Julkaistaan vain sähköisenä
Viisi sanomaa, jotka meidän kaikkien on tarpeen kuulla
Kaksi suurta käskyä ovat Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydin. Ne ovat sen perusta, keitä me olemme Hänen seuraajinaan.
Vaikka olosuhteemme saattavat olla erilaiset, meidän sydämemme ei ole. Tästä syystä on tiettyjä sanomia, jotka kaikkien Jumalan lasten on tarpeen kuulla. Haluaisin kertoa teille näistä viidestä sanomasta – totuuksista ja neuvoista, jotka puhuttelevat meitä kaikkia.
1. Kulkekaa kohti valoa.
Kun olin lentokapteeni, lensin toisinaan Boeing 747 -lentokoneella Saksasta Yhdysvaltain länsirannikolle. Niillä lennoilla länteen päivänvalo ei tuntunut koskaan päättyvän. Lähdimme matkaan Saksasta kello 13.00, ja kymmenen tuntia myöhemmin laskeuduimme Kaliforniaan – samana päivänä kello 14.00! Aurinko ei koskaan laskenut meille.
Päinvastainen tapahtui, kun lensimme itään. Auringonlasku tuli nopeammin kuin normaalisti. Lähtö kello 13.00 tarkoitti sitä, että vain muutamassa tunnissa meidät nielaisi mitä synkin yö. Kuitenkin suuntamme ja nopeutemme ansiosta huomasimme taas muutaman tunnin kuluttua kylpevämme paahtavassa ja usein sokaisevassa valossa.
Matkustinpa sitten länteen tai itään, aurinko ei koskaan muuttanut kurssia. Se piti asemansa lujana taivaissa tuoden lämpöä ja valoa maan päälle.
Pääsyni tuohon lämpöön ja valoon riippui sijainnistani, suunnastani ja nopeudestani.
Samalla tavoin Jumala on taivaassaan. Hän ei koskaan muutu, mutta me muutumme.
Me kaikki tarvitsemme Jumalan valoa elämäämme, ja silti meillä kaikilla on ajanjaksoja, jolloin tunnemme olevamme pimeydessä.
Kun noita aikoja tulee, voimme olla varmoja siitä, että Jumala on auringon tavoin aina paikallaan. Kääntäessämme sydämemme Hänen puoleensa Hän halaa meitä ja täyttää sielumme lämmöllä, tiedolla ja johdatuksella.
2. Olette parempia kuin luulette olevanne.
Herra on aina käyttänyt sitä, mikä maailmassa on pientä ja heikkoa, toteuttaakseen loistavia tarkoituksiaan (ks. Alma 26:12; 37:6).
Jeremia uskoi olevansa liian nuori profeetaksi (ks. Jer. 1:6–7).
Mooses epäili itseään, koska hän oli hidaspuheinen (ks. 2. Moos. 4:10–12).
Henok tunsi riittämättömyyttä saarnata parannusta, koska hänen omien sanojensa mukaan ”kaikki ihmiset vihaavat” häntä (Moos. 6:31).
Herra saa usein eniten aikaan niiden avulla, jotka tuntevat olevansa kyvyiltään vähäisimpiä. Hän otti nuoren paimenen ja teki tästä mahtavan tämän surmatessa suunnattoman jättiläisen ja johdattaessa nuoren kansakunnan suuruuteen (ks. 1. Sam. 17).
Kouluja käymättömästä maalaispojasta tuli suuri myöhempien aikojen profeetta, joka aloitti ihmeellisen työn ja ihmeen.
Sydämeni toiveet, Walter Rane
Meidän taloudenhoitokaudellamme Jumala otti nuoren, kouluja käymättömän maalaispojan ja opasti häntä, kunnes hänestä tuli suuri myöhempien aikojen profeetta, joka aloitti ihmeellisen työn ja ihmeen, joka nyt vierii eteenpäin maailman jokaiseen kansakuntaan.
Kenties me kaikki pidämme itseämme hieman vähempänä kuin olemme. Kelvottomina. Lahjattomina. Ei mitenkään erityisinä. Vailla sydäntä, mieltä, voimavaroja, karismaa tai merkitystä, joista olisi juurikaan hyötyä Jumalalle.
Sanotteko, ettette ole täydellisiä? Tervetuloa joukkoon! Saatatte olla juuri se henkilö, jota Jumala etsii.
Herra valitsee nöyrät ja sävyisät – osittain siksi, että he ovat nöyriä ja sävyisiä. Tällä tavoin heidän onnistumisensa syystä ei ole koskaan epäilystä. Nämä suurenmoiset, tavalliset ihmiset saavat aikaan suuria asioita – eivät sen vuoksi, keitä he ovat, vaan sen vuoksi, kuka Jumala on! Sillä ”mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle” (Luuk. 18:27; ks. myös Mark. 10:27).
