2020
Voimallinen sydämenmuutos
Huhtikuu 2020


Opetuksia Mormonin kirjasta

Voimallinen sydämenmuutos

Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta me voimme paitsi puhdistua synnistä myös parantua syntisyydestä.

Kuva
rusted metal heart

Aadamin lankeemus toi maailmaan sairauden ja synnin. Molemmat voivat olla omassa piirissään kohtalokkaita. Kaikista sairauksista mikään ei ehkä ole niin kaikkialle levinnyt tai tuhoisa kuin syöpä. Joissakin maissa yli kolmannes väestöstä saa jonkinlaisen syövän, ja syöpä on syy lähes neljännekseen kaikista kuolemantapauksista.1 Syöpä saa usein alkunsa yksittäisestä solusta, joka on niin pieni, että sen voi nähdä vain mikroskoopilla. Mutta se pystyy kasvamaan ja leviämään nopeasti.

Syöpäpotilaat saavat hoitoa, jotta syöpä voisi pysyä remissiovaiheessa. Täydellinen remissio tarkoittaa, ettei sairaudesta löydetä enää havaittavia todisteita. Ammattilaiset huomauttavat kuitenkin nopeasti, että vaikka potilas voikin olla remissiovaiheessa, se ei välttämättä tarkoita, että hän on parantunut.2 Vaikka siis remissio tuo huojennusta ja toivoa, syöpäpotilaat toivovat aina jotakin remissiota parempaa – he toivovat parantuvansa. Erään lähteen mukaan ”jotta joku voidaan todeta syövästä parantuneeksi, on odotettava ja katsottava, uusiutuuko syöpä jossakin vaiheessa, joten aika on ratkaiseva tekijä. Jos potilas pysyy remissiossa muutaman vuoden, hän on saattanut parantua syövästä. Tietyt syövät voivat uusiutua monien remissiovuosien jälkeenkin.”3

Sairaus ja synti

Niin tuhoisaa kuin syöpä onkin ruumiille, synti on vieläkin tuhoisampaa sielulle. Synti alkaa usein pienestä – joskus huomaamattoman pienestä – mutta se pystyy kasvamaan nopeasti. Se tulehduttaa, sitten rampauttaa ja lopulta tappaa sielun. Se on suurin syy – itse asiassa ainoa syy – hengelliseen kuolemaan kaikissa luoduissa. Synnin hoitokeino on parannus. Todellinen parannus vie synnintekijän sataprosenttisen tehokkaasti remissioon eli tuo syntien anteeksiannon. Tämä remissio tuo huojennusta ja iloa sielulle. Anteeksiannon saaminen synnistä ja vapautuminen synnin oireista ja vaikutuksista ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että synnintekijä on täysin parantunut. Langenneen ihmisen sydämessä on jotakin, mikä sallii synnin tai on sille altis. Siksi synti voi uusiutua vieläpä vuosien remission jälkeen. Pysyminen remissiossa eli toisin sanoen syntien anteeksiannon säilyttäminen on ratkaisevan tärkeää siinä, että parantuu täysin.

Puhdistunut ja parantunut

Tämä vertailu auttaa meitä ymmärtämään, että hengellisesti meidän täytyy paitsi puhdistua synnistä myös parantua syntisyydestä. Sota, joka asettaa vastakkain halumme tehdä hyvää ja luontomme tehdä pahaa, voi olla uuvuttavaa. Jos olemme uskollisia, niin me voitamme – ei pelkästään, koska olemme määränneet tahtomme ottamaan hallintaan luontomme, vaan koska olemme alistaneet tahtomme Jumalan tahtoon ja Hän on muuttanut meidän luontomme.

