Harold B. Leen palvelutyö
Kahdentoista apostolin koommin jäsenenä ollessaan vanhin Gordon B. Hinckley kirjoitti presidentti Harold B. Leen elämästä seuraavan kertomuksen, joka julkaistiin Valkeus-lehdessä kesäkuussa 1973 (ks. “Presidentti Harold B. Lee, Tunnustussanoja”, s. 224–233). Artikkeli auttoi kirkon jäseniä tutustumaan paremmin presidentti Leehen, josta oli vastikään tullut kirkon presidentti.
“Harold B. Leen, kirkon presidentin elämäntarina voidaan esittää muutamin rivein: Syntynyt 28. maaliskuuta 1899 Cliftonissa, Idahossa, Samuel Marion ja Louisa Emeline Bingham Leelle; yksi kuudesta lapsesta. Kävi koulua paikkakunnan koulussa, Oneida Academyssä lähellä sijaitsevassa Prestonissa, opiskeli Albionissa, Idahossa, sijaitsevassa valtion opettajaseminaarissa, ja myöhemmin Utahin yliopistossa. Aloitti opettajan uran 17-vuotiaana, toimi 18-vuotiaana koulun rehtorina ja myöhemmin kahden koulun rehtorina Salt Laken piirikunnassa, Utahissa. Solmi avioliiton Fern Lucinda Tannerin kanssa 14. marraskuuta 1923. Tämä kuoli 24. syyskuuta 1962. Meni naimisiin Freda Joan Jensenin kanssa 17. kesäkuuta 1963.
Johti Foundation Press, Inc.:ia v. 1928–1933. Toimi Salt Lake Cityn kaupunginvaltuuston jäsenenä v. 1933–1937, jolloin hänestä tuli kirkon huolto-ohjelman toimitusjohtaja. Nimitettiin kahdentoista neuvoston jäseneksi 6. huhtikuuta 1941, kahdentoista neuvoston presidentiksi ja ensimmäiseksi neuvonantajaksi ensimmäiseen presidenttikuntaan 23. tammikuuta 1970, ja kirkon presidentiksi hänet asetettiin ja erotettiin 7. heinäkuuta 1972.
Tällaisia ovat helmet hänen elämänsä helminauhassa. Mutta tuo elämä ansaitsee pitemmänkin kuvauksen.
Mitä tulee olemassaoloon kylänä tai kaupunkina, Clifton on mitättömän pieni ja sijaitsee syrjässä pääväyliltä. Mutta vuosien vieriessä se tuleekin paremmin tunnetuksi kirkon yhdennentoista presidentin syntymäpaikkana.
Presidentti Leen isä Samuel Marion oli muuttanut Cliftoniin toiselta maaseutupaikkakunnalta Etelä-Nevadassa sijaitsevasta Panacasta. Samuelin äiti (presidentti Leen isoäiti) oli kuollut hänen ollessaan kahdeksan päivän vanha, ja keskosena syntynyt lapsi oli niin pieni, että sen käsivarteen voitiin pujottaa sormus rannerenkaaksi. Lasta oli ruokittava pipetillä. Samuelin äidin sisar asui Cliftonissa, ja 18-vuotiaana poika muutti pohjoiseen asumaan tätinsä perheen luona.
Siellä Samuel tapasi tummatukkaisen, tummasilmäisen Louisa Binghamin. Heidän vihittiin Loganin temppelissä. Koti, jonka he perustivat ja jossa heille syntyi heidän kuusi lastaan, oli noin kolmen mailin [lähes 5 km] päässä kylästä ja sen ainoasta kaupasta pohjoiseen. Sinne johti kehno soratie, joka oli tomuinen kesällä, lumen tukkima talvella ja liejuinen keväisin ja syksyisin. – –
Täällä kasvoi Harold, maalaispoikana toisten joukossa, paljasjalkaisena ja pukunaan haalarit. Dudleyn lammella käytiin uimassa, mutta ei sunnuntaina. Isä kuului piispakuntaan, äiti toimi [Nuorten Naisten järjestössä] – ja sunnuntai oli pyhä. Dudleyn lammen tapaisessa lammessa, joka sijaitsi Bybeen maatilalla, Harold B. Lee kastettiinkin.
