Pyhät kirjoitukset
Ensimmäinen aikakirja 11


Luku 11

Kuningas Daavid valloittaa Jerusalemin

1 Israelilaiset kokoontuivat Hebroniin Daavidin luo ja sanoivat: ”Sinä ja me olemme samaa lihaa ja verta.

2 Jo aikaisemmin, silloin kun Saul vielä oli kuninkaana, sinä johdit Israelia sen sotaretkillä. Herra, sinun Jumalasi, on sanonut sinulle: ’Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinusta tulee minun kansani Israelin hallitsija.’”

3 Myös kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin. Daavid solmi siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä, ja he voitelivat Daavidin kuninkaaksi, niin kuin Herra oli Samuelille ilmoittamassaan sanassa käskenyt.


4 Daavid ja israelilaiset lähtivät Jerusalemiin eli Jebusiin, jossa jebusilaiset silloin vielä asuivat.

5 Jebusin asukkaat sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse.” Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta sitten tuli Daavidin kaupunki.

6 Daavid oli sanonut: ”Siitä, joka ensimmäisenä surmaa jebusilaisen, tulee päällikkö ja komentaja.” Ensimmäisenä pääsi linnoitukseen Joab, Serujan poika, ja hänestä tuli sotaväen päällikkö.


7 Daavid asettui asumaan linnoitukseen, ja siksi sitä ruvettiin sanomaan Daavidin kaupungiksi.

8 Hän laajensi sitä Millosta alkaen eri suuntiin, ja Joab rakensi entiselleen muun osan kaupunkia.

9 Daavidin mahti kasvoi yhä, sillä Herra Sebaot oli hänen kanssaan.

Daavidin soturit

10 Tässä on luettelo Daavidin parhaista sotureista, jotka yhdessä koko Israelin kanssa tukivat häntä kaikin voimin ja korottivat hänet Israelin kuninkaaksi Herran sanan mukaisesti.


11 Hakmonilainen Jasobeam oli kolmesta suurimmasta soturista ensimmäinen. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi yhdellä kertaa kolmesataa miestä.


12 Seuraava oli ahoahilainen Eleasar, Dodon poika, joka hänkin kuului kolmen suurimman soturin joukkoon.

13 Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa, jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotaretkellään. Siellä oli pelto, jossa kasvoi sankka ohra. Kun Israelin sotaväki lähti pakoon filistealaisten tieltä,

14 Eleasar asettui keskelle peltoa, puolustautui siellä ja löi filistealaiset. Näin Herra antoi suuren voiton.


15 Kolmenkymmenen päällikön joukosta lähti kerran kolme miestä Daavidin luo vuoristoon, Adullamin luolalle. Filistealaisten sotajoukko oli silloin leirissä Refaiminlaaksossa.

16 Daavid oli turvapaikassaan vuorilla, ja filistealaisilla oli vartionsa Betlehemissä.

17 Daavid tuli lausuneeksi: ”Toisipa joku minulle vettä siitä kaivosta, joka on Betlehemin portilla!”

18 Silloin nuo kolme tunkeutuivat filistealaisten leiriin, ammensivat Betlehemin porttikaivosta vettä ja toivat Daavidille. Mutta hän ei tahtonutkaan juoda sitä, vaan vuodatti veden uhriksi Herralle.

19 Hän sanoi: ”Jumala minua varjelkoon juomasta tätä! Tämähän on kuin niiden miesten verta, jotka ovat hakeneet sen henkensä uhalla.” Eikä hän suostunut juomaan. Tällaisia tekoja tekivät nuo kolme sankaria.


20 Abisai, Joabin veli, oli noiden kolmenkymmenen päällikkö. Hänen raivoisa keihäänsä kaatoi kolmesataa miestä, mutta häntä ei luettu kolmen suurimman soturin joukkoon.

21 Noiden kolmenkymmenen joukossa hän oli suuressa maineessa. Hän oli heidän päällikkönsä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja.


22 Benaja, Jojadan poika Kabseelista, oli mahtava mies ja teki monia urotöitä. Hän surmasi kaksi moabilaista urhoa, ja kerran lumituiskun aikana hän laskeutui vesisäiliöön ja tappoi siellä leijonan.

23 Hän surmasi myös suurikokoisen, viisi kyynärää pitkän egyptiläisen. Tällä oli kädessään keihäs, paksu kuin kangaspuiden tukki, mutta Benaja meni sauva kädessä häntä vastaan, tempasi häneltä keihään ja tappoi hänet sillä.

24 Tällaisia tekoja teki Benaja, Jojadan poika, ja hänet mainittiin kolmen suurimman soturin rinnalla.

25 Hän oli maineikkain noista kolmestakymmenestä, mutta kolmelle suurimmalle soturille hän ei vetänyt vertoja. Daavid asetti hänet henkivartiostonsa päälliköksi.


26 Muita sotasankareita olivat Asael, Joabin veli, betlehemiläinen Elhanan, Dodon poika,

27 harodilainen Sammot, peletiläinen Heles,

28 tekoalainen Ira, Ikkesin poika, anatotilainen Abieser,

29 husalainen Sibbekai, ahoahilainen Ilai,

30 netofalainen Mahrai, netofalainen Heled, Baanan poika,

31 Itai, Ribain poika, Benjaminin Gibeasta, pireatonilainen Benaja,

32 nahale-gaasilainen Hurai, bet-arabalainen Abiel,

33 bahurimilainen Asmavet, saalbonilainen Eljahba,

34 gisonilainen Hasem, hararilainen Jonatan, Sagen poika,

35 hararilainen Ahiam, Sakarin poika, Elifal, Urin poika,

36 mekeralainen Hefer, pelonilainen Ahia,

37 karmelilainen Hesro, Naarai, Esbain poika,

38 Joel, Natanin veli, Mibhar, Hagrin poika,

39 ammonilainen Selek, beerotilainen Nahrai, joka oli Joabin, Serujan pojan, aseenkantaja,

40 jeteriläinen Ira, jeteriläinen Gareb,

41 heettiläinen Uria, Sabad, Ahlain poika,

42 ruubenilainen Adina, Sisan poika, ruubenilaisten päällikkö, joka johti kolmeakymmentä miestä,

43 Hanan, Maakan poika, mitniläinen Josafat,

44 astarotilainen Ussia, sitten Sama ja Jeiel, aroerilaisen Hotamin pojat,

45 Jediael, Simrin poika, ja hänen veljensä, tisiläinen Joha,

46 mahanaimilainen Eliel, Jeribai ja Josavja, Elnaamin pojat, moabilainen Jitma,

47 Eliel, Obed sekä sobalainen Jaasiel.