”Me olemme lähetyssaarnaajia”, Liahona, huhtikuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
”Me olemme lähetyssaarnaajia”
Pyysin, että Jumala auttaisi minua löytämään Hänen lähetyssaarnaajakirkkonsa.
Kuvitus Brian Call
Vanhempani kertoivat mielellään Herran sanasta. He antoivat säännöllisesti Uusia testamentteja sisältäviä laatikoita naapurustoon, vankiloihin, sairaaloihin ja kouluihin.
Vanhempieni ponnisteluihin kuului, että isäni lauloi, luki pyhiä kirjoituksia, todisti Jeesuksesta Kristuksesta ja piti lopuksi rukouksen. Kun minut lapsena otettiin mukaan tuohon toimintaan, sain halun palvella Jumalaa.
Isäni saatua sydänkohtauksen tämä toiminta, jota nimitimme ”evankelioimiseksi”, kuitenkin päättyi. En pystynyt jakamaan Uusia testamentteja omin voimin, joten pyysin isältäni lupaa etsiä lähetyssaarnaajakirkon.
Kun olin 15-vuotias, aloin esittää kysymyksiä opista, kasteesta, kymmenyksistä ja kirkon organisaatiosta. Isäni sanoi, ettei missään kirkossa nykyään toimittu siten kuin Vapahtaja oli opettanut. Mutta jos löytäisin sellaisen kirkon, hän sanoi, että minun pitäisi liittyä siihen.
Vuosia myöhemmin minulla oli erimielisyyttä erään työtoverin kanssa. Kun hän tuli kotiimme pyytämään anteeksi, hän jätti kirjan nimeltä Perintömme – lyhyt katsaus Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon historiaan. Siitä luin profeetta Joseph Smithin marttyyrikuolemasta. Tämä kertomus kosketti minua syvästi.
Löysin myös kuvan kahdesta nuoresta miehestä, joilla oli valkoiset paidat, solmiot ja nimikyltit. He kertoivat Jeesuksen Kristuksen evankeliumista kaikkialla maailmassa. Mietin, oliko kotikaupungissani sellaisia lähetyssaarnaajia.
Sinä iltana rukoilin ja pyysin, että Jumala auttaisi minua löytämään Hänen lähetyssaarnaajakirkkonsa. Seuraavana päivänä etsin lähetyssaarnaajia. Tarkastin jokaisen näkemäni henkilön, jolla oli yllään valkoinen paita, mutta minulla ei ollut menestystä.
Muutaman päivän kuluttua kotini ulkopuolella näin kolme henkilöä, joilla oli valkoiset paidat, solmiot ja nimikyltit! Juoksin sisään, otin kirjan ja kiiruhdin heidän peräänsä.
Kun sain heidät kiinni, yksi heistä kysyi: ”Voimmeko auttaa sinua?”
”Onko tämä kirja teidän kirkostanne?” kysyin.
”Kyllä, se on meidän kirjamme”, hän vastasi innokkaasti. ”Me olemme lähetyssaarnaajia.”
Kun olin saanut muutamien viikkojen ajan oppia palautetusta evankeliumista, minut kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi. Vuoden kuluttua isäni meni kasteelle.
Koska halusin yhä palvella Herraa – toive, joka oli säilynyt mielessäni pienestä asti – aloin valmistautua palvelemaan kokoaikaisessa lähetystyössä. Millaista iloa tunsinkaan sinä päivänä, kun sain oman kutsuni olla kokoaikainen lähetyssaarnaaja!