”Missä sinä olet ollut?”, Liahona, tammikuu 2023.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Missä sinä olet ollut?
Minun oli hyväksyttävä Jumalan ajoitus ja tarkoitukset, kun opin rakastamaan isoäitiäni niin kuin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus rakastavat häntä.
Mummin sairaudesta huolimatta kaikki, mitä hän tekee hyväkseni, johtuu hänen rakkaudestaan minua kohtaan.
Valokuva kirjoittajan luvalla
”Missä sinä olet ollut, lapseni?” isoäitini kysyi vastatessaan koputukseeni hänen ovellaan. Olin juuri palannut kokoaikaisesta lähetystyöstä El Salvadorissa. Mummin silmät olivat täynnä iloa, kun hän näki minut jälleen. Hänen käsivartensa tuntuivat pehmoisilta ja lämpimiltä, kun hän kietoi ne kaulani ympärille.
Meillä oli hauska keskustelu, kun vastasin hänen kysymyksiinsä lähetystyöstäni. Liikutuin kertoessani hänelle lähetystyöni ihmisistä, ruoasta, ahkerasta työstä ja ihmeistä. Kun olin lopettanut, hän hiljeni yhtäkkiä. Sitten hän kysyi: ”Missä sinä olet ollut, lapseni?”
Ilmeisesti hän ei ollut kuunnellut. Niinpä aloitimme keskustelumme uudelleen. Hädin tuskin 20 minuuttia myöhemmin hän kysyi kolmannen kerran: ”Missä sinä olet ollut, lapseni?”
Jokin oli pielessä. Sain pian tietää, että noin vuosi lähetystyöhön lähtöni jälkeen isoäidilläni oli todettu Alzheimerin tauti.
Tunsin suurta halua auttaa mummia. Kahden vuoden ajan olin saarnannut rakkautta, jota Jumala tuntee lapsiaan kohtaan. Nyt minulla oli tilaisuus elää niiden opetusten mukaan. Vaikka tiesin, että se olisi vaikeaa, tarjouduin muuttamaan hänen luokseen, jotta voisin auttaa häntä.
Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia. Kuten lähetyskentällä, kärsivällisyydestä ja turhautumisen hallitsemisesta tuli kokopäivätyötä. Ja kuten lähetystyöni aikana, minun oli hyväksyttävä Jumalan ajoitus ja tarkoitukset, kun opin rakastamaan isoäitiäni niin kuin taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus rakastavat häntä.
Mummin kanssa asuminen on toisinaan kuin asuisi kolmen eri ihmisen kanssa. Joskus hän ei kestä sitä, että talossa on joku muu. Joskus hän haluaa huolenpitoani ja huomiotani onnellisena siitä, ettei hän ole yksin. Joskus hän ei voi ajatella mitään muuta kuin sitä, kuinka ruokkia pojanpoikaansa, joka on juuri palannut lähetystyöstä. ”Älä tee niin!” voi nopeasti muuttua kysymykseksi ”Miksi et tee niin?”
Isoäitini on kuitenkin ollut minulle suurena siunauksena. Tiedän, että sairaudestaan huolimatta kaikki, mitä hän tekee hyväkseni, johtuu hänen rakkaudestaan minua kohtaan.
Isoäitini suloisimmat ja vilpittömimmät sanat tulevat joka kerta, kun palaan kotiin koulusta tai töistä. Hellästi katsoen hän halaa minua, suukottaa poskiani ja kysyy rakastavasti: ”Missä sinä olet ollut, lapseni?”