on luottamista ja turvaamista siihen, että Lunastaja tekee puolestamme sen, mitä me emme voi tehdä itse.
Nyt haluan korostaa kolmea perustavanlaatuista totuutta.
1. totuus: Parannus edellyttää Lunastajaa.
Parannus tuo muutoksen asenteisiin ja käyttäytymiseen, mutta pelkkä asenteiden ja käytöksen muuttaminen ei ole parannusta.
Palvellessani Brigham Youngin yliopiston Idahon kampuksen rehtorina puhuin eräänä sunnuntai-iltapäivänä erään kampuksen piispan kanssa. Paljastamatta kyseisen henkilön nimeä hän selitti minulle, että oli vastaanottanut tunnustuksen eräältä nuorelta henkilöltä, joka oli sanonut seuraavasti: ”Piispa, rikoin siveyden lakia perjantai-iltana. Puhuminen kanssasi on viimeinen kohta luettelossani asioista, joista suoriutua tehdäkseni parannuksen. Nyt kun olen tunnustanut, minusta tuntuu hienolta.”
Synnin tunnustaminen ja hylkääminen, katumuksen tunteminen ja synnin hyvittäminen sekä syntien tunnustaminen Jumalalle ja tarvittaessa pappeusjohtajillemme ovat kaikki välttämättömiä ja tärkeitä osatekijöitä parannuksenteossa. Nämä välttämättömät vaiheet eivät kuitenkaan muodosta pelkkää käyttäytymisen tarkistusluetteloa, jonka voimme suorittaa mekaanisesti, nopeasti ja huolettomasti. Jos teemme nämä asiat emmekä ota huomioon Lunastajaa emmekä turvaa Hänen sovitusuhriinsa, silloin parhaimmatkin pyrkimyksemme ovat turhia.
Olen joskus pohtinut, painammeko me kirkon jäsenet mieliimme parannuksenteon eri askeleet – kuten tunnistamisen, katumuksen ja hyvittämisen – mutta jätämme väliin kaikkein tärkeimmän kohdan: Lunastajan. Kääntyminen pois pahasta ei tuo hengellistä parantumista, ellemme käänny Kristuksen puoleen.
Vapahtajasta puhutaan usein Suurena Parantajana, ja tällä nimikkeellä on suurta vertauskuvallista merkitystä.
Pitäkää syntiä hengellisenä haavana, joka aiheuttaa syyllisyyttä tai – kuten Alma kuvaili pojalleen Koriantonille – ”omantunnonvaivoja”. Syyllisyys on hengellemme sitä, mitä kipu on ruumiillemme – varoitus vaarasta ja suoja lisävahinkoja vastaan. Vapahtajasta ja Hänen sovituksestaan virtaa parantavaa balsamia, joka voi hoitaa hengelliset haavamme ja poistaa syyllisyyden. Mutta tätä balsamia voi käyttää vain periaatteiden nojalla, joita ovat usko Herraan ja parannus. Vilpittömästä parannuksesta seuraa rauhaa, lohtua, hengellistä parantumista sekä uudistumista.
Vaarnan, lähetyskentän ja piirien johtajat sekä piispat ja seurakunnanjohtajat, jotka toimivat niiden pappeuden avainten valtuudella, jotka he saivat, kun heidät erottiin tehtäväänsä, ovat Lunastajan valtuuttamia edustajia, jotka antavat välttämätöntä apua parannuksenteon ja paranemisen prosessissa. Nämä johtohenkilöt ovat lääkärin apulaisia, jotka voivat diagnosoida hengellisiä sairauksia ja määrätä tarvittavia lääkkeitä ja hoitoja.
Vakavat hengelliset haavat vaativat sekä jatkuvaa ponnistelua että aikaa parantuakseen kunnolla ja täysin. Ja paranemisprosessi itsessään voi olla tuskallinen.
Kuinka kiitollisia meidän tulisikaan olla, kun pohdimme pyhissä kirjoituksissa olevia lupauksia siitä, että Kristus ”nousee kuolleista parantaminen siivissään, ja kaikki ne, jotka uskovat hänen nimeensä, pelastetaan Jumalan valtakuntaan”.
2. totuus: Parannus edellyttää rehellistä sydäntä ja vakaita aikeita.
Kun teemme parannuksen ja käännymme Herran puoleen, meidän on tärkeää olla rehellisiä itseämme kohtaan. Meidän on tehtävä työtä voittaaksemme tekosyiden esittäminen, syytteleminen ja järkeily, jotka voivat estää meitä todella kääntymästä Herran puoleen.
Kun teemme parannusta ja käännymme Herran puoleen, meillä täytyy olla vakaat aikeet ja meidän täytyy olla rehellisiä Hänelle, jonka anteeksiantoa me etsimme. Aidon tunnustamisen Jumalalle – ja tarvittaessa pappeusjohtajille – täytyy olla täydellinen ja kokonaisvaltainen.