Rahaa oli kauhean niukasti noina päivinä. Maatila tuotti runsaasti, mutta viljasta ja perunoista ei saanut suurtakaan hintaa. Isä kartutti perheen tuloja korjaamalla maksusta toisten viljoja, poraamalla kaivoja ja rakentamalla kastelukanavia. Mutta Leen perheen lapset eivät tienneet olevansa köyhiä. Koti ja kirkko tarjosivat huvittelutilaisuuksia. Kodin aarteena oli piano. Eräs skotlantilaisnainen, joka osasi taidon sivaltaa sormille väärän nuotin kuullessaan, opetti hänet soittamaan.
Harold oli erityisen taitava pianonsoitossa. On kiinnostavaa panna merkille, että hän pääsi myöhemmin ilmaisemaan tuota varhaisessa nuoruudessaan vaalimaansa musiikinrakkautta, kun hänet kutsuttiin palvelemaan kirkon musiikkikomitean puheenjohtajana. – –
Hevoskieseillä, joita äiti tavallisesti ajoi, lapset vietiin kahden mailin matka kouluun ja koulusta kotiin. Ne eivät tarjonneet paljoakaan suojaa, kun tammikuinen tuuli puhalsi pohjoisesta, ja kun tien pinta suli, aiheutti lieju vaikeuksia. Mutta sellaista oli elämä Cliftonissa. Presidentti Lee on sanonut: ‘Meillä oli kaikkea, mitä rahalla ei voi ostaa.’ Siihen kaikkeen kuului joitakin mahtavia hyvityksiä. Ilma oli puhdasta ja kirkasta ja maistui melkeinpä makealta. Vesi oli kuin lainehtivaa lasia, ja oli helppo nähdä puron pohjalla kimmeltävät kivet. Yöllä tähdet erottuivat taivaalla aivan kuin ihmisinä ja eläiminä – ja poikamaiset mielet arvailivat näkemänsä merkitystä. Kesäsateet olivat kuin mannaa, jota satoi tuon erämaan yllä elvyttäen maan. Kevät saapui laajoine vihreine mattoineen sinne, missä maata oli kynnetty ja mihin oli kylvetty viljaa. Pauhaavat, savuavat höyrykoneet syöttivät pitkien hihnojen välityksellä voimaa puimakoneille, jotka tuottivat säkki säkin jälkeen vehnää, kauraa ja ohraa. – –
Kun pojat olivat käyneet loppuun paikkakunnan koulun, he ‘lähtivät kotoa’ päästäkseen käymään Oneida Academy -nimistä kirkon ylläpitämää oppikoulua, joka sijaitsi Prestonissa peräti viidentoista mailin [noin 24 km] päässä. Harold oli tuolloin 13-vuotias, ja Prestonissa hän tapasi ensimmäisen kerran Ezra Taft Bensonin [josta tuli kirkon kolmastoista presidentti]. Sitten seurasi Albionin opettajaseminaari, joka oli Idahon osavaltion toisella laidalla. Harold B. Lee valmistui opettajaksi 17 vuoden ikäisenä. Se oli ilon päivä hänelle ja hänen perheelleen. Piirin koululautakunta tarjosi hänelle opettajan toimen pienessä yhden luokkahuoneen Silver Starin koulussa, joka oli Daytonin ja Westonin välillä, aika lähellä Cliftonia. Palkka oli kuusikymmentä dollaria kuussa. Harold vietti viikonloput kotonaan, kulkien kymmenen mailin [noin 16 km] matkan ratsain.