Jumala ei tarvitse teitä olemaan poikkeuksellisia, saati täydellisiä.
Hän ottaa teidän lahjanne ja kykynne ja moninkertaistaa ne – vaikka ne saattavatkin tuntua yhtä niukoilta kuin muutama leipä ja kala. Jos luotatte Häneen ja olette uskollisia, Hän pitää kunniassa sananne ja tekonne ja käyttää niitä siunatakseen ja palvellakseen väkijoukkoja! (Ks. Joh. 6:8–13.)
Jumala ei tarvitse ihmisiä, jotka ovat virheettömiä.
Hän etsii niitä, jotka antavat sydämensä ja alttiin mielensä (ks. OL 64:31–34), ja Hän tekee heistä täydellisiä Kristuksessa (ks. Moroni 10:32–33).
Rakastammeko me perhettämme, ystäviämme ja lähimmäisiämme?
Laupias samarialainen, Walter Rane
3. Oppikaa rakastamaan Jumalaa ja toinen toistanne.
Kun eräs fariseus kysyi Jeesukselta, mikä on suurin käskyistä, Vapahtaja määritti lopullisesti sen, mikä tärkeysjärjestyksemme yksilöinä ja kirkkona tulee olla:
-
Rakastakaa Jumalaa (ks. Matt. 22:37).
-
Rakastakaa lähimmäistänne (ks. Matt. 22:39; ks. myös jakeet 34–40).
Tämä on evankeliumin ydin. Sen tulee olla keskipisteenä jokaisessa pyrkimyksessämme kirkkona ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina.
Evankeliumin muodostama maalaus on niin laaja ja antoisa, että voisimme opiskella sitä koko elämän ja se olisi tuskin pintaraapaisu. Meillä kaikilla on aiheita tai periaatteita, jotka kiinnostavat meitä enemmän kuin muut. Luonnollisesti ne ovat asioita, joita kohti me pyrimme, joista puhumme ja joita tähdennämme kirkon palvelutyössämme.
Ovatko nuo periaatteet tärkeitä? Tietenkin.
Mutta meidän olisi hyvä miettiä, ovatko ne kaikkein tärkeimpiä.
Entisaikojen fariseukset kokosivat pyhistä kirjoituksista satoja sääntöjä ja käskyjä. He ponnistelivat kovasti luetteloidakseen ne, noudattaakseen niitä ja saadakseen muut elämään niiden mukaan täsmällisesti. He uskoivat, että täsmällinen kuuliaisuus pienimmille näistä toimintatavoista johtaisi ihmisiä Jumalan luo.
Missä he menivät vikaan?
He kadottivat näkyvistä ytimen.
He kadottivat näkyvistä sen, mikä oli arvokkainta heidän iankaikkiselle tarkoitukselleen.
He näkivät sääntöjen paljouden päämääränä itsessään eivätkä välineenä tavoitteen saavuttamiseksi.
Olemmeko me alttiita samalle virheelle nykyään? Jos meidän pitäisi ideoida, olen varma, että voisimme koota luettelon myöhempien aikojen odotuksista, jotka kilpailisivat niiden kanssa, joita muinoin koottiin, tai jopa ylittäisivät ne.
Kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä säännöt ja evankeliumin aiheet ole tärkeitä tai arvokkaita. Niillä on tarkoitus. Ne kuuluvat osana kokonaisuuteen.
Ne voivat johtaa meidät ytimeen, mutta ne eivät ole ydin.
Ne ovat puun oksia, mutta ne eivät ole puu. Ja jos ne joskus joutuvat eroon puusta, niissä ei ole elämää. Ne kuivettuvat ja kuolevat. (Ks. Joh. 15:1–12.)
Kun kohtaamme Vapahtajan tuomioistuimen edessä, me teemme tiliä siitä, kuinka elimme kahden suuren käskyn mukaan.1
Etsimmekö me todella Jumalaa? Rakastimmeko me Häntä koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme?
Rakastimmeko me perhettämme, ystäviämme ja lähimmäisiämme? Kuinka me ilmaisimme tuota rakkautta?
Me vaalimme evankeliumin kaikkia periaatteita. Me elämme ”jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (OL 84:44). Ja silti meidän täytyy aina muistaa, että ”laki ja profeetat” viittaavat kahteen suureen käskyyn (Matt. 22:40).
Tämä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ydin. Se on sen perustus, keitä me olemme Hänen seuraajinaan.