Jotkut ihmiset, jotka eivät ymmärrä parannuksenteon luonnetta, uskovat voivansa tehdä syntiä laskelmoidusti ja suunnitelmallisesti ja odottavat sitten kätevästi tunnustavansa piispalle ja jatkavansa sen jälkeen temppeliin, lähetyskentälle ja muihin hengellisiin päämääriin.
Herran palautetun kirkon johtajina meillä on vakava velvollisuus opettaa jäsenille, etteivät he antautuisi tuollaisen valheellisen ajattelun houkuttelemiksi. Kuinka joku voi tehdä parannuksen ja etsiä anteeksiantoa vakain aikein, kun hänen vakaana aikeenaan oli itse asiassa tehdä syntiä? Kuinka joku voi kääntyä Herran puoleen täysin vilpittömin sydämin, jos parannuksenteko on huoletonta, pintapuolista tai ajoitettu niin, että vältytään julkiselta häpeältä. Sellainen ennalta suunniteltu tuhlaavaisuus pilkkaa Kristuksen sovitusta. Anteeksianto sellaisesta synnistä on toki mahdollista, mutta tie, joka on kuljettava ei ole helppo eikä matka ole lyhyt.
3. totuus: Parannus, pyhät liitot ja toimitukset sekä Pyhän Hengen pyhittävä voima tekevät mahdolliseksi sen, että me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.
Pyhissä kirjoituksissa painotetaan toistuvasti yhteyttä parannuksenteon periaatteen, pyhien liittojen ja toimitusten tärkeyden, Pyhän Hengen pyhittävän voiman ja sen loisteliaan siunauksen välillä, että voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.
Herran palautetun kirkon jäseninä olemme siunattuja, koska meidät on ensin puhdistettu synnistä, kun olemme menneet kasteelle ja saaneet Pyhän Hengen lahjan. Tuota ensimmäistä siunausta vahvistaa mahdollisuus jatkuvaan synnistä puhdistamiseen, minkä tekee mahdolliseksi Pyhän Hengen – jumaluuden kolmannen jäsenen – jatkuva kumppanuus ja pyhittävä voima. Nämä riemulliset siunaukset ovat elintärkeitä, koska ”mikään epäpuhdas [ei] voi asua Jumalan luona”.
Sakramenttitoimitus on pyhä ja toistuva kutsu tehdä vilpitön parannus ja uudistua hengellisesti; se on keskeinen jatkuvan pyhittäytymisen tapahtumasarjassa.
Sakramentin nauttiminen ei itsessään anna anteeksi syntejä. Mutta kun teemme parannuksen, valmistaudumme tunnollisesti ja osallistumme tähän pyhään toimitukseen särkynein sydämin ja murtunein mielin, niin silloin on luvattu, että Herran Henki voi aina olla meidän kanssamme. Ja sitten, Pyhän Hengen pyhittävän voiman kautta, me voimme aina säilyttää syntiemme anteeksiannon.
Meidän taivaallisen Isämme ja Hänen rakkaan Poikansa aikomuksena ei ollut, että me kokisimme hengellistä uudistumista, virkistymistä ja palautumista vain kerran elämässämme, kun meidät kastetaan, kun me saamme Pyhän Hengen lahjan ja kun meidät konfirmoidaan Herran palautetun kirkon jäseniksi. Upotuskaste, kätten päällepaneminen Pyhän Hengen lahjan saamiseksi ja sakramentti eivät ole yksittäisiä ja erillisiä toimituksia.
Sen sijaan ne ovat osia yhdistyneessä ja enenevässä lunastuksen tapahtumasarjassa. Kukin perättäinen liitto ja toimitus kohottaa ja laajentaa hengellistä tarkoitustamme, haluamme ja suoritustamme.
Opetuslapseuden järjestys on yksinkertainen ja suoraviivainen: osoita uskoa Vapahtajaan, tee parannus, ota vastaan välttämättömät liitot ja toimitukset, muutu, pyri aina säilyttämään syntien anteeksianto ja ponnistele uskollisesti eteenpäin liittopolulla. Isän suunnitelma, Vapahtajan sovitustyö sekä evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja toimitukset tarjoavat armon, jota tarvitsemme edistyäksemme rivi riviltä ja periaate periaatteelta kohti iankaikkista päämääräämme.
Todistus
Parannus ja syntien anteeksianto ovat ylimaallisia siunauksia, jotka ovat mahdollisia Herran Jeesuksen Kristuksen äärettömän ja iankaikkisen uhrin kautta. Nämä periaatteet ovat todellisia ja ne ovat tosia. Todistan Vapahtajan jumalallisuudesta, elävästä todellisuudesta ja verrattomasta rakkaudesta meitä kohtaan.