– – Seuraavana vuonna lautakunta nimitti hänet neliluokkaisen Oxfordin koulun rehtoriksi. Se oli suurenmoinen tilaisuus 18-vuotiaalle nuorukaiselle. Hän kulki neljän mailin [noin 6 km] matkan kouluun ja takaisin joka päivä ratsastamalla – satoi tai paistoi, oli sää kaunis tai ruma. Koska hän oli saanut kehittää kykyjään musiikin alalla ja oli hyvä koripallon pelaaja, hän oli vapaa-aikoinaan mukana paikkakunnan riennoissa. Juuri näinä aikoina, hänen isänsä toimiessa piispana, Harold sai luoda ensimmäisen silmäyksen kirkon huolto-ohjelmaan, millä nimellä sitä myöhemmin alettiin kutsua. Silloin, kuten nytkin, oli piispa vastuussa puutteenalaisten huolenpidosta. Piispa Lee piti omaa varastohuonettaan, johon saatiin tarvikkeet hänen oman kotinsa ruokavarastosta. Illalla perhe näki hänen ottavan säkillisen jauhoja – minne, sitä he eivät tienneet, sillä puutetta kärsivien asiat oli pidettävä tarkoin salassa, etteivät apua tarvitsevat olisi joutuneet häpeämään.
Silloin kuten nytkin oli piispalla myös oikeus ja velvollisuus suositella nuorukaisia lähetystyöhön. Harold oli nyt 21-vuotias, ja hän oli toiminut opettajana neljä vuotta. Presidentti Heber J. Grantilta saapui kutsu palvella lähetyssaarnaajana läntisten osavaltioitten lähetyskentällä.
Kirkon lähetystyöosaston lukituissa arkistoissa on vanhin Leestä ensimmäiselle presidenttikunnalle kirjoitettu raportti. Se on päivätty 30. joulukuuta 1922, ja allekirjoittajana on presidentti John M. Knight. Siinä ilmoitetaan hänen palvelleen 11. marraskuuta 1920 ja 18. joulukuuta 1922 välisen ajan. Sitten vastataan erinäisiin kysymyksiin: ‘Pätevyys – Puhujana: “Erittäin hyvä.” Johtavana virkailijana: “Hyvä.” Evankeliumin tuntemus: “Erittäin hyvä.” Onko hän toiminut tarmokkaasti? “Erittäin.” Onko hän tahdikas ja onko hänellä hyvä vaikutus toisiin? “Kyllä.” Huomautuksia: “Vanhin Lee toimi ansiokkaasti Den verin konferenssin johtavana virkamiehenä 8:nnesta elokuuta 1921 18:nteen joulukuuta 1922. Poikkeuksellinen lähetyssaarnaaja.”’
Lähetyskentällä toimi samaan aikaan Salt Lake Citystä kotoisin oleva neitonen, Fern Lucinda Tanner. Hänen tuttavapiirinsä piti häntä älykkäänä ja kauniina, ja hänen pyhien kirjoitusten tuntemustaan pidettiin epätavallisen hyvänä. Kun vanhin Lee vapautettiin tehtävästään, hän palasi Cliftoniin vain lyhyeksi aikaa ja matkusti sitten Salt Lake Cityyn etsiäkseen esille tämän tytön, jota hän lähetyskentällä oli kaukaa ihaillut, ja alkaakseen seurustella hänen kanssaan. Heidät vihittiin Suolajärven temppelissä noin 11 kuukautta hänen lähetystyönsä päättymisen jälkeen.
Heille syntyi kaksi viehättävää tytärtä, Helen [joka avioitui L. Brent Goatesin kanssa] ja Maurine [joka avioitui Ernest J. Wilkinsin kanssa]. Leen koti oli lähiseudun nuorten kokoontumispaikkana. Sisar Leen lempeä käytös ja taitavuus vaikeitten tilanteiden selvittämisessä voittivat puolelleen kaikkien ihailun, jotka hänet tunsivat. Erään kerran hän vaiensi kaksi tunnettua miestä, jotka arvostelivat erästä työtoveriaan, sanomalla: ‘Pyrkiessänne olemaan oikeudenmukaisia älkää unohtako olla ystävällisiä.’ – –
Ominaisuudet, joiden ansiosta Harold B. Leestä oli 18 vuoden iässä tehty kahden koulun rehtori, tulivat jälleen huomatuiksi. Jatkettuaan opintojaan Utahin yliopistossa hän sai nimityksen ensiksi Whittierin koulun ja sitten Woodrow Wilsonin koulun rehtoriksi Salt Laken piirikuntaan. – –
Solmittuaan avioliiton hän asettui asumaan Pioneerin vaarnan alueelle, missä yksi kirkon tehtävä seurasi toista. Vuonna 1929 hänet sitten nimitettiin neuvonantajaksi vaarnan johtokuntaan. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin vaarnanjohtajaksi. Hän oli silloin 31-vuotias, nuorin vaarnanjohtaja kirkossa.