Kuningas Benjamin opetti: ”Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä – – Kristuksen, Herran sovituksen kautta” (Moosia 3:19). Vastauksena tähän ja muihin opetuksiin Benjaminin kansa rukoili: ”Oi armahda ja pelasta meidät Kristuksen sovitusveren kautta, niin että me saisimme syntimme anteeksi ja sydämemme voisi puhdistua” (Moosia 4:2, kursivointi lisätty). Heidän rukoiltuaan Herra vastasi heidän kaksiosaiseen pyyntöönsä. Ensiksi, ”Herran Henki tuli heidän päällensä, ja he täyttyivät ilosta saatuaan anteeksiannon synneistään ja saatuaan omantunnon-rauhan” (Moosia 4:3).

Kun kuningas Benjamin näki, että hänen kansansa oli ”remissiossa” eli oli saanut anteeksiannon synneistään, hän kannusti heitä täydelliseen parantumiseen opettamalla heille, kuinka pysyä siinä tilassa (ks. Moosia 4:11–30). ”Jos te tämän teette”, hän lupasi, ”te saatte aina riemuita ja olla täynnä Jumalan rakkautta ja säilyttää aina syntienne anteeksiannon” (Moosia 4:12).

Ihmiset uskoivat ja sitoutuivat kuningas Benjaminin sanoihin, minkä johdosta Herra vastasi toiseen osaan heidän rukoustaan – että ”[heidän sydämensä] voisi puhdistua”. Kiitollisina ja ylistäen ihmiset huusivat: ”Herran Kaikkivaltiaan [Henki] – – on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämessämme, niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Kuningas Benjamin selitti, että tämä voimallinen muutos merkitsi, että he olivat syntyneet Jumalasta (ks. Moosia 5:7).

”Kuinka se on tapahtunut?”

Profeetta Alma opetti, että meidän täytyy sekä tehdä parannus että syntyä uudesti – syntyä Jumalasta sydämemme muuttuneena (ks. Alma 5:49). Kun teemme jatkuvasti parannusta, Herra ottaa pois kaikki syntimme ja Hän ottaa pois sen, mikä luonnollisesti aiheuttaa tai sallii meissä syntisyyden. Mutta Enosin sanoin: ”Herra, kuinka se on tapahtunut?” (En. 1:7.) Vastaus on yksinkertainen ja silti syvällinen ja iankaikkinen. Niille, jotka ovat parantuneet mistä tahansa vaivasta, fyysisestä tai hengellisestä, Herra on julistanut: ”Uskosi on parantanut sinut” (Mark. 5:34; ks. myös En. 1:8).

Alman kokeman voimallisen sydämenmuutoksen sai aikaan ”hänen uskonsa”, ja hänen seuraajiensa sydän muuttui, kun he ”panivat turvansa todelliseen ja elävään Jumalaan” (Alma 5:12, 13). Kuningas Benjaminin kansan sydän muuttui ”uskon kautta [Vapahtajan nimeen]” (Moosia 5:7).

Jos haluamme saada tällaisen uskon niin että voimme turvata Herraan koko sydämestämme, meidän täytyy tehdä sitä, mikä johtaa uskoon, ja sitten tehdä sitä, mihin usko johtaa. Niiden monien asioiden joukossa, jotka johtavat uskoon, niin tässä sydämenmuutoksen yhteydessä Herra on tähdentänyt paastoa, rukousta ja Jumalan sanaa. Ja vaikka usko johtaa moniin asioihin, parannus on sen ensimmäinen hedelmä.

Mieti Helamanin kirjan kahta seuraavaa jaetta, joissa näitä periaatteita tähdennetään. Ensiksi kerrotaan kansasta, johon kuuluvat ”paastosivat ja rukoilivat usein ja tulivat – – lujemmiksi ja lujemmiksi Kristuksen uskossa – – jopa niin, että heidän sydämensä puhdistui ja pyhittyi, mikä pyhittyminen tulee siitä, että he antoivat sydämensä Jumalalle” (Hel. 3:35). Sitten profeetta Samuel Lamanilaiselta me opimme: ”[Usko] pyhiin kirjoituksiin eli pyhien profeettojen profetioihin – – johdattaa heidät uskomaan Herraan ja parannukseen, mitkä usko ja parannus saavat heissä aikaan sydämen muutoksen” (Hel. 15:7).

