2020
Yleiskonferenssi vuosien varrella
Huhtikuu 2020


Yleiskonferenssi vuosien varrella

Kuva
tabernacle and conference center

Nyt 190. vuonnaan yleiskonferenssi on pitkäaikainen perinne aina huhti- ja lokakuussa, mutta vuosien varrella on tapahtunut kiinnostavia muutoksia:

  • 1830

    Kaksi kuukautta kirkon perustamisen jälkeen Joseph Smith toimi ensimmäisen yleiskonferenssin johtavana virkailijana Fayettessa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kokoukseen osallistui noin 30 jäsentä sekä useita muita.

  • 1850

    Deseret News -lehti julkaisi täyden raportin konferenssista, koska nuori toimittaja nimeltään George D. Watt oli pystynyt tallentamaan puheet pikakirjoituksella.

  • 1867

    Yleiskonferenssi kesti normaalin kolmen päivän sijaan neljä päivää, sillä kuulijat äänestivät haluavansa olla paikalla ylimääräisen päivän.

  • 1924

    Tabernaakkelin puhujakorokkeella käytettiin ensimmäisen kerran mikrofoneja. Aiemmin puhujat olivat luottaneet äänensä voimaan tullakseen kuulluiksi.

  • 1949

    Tabernaakkelissa käytettyjen kameroiden avulla konferenssi lähetettiin ensimmäisen kerran televisiossa.

  • 1962

    Puheet tulkattiin ensimmäistä kertaa tabernaakkelissa muille kielille – saksaksi, hollanniksi ja espanjaksi. Nykyään puheet tulkataan yli 90 kielellä!

  • 1967

    Yleiskonferenssi esitettiin televisiossa värilähetyksenä. Tabernaakkelikuoron miehillä oli vaaleansiniset pikkutakit ja naisilla lohenpunaiset puserot.

  • 1977

    Kolmepäiväinen konferenssi, jossa oli kuusi yleistä kokousta, vaihtui kaksipäiväiseksi konferenssiksi, jossa oli viisi yleistä kokousta.

  • 2000

    Yleiskonferenssi pidettiin ensimmäistä kertaa Salt Lake Cityn uudessa konferenssikeskuksessa, jossa on 21 000 istumapaikkaa.

Kuva puhujakorokkeesta David Green; Kuva televisiosta Getty Images