Lamakausi kävi kansakunnan ja koko maailman kimppuun. Osakkeitten arvot romahtivat. Luotot kuivuivat kokoon. Pankit sulkivat ovensa, ja ihmiset menettivät miljoonien dollarien arvosta säästöjään. Työttömyys lisääntyi hälyttävästi. Vuosien työn mentyä hukkaan monet ihmiset tekivät itsemurhan. Perustettiin ruoan jakeluasemia; oli leipäjonoja. Oli masentuneisuutta, oli murhenäytelmiä. Pioneerin vaarnassa oli yli puolet jäsenistä työttömänä.
Tässä oli haaste, pelottava haaste nuorelle vaarnanjohtajalle. Hän murehti, hän itki, hän rukoili, kun hän näki työttömyyden painaneen kerran ylpeät ja varakkaat miehet niin alas, etteivät he enää pystyneet elättämään perhettään. Silloin hän sai innoituksen perustaa varastohuoneen, jonne voitaisiin kerätä ruokaa ja tarvikkeita ja josta käsin niitä voitaisiin jakaa tarvitseville. Erilaisia työkohteita perustettiin, ei yksinomaan yhdyskunnan kehittämiseksi, vaan – mikä tärkeämpää – jotta ihmiset saisivat tilaisuuden maksaa työllään sen, mitä he saivat. Eräs vanha liikerakennus purettiin, ja näin saaduista rakennustarvikkeista rakennettiin vaarnan urheilutalo, joka tarjosi ihmisille juhla- ja virkistystilat.
Muut vaarnat ryhtyivät samankaltaisiin toimiin, ja huhtikuussa 1936 niiden työ koordinoitiin ja siitä muodostettiin ohjelma, jota presidentti Heber J. Grant aluksi nimitti kirkon turvallisuusohjelmaksi mutta joka nykyään tunnetaan kirkon huolto-ohjelmana.
Harold B. Lee, Pioneerin vaarnan nuori johtaja, kutsuttiin luotsaamaan vasta vesille laskettua alusta noiden kohtalokkaitten ja koettelevien päivien myrskyisten vetten yli. Vaikeudet olivat suunnattomat. Oli jo tarpeeksi vaikeata koota maataloustuotteita elintarvikkeitten valmistamiseksi ja saada hankituksi huonetilaa tuotantoa ja varastointia varten. Vielä vaikeampana oli vastassa niiden ihmisten asennoituminen, jotka arvostelivat sitä, mitä kirkko oli tekemässä, ja olivat sitä mieltä, että huoltotoiminta oli jätettävä hallituksen asiaksi.
Mutta apunaan rukous ja taivuttelukykynsä, hiki ja kyyneleet sekä sen miehen siunaus, jota hän piti profeettana, hän kävi kaikissa Siionin vaarnoissa, ja ohjelma alkoi muotoutua, kasvoi ja kukoisti.