Kuva
diamond heart

Riippuvuus Jumalasta

Tässä kohdassa meidän tulee pysähtyä huomaamaan, että tämä voimallinen muutos, josta puhumme, saadaan aikaan meissä. Me emme saa sitä aikaan. Me pystymme tekemään parannuksen, muuttamaan käytöstämme, asenteitamme, vieläpä halujamme ja uskonkäsityksiämme, mutta meillä ei ole voimaa eikä kykyä muuttaa luontoamme. Tässä voimallisessa muutoksessa me olemme täysin riippuvaisia kaikkivaltiaasta Jumalasta. Juuri Hän armollisesti puhdistaa sydämemme ja muuttaa luontomme ”kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä” (2. Nefi 25:23). Hänen kutsunsa on pysyvä ja varma: ”[Tehkää parannus ja tulkaa] minun luokseni täysin vilpittömin sydämin, ja minä parannan [teidät]” (ks. 3. Nefi 18:32, kursivointi lisätty).

Syntisyydestä parantumisemme seuraus on, että me muutumme ”lihallisesta ja langenneesta [tilastamme] vanhurskauden tilaan – – tullen hänen pojikseen ja tyttärikseen. Ja niin [meistä] tulee uusia luotuja.” (Moosia 27:25, 26.) Kasvoistamme säteilee Kristuksen valo. Lisäksi pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, ”ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä” (1. Joh. 5:18). Se ei johdu siitä, ettemmekö olisi kykeneviä tekemään syntiä, vaan siitä, ettei meidän luontonamme enää ole tehdä syntiä. Se on todellakin voimallinen muutos.

Tulee muistaa, että voimallisen sydämenmuutoksen kokeminen on ajan kuluessa tapahtuva prosessi, ei kertatapahtuma. Muutos on yleensä vähittäistä, toisinaan tuskin havaittavaa, mutta se on todellista, se on voimallista ja se on välttämätöntä.

Ellet ole vielä kokenut sellaista voimallista muutosta, kysyisin sinulta: Oletko tehnyt parannuksen ja saanut syntiesi anteeksiannon? Tutkitko pyhiä kirjoituksia? Paastoatko ja rukoiletko usein, että tulisit lujemmaksi ja lujemmaksi Kristuksen uskossa? Onko sinulla riittävästi uskoa turvata Herraan koko sydämestäsi? Pysytkö järkkymättä tuossa uskossa? Tarkkailetko ajatuksiasi, sanojasi ja tekojasi ja noudatatko Jumalan käskyjä? Jos teet nuo asiat, saat aina riemuita ja olla täynnä Jumalan rakkautta ja säilyttää aina syntiesi anteeksiannon. Ja jos säilytät syntiesi anteeksiannon, sinut parannetaan ja muutetaan!

Jeesuksella Kristuksella on voima puhdistaa meidät synneistämme ja myös parantaa meidät syntisyydestämme. Hän on voimallinen pelastamaan, ja siitä syystä Hän on voimallinen muuttamaan sinut. Jos käännämme sydämemme Hänen puoleensa ja osoitamme uskoa tekemällä kaikki ne muutokset, jotka kykenemme tekemään, niin Hän käyttää voimaansa meissä saadakseen aikaan tämän voimallisen sydämenmuutoksen (ks. Alma 5:14).

Viitteet

  1. Ks. Stacy Simon, ”Facts & Figures 2019: US Cancer Death Rate Has Dropped 27% in 25 Years”, American Cancer Society, 8. tammikuuta 2019, cancer.org.

  2. Ks. ”Remission: What Does It Mean?”, webMD.com.

  3. Ks. Cathy Sweat, The Gates to Recovery, 2019.