Kun muut kiistelivät Jeesuksen kanssa, Hän puhui yksinkertaisen totuuden – ei vihaisena vaan tyynen majesteettisena.
Herra syytettynä Kaifaan edessä, Frank Adams
4. Ristiriita on väistämätöntä, mutta kiistely on valinta.
Toisinaan ajattelemme, kuinka miellyttävää elämä olisi, jos meillä ei vain olisi niin paljon vastustusta.
Jeesus Kristus – meidän täydellisyyden mallimme – ei elänyt ristiriidoista vapaata elämää. Häntä vastustettiin koko Hänen palvelutyönsä ajan, ja Hänen viimeisinä tunteinaan ystävä kavalsi Hänet, Häntä syyttivät väärät todistajat, Häntä parjattiin, Häntä lyötiin, Hänen vertaan vuodatettiin ja Hänet ristiinnaulittiin.
Mikä oli Hänen vastauksensa?
Joillekuille Hän ei lausunut sanaakaan.
Toisille Hän puhui yksinkertaisen totuuden – ei vihaisena vaan tyynen majesteettisena.
Kun muut kiistelivät Hänen kanssaan, Hän seisoi paikallaan – luottaen Isäänsä, tyynenä todistuksessaan, lujana totuudessa.
Ristiriita on väistämätöntä. Se on kuolevaisuuden tila. Se on osa koetustamme.
Kiistely on kuitenkin valinta. Se on yksi tapa, jolla ihmiset päättävät suhtautua ristiriitaan. Ja me voimme valita paremman tavan.
Maailmamme on täynnä kiistelyä. Meillä on pääsy siihen 24/7: uutisissa, sosiaalisessa mediassa – toisinaan myös suhteissamme niihin, joita rakastamme.
Me emme voi muuttaa muiden katkeruuden, vihan tai raivon määrää.
Me voimme kuitenkin valita suhtautumistapamme.
Tietenkin näin on helppo sanoa mutta vaikea tehdä.
Se, ettei kiistele niiden kanssa, jotka kiistelevät, vaatii suurta kurinalaisuutta. Mutta sitä opetuslapsena oleminen tarkoittaa. Jeesus opetti: ”Se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä. – – Minun oppini on, että sellaisen on loputtava.” (3. Nefi 11:29–30.)
Kun Jumala puhuu – silloinkin kun Hän kutsuu meitä parannukseen – Hänen äänensä ei todennäköisesti ole ”ukkosen ääni eikä – – kova, melskeinen ääni, vaan – – täydellisen lempeä hiljainen ääni, ikään kuin – – kuiskaus, [joka tunkeutuu] aivan sieluun asti” (Hel. 5:30).
Me Jeesuksen Kristuksen seuraajat noudatamme tätä esimerkkiä. Emme häpäise muita tai hyökkää heitä vastaan. Me pyrimme rakastamaan Jumalaa ja palvelemaan lähimmäisiämme. Me pyrimme iloiten pitämään Jumalan käskyt ja elämään evankeliumin periaatteiden mukaan. Ja kutsumme muita tekemään samoin.
Me emme voi pakottaa ketään muuttumaan. Mutta me voimme rakastaa heitä. Me voimme olla esimerkkinä siitä, mistä Jeesuksen Kristuksen palautetussa evankeliumissa on kyse. Ja me voimme kutsua kaikkia tulemaan ja kuulumaan joukkoon.
Kun muut loukkaavat meitä, vastaammeko me samalla tavoin?
On parempikin tapa.
Joillekuille emme sano mitään. Toisille me ilmaisemme hiljaisen arvokkaasti, keitä me olemme, mihin me uskomme ja miksi me uskomme. Me luotamme uskoomme Jumalaan ja turvaamme siihen, että Hän tukee meitä koettelemuksissamme.
Olkaamme Isämme asialla.
Meillä on riittävästi työtä Kristuksen seuraamisessa. Me teemme niin oppimalla rakastamaan Jumalaa ja pyrkimällä siunaamaan muita.
Kyllä, ristiriitoja tulee yhä. Mutta kaikkivoipa taivaan Isämme on luvannut, että Hän taistelee meidän puolestamme (ks. 2. Moos. 14:13–14; 5. Moos. 3:21–22; Ps. 20:7; 34:18; Sananl. 20:22).
Kristus Getsemanessa, Harry Anderson
5. Taivaallinen Isämme on uusien alkujen Jumala.
Niin kauan kuin me kuolevaiset toimimme tällä suurenmoisella, kauniilla planeetalla, me teemme virheitä. Se ei ole yllätys Jumalalle.
Tästä syystä Hän lähetti ainosyntyisen Poikansa syntymään kuolevaiselle naiselle, elämään täydellisen elämän ja antamaan suuren, iankaikkisen uhrin, joka puhdistaa meidät synnistä ja tarjoaa mahdollisuuden pyhyyteen, rauhaan ja kirkkauteen läpi iankaikkisuuden, kun me teemme parannuksen ja uskomme Häneen.
Jeesuksen Kristuksen ansiosta meidän virheemme, syntimme – jopa jokapäiväiset murheemme, tuskamme, pettymyksemme ja turhautumisemme – voivat parantua. Vapahtajamme ansiosta sellaisten asioiden ei tarvitse estää meitä täyttämästä jumalallista päämääräämme!
Vapahtaja kutsuu meitä: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28.) Hän tarjoaa anteeksiantoa ja voimaa tulla paremmaksi. Jeesuksen Kristuksen ansiosta me voimme jättää taakkamme ja päättää joka päivä, että seuraamme Häntä paremmin.
Taivaallinen Isämme on uusien alkujen Jumala. Jokainen päivä, jokainen tunti voi olla uusi alku – tilaisuus uudistua Pyhässä Hengessä ja tulla paremmiksi kulkemaan Vapahtajan todellisina ja uskollisina opetuslapsina. Hänen evankeliuminsa on se hyvä uutinen, että me voimme aloittaa uudelleen – meistä voi tulla uusia luomuksia Kristuksessa (ks. 2. Kor. 5:17).
En ehdota, että väheksyisimme tai vähättelisimme syntejämme ja virheitämme. Me emme lakaise niitä maton alle emmekä yritä kätkeä niitä.
Päinvastoin, saadaksemme Jumalan anteeksiannon meidän täytyy tunnustaa syntimme. Vasta kun tunnustamme heikkoutemme täysin ja rehellisesti, me voimme oppia niistä ja voittaa ne. Meidän täytyy nöyrästi arvioida, missä olemme, ennen kuin voimme muuttaa suuntaa ja edistyä sinne, missä haluamme olla.
Toisin sanoen meidän täytyy tehdä parannus!
Kun nautimme sakramentin, muistamme kasteessa tekemämme liiton ottaa Vapahtajan nimen päällemme ja kulkea opetuslapseuden polkua. Me lähestymme Jumalan armoistuinta ja laskemme nöyrästi syntimme Hänen eteensä uhrilahjana ja pyydämme Hänen armoaan. Me sitoudumme jälleen rakastamaan ja palvelemaan Häntä sekä rakastamaan ja palvelemaan muita. Pyydämme Hänen siunaustaan, kun omistamme ajatuksemme ja tekomme Hänen palvelukseensa.
Tehkää näin, niin tunnette Jumalan käden ojentuvan yllenne. Maailmankaikkeuden Jumala antaa teille voimaa ja intoa toimia paremmin.
Tulevaisuudessa tulee olemaan virheitä ja kompastuskiviä. Mutta aivan kuten jokainen auringonnousu on merkkinä uuden päivän alkamisesta, joka kerta kun teemme parannuksen, me saamme uuden alun opetuslapseuden polullamme.
Me voimme aloittaa uudelleen.
Jumala haluaa meidän tulevan Hänen luokseen. Hänen armonsa riittää parantamaan haavamme, innoittamaan meitä kulkemaan eteenpäin, puhdistamaan meidät synnistä, vahvistamaan meitä tulevissa koettelemuksissa ja siunaamaan meitä toivolla ja Hänen rauhallaan.
Jos haluamme sitä koko sydämestämme, Jumala johdattaa meitä läpi tämän kuolevaisen elämän ja Hän odottaa meitä avosylin syleilläkseen meitä ylösnousemuksessa.
Olivatpa vajavuutemme mitä tahansa, olivatpa vikamme mitä tahansa, Jumala voi parantaa, innoittaa ja puhdistaa meidät.
Hän on uusien alkujen Jumala.
Teidän laillanne minä olen vähäinen pyhiinvaeltaja, joka pyrkii vajavaisesti kulkemaan opetuslapseuden polkua ja joka toivoo voivansa täyttää taivaallisen Isämme suuren toiveen – palata Hänen luokseen ja elää teidän kanssanne ”milloinkaan päättymättömän onnen tilassa” (Moosia 2:41).
Rukoilen, että voitte löytää matkaltanne toivoa, voimaa ja iloa, että voitte löytää Jumalan ja rakastaa Häntä koko sydämestänne, kun pyritte siunaamaan muiden elämää.
BYU:n koulutusviikolla 17. elokuuta 2021 pidetystä puheesta nimeltä ”Five Messages That All of God’s Children Need to Hear” [Viisi sanomaa, jotka kaikkien Jumalan lasten on tarpeen kuulla].