Nykypäivän huolto-ohjelman valtavat varat – kymmenet tuottoisat maatilat, tuotantolaitokset ja säilyketehtaat, viljasiilot ja myllyt sekä muut laitokset, joita on eri puolilla Amerikkaa – ovat noiden alkuvuosien uurastusten pidentynyt ja vaikuttava varjo. Vaikka hallituksen sosiaaliset ohjelmat ovat alituisesti hyökkäilyn kohteena, kirkon ohjelma saa jatkuvasti kiitosta ihmisiltä eri puolilta maailmaa. Veronmaksajat ovat säästyneet miljoonien dollarien verotaakalta, koska kirkko on ottanut kantaakseen huoltoavun taakan. Tuhannet miehet ja naiset ovat saaneet hyvän työpaikan, näiden joukossa monia invalideja, jotka ovat saaneet tilaisuuden ansaita tuloja tarpeittensa tyydyttämiseksi. Ne, jotka ovat olleet mukana tässä ohjelmassa saavana osapuolena, ovat säästyneet ‘laiskuuden kiroukselta ja almujen tuottamalta pahalta’. Heidän omanarvontuntonsa ja itsekunnioituksensa on säilynyt. Ja ne lukemattomat miehet ja naiset, jotka eivät ole suoraan saaneet apua vaan jotka ovat olleet osallisina elintarvikkeitten kasvattamisessa ja tuottamisessa sekä lukuisissa niihin läheisesti liittyvissä toiminnoissa, todistavat ilosta, jonka antaa epäitsekäs toisten palveleminen.
Ei kukaan, joka näkee tämän ohjelman suunnattomine seurauksineen ja vaikutuksineen, pysty perustellusti epäilemään sitä, että sen sai aikaan ilmoituksen henki, joka on myös laajentanut sen käytännöllistä ja hyödyllistä vaikutusta. On myönnettävä, että presidentti Harold B. Lee, sen ensimmäinen toimitusjohtaja ja kirkon huoltokomitean pitkäaikainen puheenjohtaja, sai varmasti Hengen johdatusta. Vaatimattomuudessaan hän kieltäytyisi vastaanottamasta hänelle osoitettua kiitosta, mikä olisikin oikein, sillä hän antaisi kiitoksen Herralle, jolle kiitos kuuluu. Antamalla tunnustusta palvelijalleen Herra on osoittanut arvostavansa hänen uskollisuuttaan ja uskoaan. – –
Kun vanhin Leetä oli koeteltu tulella noina kirkon huoltoohjelman vaikeina alkuaikoina, presidentti Heber J. Grant kutsui hänet apostolin virkaan, ja hänet hyväksyttiin kahdentoista neuvoston jäseneksi 6. huhtikuuta 1941.
Kun nimitys oli tapahtunut, vanhin John A. Widtsoe kirjoitti pääkirjoituksessa uudesta työtoveristaan: ‘Hän on täynnä uskoa Herraan; runsaskätinen hän on rakkaudessaan lähimmäisiään kohtaan, uskollinen kirkolle ja valtiolle; hän unohtaa itsensä omistautuessaan evankeliumille; hänelle on suotu älyä, tarmoa ja aloitekykyä, ja hänellä on lahja opettaa kaunopuheisella voimalla Jumalan sanaa ja tahtoa. Herra, jonka puoleen hän kääntyy apua saadakseen, on tekevä hänestä väkevän työaseen ihmisen pelastuksen iankaikkisen suunnitelman eteenpäin viemiseksi. – Hän on saava enemmän voimaa kuin on voinut käsittääkään, kun kansan rukoukset hänen puolestaan nousevat ylös Herran tykö.’ (Improvement Era, toukokuu 1941, s. 288.)
Nämä ovat vilpittömiä tunnustuksen sanoja – ja profeetallisia sanoja.
Hänen tarinansa – – kertoo uskollisuudesta apostolinviran suuressa ja pyhässä luottamustehtävässä, missä asianomaisen erityisenä kutsumuksena on olla ‘Kristuksen nimen erityisenä todistajana koko maailmassa’ [ks. LK 107:23].
Pyrkiessään täyttämään tätä tehtävää hän on matkustanut ensimmäisen presidenttikunnan toimeksiannosta monissa osissa maailmaa, korottaen äänensä kauniiksi sanoiksi, julistaen ihmiskunnan Lunastajan jumalallisuutta.
