Pyhät kirjoitukset
Neljäs Mooseksen kirja 36


Luku 36

Tyttärien perintöoikeutta koskevia säännöksiä

1 Joosefista polveutuvan Gileadin, Makirin pojan, Manassen pojanpojan, suvun päämiehet tulivat Mooseksen ja Israelin sukukuntien johtomiesten eteen

2 ja sanoivat: ”Sinä olet saanut Herralta käskyn jakaa maa arpomalla perintöosiksi israelilaisille. Herra on myös käskenyt sinua antamaan veljemme Selofhadin osuuden maasta hänen tyttärilleen.

3 Mutta jos he menevät naimisiin johonkin muuhun heimoon kuuluvan israelilaisen miehen kanssa, heidän perintöosansa erotetaan meidän sukumme perintömaasta ja liitetään sen heimon perintöosaan, johon he siirtyvät. Se osa otetaan pois meille langenneesta osuudesta.

4 Sitten kun Israelissa on riemuvuosi, tyttärien perintöosa liitetään pysyvästi sen heimon perintöosaan, johon he ovat siirtyneet, ja silloin heille annettu osuus on lopullisesti repäisty irti meidän sukumme maasta.”


5 Herran käskystä Mooses sanoi israelilaisille: ”Joosefin jälkeläisten heimo on oikeassa.

6 Näin Herra on säätänyt Selofhadin tyttärien asiasta: He voivat avioitua kenen kanssa haluavat, kunhan menevät naimisiin isänsä sukukuntaan kuuluvan miehen kanssa.

7 Israelilaisten maaomaisuus ei saa siirtyä heimolta toiselle, vaan kaikkien on pidettävä kiinni oman heimonsa perintömaista.

8 Sen tähden tulee jokaisen Israelin heimoihin kuuluvan tyttären, joka perii isänsä maat, mennä naimisiin isänsä sukukuntaan kuuluvan miehen kanssa. Näin isien omistamat maat kulkevat perintönä siten,

9 ettei mikään perintöosa siirry heimolta toiselle, vaan jokainen Israelin heimo saa pitää omat maansa itsellään.”


10 Selofhadin tyttäret noudattivat Herran Moosekselle antamaa käskyä.

11 Mahla, Tirsa, Hogla, Milka ja Noa, Selofhadin tyttäret, menivät naimisiin setiensä poikien kanssa.

12 Heidät otettiin vaimoiksi Joosefin pojan Manassen sukuun, ja näin heille tuleva osuus maasta pysyi heidän isänsä suvulla ja heimolla.


13 Nämä olivat ne käskyt ja säädökset, jotka Herra käski Mooseksen ilmoittaa israelilaisille Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa.