2020
Koemme iloa tehdessämme Herran työtä
Huhtikuu 2020


Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille

Koemme iloa tehdessämme Herran työtä

Nuorten aikuisten elämä on kiireistä. Voisimme käyttää aikamme hyvin moneen asiaan: opiskeluun, iankaikkisen kumppanin etsimiseen, uravalintojen tekemiseen, perheen perustamiseen. Kaikkien näiden hyvien asioiden lisäksi meitä kannustetaan myös olemaan ”aina Herran asialla”1.

”Meidän kaikkien on aika ymmärtää selkeämmin roolimme pelastuksen työn jouduttamisessa. Kun teemme jäsenlähetystyöstä, – – temppeli- ja sukututkimustyöstä ja evankeliumin opettamisesta luonnollisen osan elämäämme, me koemme suurta iloa ja meille suodaan hengellisiä lahjoja, joita tarvitsemme vahvistaaksemme kirkkoa.”2

Tässä on muutamia kiireisiä nuoria aikuisia, jotka saavat iloa siitä, että käyttävät aikaa Herran työhön.

Sukututkimus: Aloita nyt

”Palautus on vaikuttanut minuun henkilökohtaisesti monella tapaa, koska olen oppinut, että perheet voivat olla yhdessä ikuisesti”, sanoo Itumeleng Tlebere Maserusta Lesothosta. ”Joskus vielä näen isovanhempani ja esivanhempani, jotka ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Siksi rakastan sukututkimusta niin paljon. Koska olen ensimmäisen polven jäsen kirkossa, minulla on paljon työtä tehtävänä heidän puolestaan.”

Itumeleng tietää kokemuksesta, että asiakirjojen ja tietojen löytäminen voi olla haastavaa, mutta hän rohkaisee muita nuoria aikuisia syventymään sukututkimukseen: ”Alkakaa vain tehdä sitä. – – Sukututkimus on saanut minut tuntemaan kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä minulla on.” Se voi tehdä saman myös sinulle.

Palvelutyö: Toimi Herran käsinä

Lucy Fergeson Utahista Yhdysvalloista kertoo, miten hän palvelutyötä tekemällä selvisi elämänsä vaikeimmasta viikosta – mutta odottamattomalla tavalla. Koulussa oli sillä viikolla loppukokeet, töissä oli kiireinen viikko, ja hän oli juuri eronnut poikaystävästään. Ja sitten, hän kertoo, ”olin unohtanut, että olimme suunnitelleet palvelutyötoverini kanssa leipovamme muffineja sisarille, joita meitä on pyydetty palvelemaan”.

He leipoivat yhdessä ja samalla Lucyn palvelutyötoveri kuunteli, oli ymmärtäväinen ja tarjosi neuvoja. ”Muffinien leipomisen ja viemisen ei ollut tarkoitus olla kovin tärkeää tai mullistavaa”, Lucy pohtii. ”Mutta kun toverini toi minut kotiin, ymmärsin sen olleen täsmälleen sitä, mitä olin tarvinnut tunteakseni oloni paremmaksi. Joskus Herra lähettää ihmisiä toimimaan käsinään. Minusta oli hienoa, että apua tuli palvelutyötoveriltani eikä niiltä sisarilta, jotka on osoitettu palvelemaan minua. Olen kiitollinen siitä, että hän auttoi minua tuntemaan itseni rakastetuksi. En enää tuntenut olevani yksin.”

Lähetystyö: Elä niin että olet esimerkkinä muille

Teidän ei tarvitse olla kokoaikaisia lähetyssaarnaajia voidaksenne kertoa evankeliumista. Vennela Vakapalli Andhra Pradeshista Intiasta selittää: ”Kun matkustan bussilla tai junalla, avaan Mormonin kirjan ja luen sitä. Ja useimmat ihmiset kysyvät minulta siitä.”

Ashlee Dillon Utahista Yhdysvalloista kertoo: ”Se, että en ole palvellut lähetystyössä, ei tarkoita, etten olisi lähetyssaarnaaja. Sen sijaan että olisin jättänyt perheeni palvellakseni Herraa, niin palvelenkin Herraa perheeni kanssa. Palvelen muita ja elän niin että olen esimerkkinä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsesta.”

Vanhemmuus: Opeta lapsille evankeliumia

Ingrid de Bastian Ortiz Veracruzista Meksikosta on 26-vuotias kolmen lapsen äiti. Hän selittää: ”Olemme nuoria vanhempia, joilla on pieniä lapsia, ja välillä on päiviä, jolloin kaikki tuntuu ylivoimaiselta: kotityöt eivät koskaan lopu, ja lapset vaativat paljon huomiota. Tunnemme kuitenkin suurta vastuuta siitä, että opetamme lapsillemme evankeliumia, jotta he tietävät olevansa Jumalan lapsia.

Minun velvollisuuteni äitinä on auttaa heitä ymmärtämään omakohtaisesti, että taivaallisella Isällämme on onnensuunnitelma heitä varten.”

Vaikka et olisi vielä äiti tai isä, voit silti osallistua lasten opettamiseen. ”On todella tärkeää, että lapset tietävät näistä periaatteista ja opeista”, sanoo Ingrid, ”ja me nuoret naimattomat tai naimisissa olevat aikuiset voimme varmasti osallistua joihinkin tehtäviin Alkeisyhdistyksessä ja lastenhuoneessa.”

Olemme kaikki kiireisiä nuoria aikuisia. Mutta olivatpa olosuhteesi millaiset tahansa, voit löytää yksinkertaisia tapoja – suuria ja pieniä – tehdä Herran työtä kaikilla elämäsi osa-alueilla.

Viitteet

  1. Thomas S. Monson, ”Kunnes taasen kohtaamme”, Liahona, marraskuu 2013, s. 110.

  2. ”Pelastuksen työtä joudutetaan”, Liahona, lokakuu 2013, s. 33.