Usein hän on lainannut Paavalin sanoja korinttilaisille: ‘Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?’ (l. Kor. 14:8 [vuoden 1938 suomennos].) Harold B. Leen sanomassa ei ole ollut mitään epäselvää. Sanoin, joita ei ole voinut tulkita muuta kuin yhdellä tavalla, ja varmuudella, jotka on lähtöisin lujasta vakaumuksesta, hän on todistanut maan ylhäisille ja alhaisille. – – Hän ei ole koskaan kaihtanut velvollisuuttaan todistaa totuudesta Jumalan palvelijana. Kun hän on tuonut julki todistuksensa, lähetyssaarnaajat ovat saaneet kannustusta vakavampaan yrittämiseen, kirkon jäsenet ovat kasvaneet halussaan elää evankeliumin mukaan, tutkijat ovat saaneet piston sydämeensä. Hän ei ole säästänyt itseään, vaan on pitänyt yllä tiukkaa päiväohjelmaa jopa terveytensä uhalla. Häntä lähellä olevat ovat tienneet, että oli monien kuukausien aika, jolloin hän miltei alituisesti kärsi kipua. – – Tuttavuus sairauden kanssa on saanut hänet yhä herkemmäksi toisten kärsimyksiä kohtaan. Hän on matkustanut lähelle ja kauas rohkaisemaan ja siunaamaan pyhiä. Monissa maissa on ihmisiä, jotka todistavat kiitollisin mielin pappeuden ihmeellisestä voimasta, jota tämä Herran palvelija on heidän hyväkseen käyttänyt.
Samaten hän on herkästi ymmärtänyt sitä yksinäisyyttä, pelkoa, haasteita, jotka ovat asepalvelusta suorittavien edessä. Toisen maailmansodan, Korean sodan ja [Vietnamissa] käydyn sodan aikana hän johti kirkon varusmiesohjelmaa. Hän on alituisesti sanonut veljilleen, että asepalvelusta suorittavien tulee päästä osallisiksi kirkon täydestä ohjelmasta ja kaikista siitä seuraavista siunauksista ja tilaisuuksista. Hän on matkustanut poikki merten ja mannerten tapaamaan asepalvelusta suorittavia kirkon jäseniä. Vuonna 1955 hän kävi Koreassa maan ollessa yhä suureksi osaksi ‘sotilasleiri’ – – kenttäasuun pukeutuneena. – – Hänen mukanaan olleet eivät tule koskaan unohtamaan hänen ystävällisyyttään, hänen huolenpitoaan tai hänen todistustaan Jumalan kaikkivoittavasta voimasta ihmisten asioissa. Hän lohdutti heitä, hän vahvisti heitä, hän pelasti monia luisumasta traagisiin tilanteisiin.
Hän on lohduttanut surevia. Henkilökohtaisesta kokemuksestaan hän tietää, millaisen murheen lähiomaisen menettäminen aiheuttaa. Hän oli poissa Salt Lake Citystä, osallistuen vaarnakonferenssiin, kun hänen rakas aviopuolisonsa häälyi elämän ja kuoleman rajamailla. Matkustettuaan läpi yön ja kiiruhdettuaan hänen vuoteensa ääreen hän ehti vain nähdä vaimonsa siirtyvän pois täältä. Ne, jotka olivat häntä lähellä hänen vaimonsa kuolemaa seuranneina synkkinä päivinä, saivat vähäisen aavistuksen siitä, kuinka syvän surun vallassa hän vaelsi. Tämä tapahtui vuonna 1962. Vuonna 1965 kuolema korjasi hänen rakastamansa tyttären, Maurinen, hänen itse ollessaan Havaijilla kirkon tehtävää suorittamassa. Maurinea jäi kaipaamaan neljä lasta.
Nämä ankarat koettelemukset, jotka ovat olleet vaikeita kestää, ovat lisänneet presidentti Leen herkkyyttä ymmärtää toisia, joilla on kuormia kannettavanaan. Samantapaisia menetyksiä kokeneet ovat tavanneet hänessä ymmärtäväisen ystävän, ihmisen, jonka koeteltu usko on muodostunut heille voiman lähteeksi.
