Pyhät kirjoitukset
Toinen Mooseksen kirja 39


Luku 39

Pappien pukujen valmistaminen

1 Sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta tehtiin myös pyhäkköpalveluspuvut sekä Aaronin pyhät vaatteet niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Herra oli Moosekselle antanut.


2 Efodi-kasukka tehtiin kullasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta sekä hienosta kerratusta pellavasta.

3 Kulta taottiin ohuiksi levyiksi. Niistä tehtiin lankoja, jotka taidokkaasti kudottiin sinipunaisten, purppuraisten ja karmiininpunaisten villalankojen ja pellavaisten lankojen sekaan.

4 Kasukan ylänurkkiin tehtiin olkakappaleet, jotka pitivät sen paikoillaan,

5 ja kasukan päälle tuleva vyötärönauha oli kasukan kanssa yhtä kappaletta ja samalla tavoin tehty: sekin oli kultaa, sinipunaista, purppuraista ja karmiininpunaista villaa sekä hienoa kerrattua pellavaa, sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.

6 Sitten kehystettiin kultapunoksilla ne onykskivet, joihin Israelin heimojen nimet oli kaiverrettu niin kuin sinettikiviin,

7 ja ne kiinnitettiin kasukan olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista, sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.


8 Tehtiin myös rintakilpi. Se oli taitavasti kudottu, tehty kasukan tavoin kullasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta sekä hienosta kerratusta pellavasta.

9 He tekivät siitä nelikulmaisen, laukun tapaan kaksin kerroin taitetun, vaaksan pitkän ja vaaksan leveän.

10 Siihen he kiinnittivät neljään riviin korukiviä: ensimmäiseen riviin karneolin, topaasin ja smaragdin,

11 toiseen turkoosin, safiirin ja kalsedonin,

12 kolmanteen hyasintin, akaatin ja ametistin

13 sekä neljänteen krysoliitin, onyksin ja jaspiksen. Ne kiinnitettiin paikoilleen kultapunoksin kehystettyinä.

14 Kiviä oli Jaakobin poikien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti. Niin kuin sinettikiviä kaiverretaan, samalla tavoin kaiverrettiin kuhunkin kiveen yksi kahdestatoista heimonnimestä.


15 Rintakilpeä varten he tekivät puhtaasta kullasta nyörin tapaan punotut ketjut

16 ja rintakilpeen kaksi kultapunosta sekä kaksi kultarengasta, jotka he kiinnittivät rintakilven yläkulmiin.

17 Kultanyörit he kiinnittivät rintakilven yläkulmissa oleviin renkaisiin

18 ja nyörien toiset päät kultapunoksiin, jotka kiinnitettiin kasukan olkakappaleisiin etupuolelle.

19 He tekivät vielä kaksi kultarengasta ja kiinnittivät ne rintakilven molempiin reunoihin kilven taustapuolelle, joka oli kasukkaa vasten.

20 He tekivät toiset kaksi kultarengasta ja kiinnittivät ne etupuolelle, kasukan kummankin olkakappaleen alareunan saumakohtaan, mutta silti kasukan vyötärönauhaa korkeammalle.

21 Rintakilpi sidottiin renkaistaan kiinni kasukan renkaisiin sinipunaisella langalla ja niin, että rintakilpi pysyi paikoillaan kasukan päällä. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.


22 He kutoivat kasukan viitan kauttaaltaan sinipunaisesta villasta.

23 Jottei viitan keskellä oleva pääntie repeytyisi, se oli reunustettu samalla tavoin kuin nahkahaarniskassa.

24 Viitan helmuksiin he tekivät granaattiomenia kerratusta sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villalangasta.

25 He tekivät puhtaasta kullasta tiukuja, jotka he kiinnittivät granaattiomenien väliin,

26 niin että granaattiomenia ja tiukuja oli vuorotellen ympäri helmaa. Viitta oli tehty käytettäväksi pyhäkköpalveluksessa sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.


27 He valmistivat hienosta pellavakankaasta paidat Aaronille ja hänen pojilleen

28 ja tekivät turbaanin ja päähineiden nauhat hienosta pellavasta ja housut hienosta kerratusta pellavasta

29 sekä koristeellisen kangasvyön, joka tehtiin hienosta kerratusta pellavasta ja sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.


30 Vielä he tekivät puhtaasta kullasta ruusukkeen muotoisen pyhän otsakorun ja kaiversivat siihen niin kuin sinettiin sanat ”Herralle pyhitetty”.

31 Sitten he kiinnittivät siihen sinipunaisen langan, jonka avulla koru voitiin sitoa turbaanin yläosaan. Tällaisen käskyn Herra oli antanut Moosekselle.

Pyhäkköteltan tavarat

32 Niin tulivat valmiiksi kaikki työt, jotka tehtiin pyhäkköteltan ja sen telttamajan rakentamiseksi. Israelilaiset olivat tehneet kaiken tarkoin sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.

33 He toivat Mooseksen luo telttamajan, teltan ja kaikki sen varusteet: hakaset, seinälaudat, poikkipuut, pylväät ja pylväiden jalustat,

34 punaiseksi värjätyistä pässinnahoista tehdyn peitteen ja merilehmännahoista tehdyn peitteen, suojaavan väliverhon,

35 liitonarkun kantotankoineen ja kansilevyineen,

36 pöydän varusteineen ja uhrileipineen,

37 puhtaasta kullasta tehdyn seitsenhaaraisen lampunjalan vierekkäin rivissä olevine lamppuineen, lampunjalan kaikki varusteet sekä öljyn lamppuja varten,

38 kultaisen alttarin, pyhän öljyn, tuoksuvan suitsukkeen ja telttamajan oviverhon,

39 pronssisen alttarin pronssiritilöineen, kantotankoineen ja kaikkine varusteineen, vesialtaan ja sen jalustan,

40 esipihan verhot pylväineen ja jalustoineen sekä esipihan portin oviverhon, niiden kaikkien kiinnitysköydet ja kiinnitysvaarnat sekä kaikki muut varusteet, joita tarvittiin, kun toimitettiin jumalanpalvelus pyhäkköteltassa ja sen telttamajassa,

41 pyhäkköpalveluspuvut, pappi Aaronin pyhät vaatteet ja hänen poikiensa papinpuvut.

42 Israelilaiset olivat tehneet kaiken sen käskyn mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.

43 Mooses katseli kaikkea, mitä he olivat valmistaneet, ja näki, että he olivat tehneet täsmälleen Herran käskyn mukaisesti. Ja Mooses siunasi heidät.