Vuonna 1963 presidentti Lee solmi avioliiton Freda Joan Jensenin kanssa, joka on täydentänyt hänen elämäänsä erinomaisella tavalla. Sivistyneenä ja hienostuneena hän on kotonaan hienoimmissakin seurapiireissä. Hän on nainen, joka on yltänyt epätavallisiin saavutuksiin. Saatuaan opettajakoulutuksen hän toimi ensin opettajana ja yleni sitten erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä ja päätyi kansakoulujen tarkastajaksi Jordanin koulupiirissä, Salt Laken piirikunnassa. Hän palveli myös Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa. Hänen kotinsa on ollut rauhan tyyssija hänen miehelleen ja miellyttävän vieraanvarainen paikka kaikille, jotka ovat saaneet etuoikeuden saapua sinne.
Presidentti David O. McKay, joka näki vanhin Leen perusteellisen kirkon ohjelmien tuntemuksen sekä hänen koetellut hallinnolliset taitonsa, nimitti hänet korrelaatiokomitean puheenjohtajaksi, jonka tehtävänä oli koordinoida kaikki kirkon opetustoiminta. Tästä sai alkunsa vuosikausia kestänyt oppikurssien perusteellinen läpikäyminen sekä kaikkien opettamista harjoittavien organisaatioiden ja opetusvälineiden eritteleminen. Hänen johdollaan tehty suuri työ on johtanut korreloituun opetusohjelmaan, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa kaikesta kirkon toiminnasta ja kirkon opin kaikista kohdista sekä lisätä jäsenten hengellisyyttä. Hänen voimallinen johtamistaitonsa on tullut esille tässä tehtävässä. Hänen kätensä on ollut luja, hänen tavoitteensa selvästi määriteltyjä. Koko kirkko on hyötynyt hänen palvelutyöstään.
Presidentti McKayn kuoleman jälkeen ja Joseph Fielding Smithin seurattua häntä presidentin virkaan vanhin Leestä tuli kahdentoista neuvoston presidentti ja presidentti Smith valitsi hänet ensimmäiseksi neuvonantajakseen. Vaikka oli tästä syystä välttämätöntä vapauttaa hänet eräistä hänellä aikaisemmin olleista puheenjohtajan tehtävistä, samat tavoitteet olivat edelleen tähtäimessä hänen toimiessaan ylemmässä johtoportaassa. Laadittiin ohjelmia opettajien pätevyyden parantamiseksi kaikkialla kirkossa. Piispan valmennusohjelma sai alkunsa. Koko maailman käsittävää lähetystyöohjelmaa vahvistettiin. – –
Kun presidentti Joseph Fielding Smith siirtyi hiljaa ajasta ikuisuuteen heinäkuun 2. päivän iltana 1972, kenenkään kahdentoista neuvoston jäsenen mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, kuka seuraisi häntä kirkon presidenttinä. Perjantaiaamuna 7. heinäkuuta he kokoontuivat Suolajärven temppelin pyhissä suojissa. Tuossa hiljaisessa ja pyhässä paikassa he kuuntelivat nöyrin sydämin Hengen kuiskausta. Kaikkien sydämet ottivat yhtenä miehenä vastaan tuon kuiskauksen. Harold Bingham Lee, Herran valitsema, jo lapsesta asti palautetun evankeliumin periaatteisiin opetettu, kolmekymmentä yksi vuotta kestäneen apostolinvirassa palvelemisen hienostama ja hioma, nimitettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentiksi sekä profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi. Kaikki läsnä olevat asettivat kätensä hänen päänsä päälle, ja hänet asetettiin Herran voideltuna tähän korkeaan ja vertaansa vailla olevaan tehtävään.
Eri puolilla maailmaa asuvien pyhien uskon ja rukousten tukemana hän toimii johtavana ylipappina Jumalan valtakunnassa maan päällä.”
Presidentti Harold B. Lee palveli Herran profeettana 17 kuukautta ja 19 päivää. Tuolla muutoksen ja laajentumisen aikakaudella presidentti Lee johti ensimmäisten vaarnojen perustamista Chilessä ja Aasian mannermaalla Koreassa. Hän johti ensimmäisiä vyöhykekonferensseja, jotka pidettiin Mexico Cityssä Meksikossa ja Münchenissä Saksassa. Hän laajensi kirkon huoltotyöohjelman maailmanlaajuiseksi. Hän kuoli 74 vuoden ikäisenä 26. joulukuuta 1973.