Löysin rauhaa riippuvuuden myrskyssä
Riippuvuus on hellittämätön hirmumyrsky, joka heittelee edestakaisin sekä riippuvaista henkilöä että hänen lähimmäisiään.
Kuvitus Getty Images
En koskaan unohda iltaa, jolloin veljeni otti yliannoksen heroiinia. Muistan yhä jokaisen yksityiskohdan: tömähdyksen hänen kehonsa osuessa lattiaan, vanhempieni huudot, kauhun, hämmingin sekä toivottomuuden, joka iski kun tajusin, että olimme päätyneet takaisin lähtöpisteeseen hänen loputtomalta tuntuvassa taistelussaan riippuvuutta vastaan.
Kun veljeni ei reagoinut mihinkään, yllätin itse asiassa itsenikin. Ympärilläni vallitsevasta kaaoksesta huolimatta minut valtasi poikkeuksellinen sisäinen voima, joka salli minun auttaa vanhempiani veljeni tilan vakauttamisessa. Pitelin kiinni hänen jäykistä, harmaista käsistään, ja puhuin hänelle hitaasti hänen tuijottaessaan minua lasittunein silmin. Vaikken uskonutkaan näkemääni, olin yllättävän rauhallinen, kun odotimme hänen tulevan tajuihinsa. Tajusin myöhemmin, että tämä oikeaan aikaan kokemani rauhallisuus oli Herran tukea antavaa voimaa.
Kun hänen tilansa oli jälleen vakaa ja hänet oli viety sairaalahoitoon, tilanteen todellisuus iski minuun. Hetkellinen taivaasta saamani voima loppui, ja romahdin murheen murtamana. Sydämeni särkyi. Rintaani puristi, kun makasin vuoteellani kippurassa, enkä saanut henkeä kulkemaan. Tunteeni olivat niin voimakkaat, etteivät kyyneleeni riittäneet niiden ilmaisemiseen. ”Miksi elämäni on tällaista?” ajattelin. ”Hän ei ikinä pääse tästä eroon! En enää jaksa tätä.”
Sillä hetkellä, kun romahdin murheen murtamana, minusta tuntui kuin jokin näkymätön voima olisi nostanut minut ilmaan – voimakas myrskytuuli, joka paiskasi minut kylmän ja synkän kuilun pohjalle – paikkaan, joka on varattu paitsi riippuvuudesta kärsiville myös heitä rakastaville ihmisille; paikkaan, joka on alkanut tuntua liiankin tutulta.
Hellittämätön hirmumyrsky
On miltei kestämätöntä nähdä, kuinka joku läheinen henkilö kamppailee riippuvuuden kanssa. Riippuvuus saa aikaan valheita, salailua, huijaamista ja petosta, mikä vuorostaan saa aikaan puolustelua, häpeää ja epäluottamusta – mikä kaikki vahingoittaa ihmissuhteita ja saa jokaisen meistä epäilemään todellisuudentajuamme. En osaa edes sanoa, kuinka monta kertaa vanhempieni, sisarusteni ja minun on täytynyt kohdata ”entä jos” ja ”kunpa vain” -kysymysten musertava taakka.
Kaikkien riippuvuuden kanssa tekemisissä olevien perheiden kokemus ei ole samanlainen, mutta oman perheeni tapauksessa veljeni riippuvuus on saanut aikaan erimielisyyksiä siitä, kuinka käsitellä hänen tilannettaan. Se on aikaansaanut passiivis-aggressiivisia kommentteja ongelman ”mahdollistamisesta” sekä loukattuja tunteita minulle ja siskoilleni, kun vanhempieni huomio on jatkuvasti keskittyneenä veljeemme. Toisinaan meidän kaikkien on täytynyt varoa jokaista sanaamme toistemme seurassa.
Riippuvuus on kuin uhkaava ukkosmyrsky – päämme yllä roikkuva, aina läsnä oleva epävarmuuden ja huolen pilvi. Vaikka kuljemme aina varpaillamme odottaen salaman iskevän, niin kun se sitten tulee, se iskee silti varoittamatta ajaen meidät täydelliseen paniikkiin. Joka kerta. Se on päättymätön noidankehä.
Kun veljeni otti yliannoksen, hän oli ollut kuivilla kaksi vuotta. Saatoimme vihdoin nähdä valoa katseltuamme hänen taistelemistaan riippuvuuden ankaria seurauksia vastaan yli kymmenen vuoden ajan. Mutta heti kun hän taas tuli kosketuksiin paheensa kanssa, kaikki se, mitä hän oli vaivoin rakentanut edellisen kahden vuoden aikana, romuttui.
Nähtyämme hetken ajan horisontissa siintävän vapauden veljeni sortuminen uudelleen huumeisiin oli imaissut meidät takaisin raivoavaan, sotkuiseen riippuvuuden hirmumyrskyyn, josta näytti olevan mahdotonta paeta. Sen lisäksi, että tuo myrsky paiskoo riippuvuudesta kärsivää ihmistä, se heittelee sinne tänne myös hänen läheisiään.
Presidentti Russell M. Nelson on selittänyt riippuvuutta seuraavalla tavalla: ”Yhdentekeväksi ajatellusta ensimmäisestä kokeilusta voi seurata turmiollinen kierre. Kokeilusta tulee tapa. Tavasta tulee riippuvuus. Riippuvuudesta tulee orjuus. Sen otteeseen joudutaan vähitellen. Tavan orjuuttavat kahleet ovat niin pienet, ettei niitä tunne, ennen kuin ne ovat niin vahvat, ettei niitä voi katkaista.”1
Tunne täydellisestä ja äärimmäisestä petetyksi tulemista musersi minut ja perheeni.
Mutta se, minkä usein unohdamme riippuvuudesta, on, että veljeni ei sortuessaan valitse riippuvuutta perheensä sijaan; hän joutuu päivittäin kohtaamaan miltei kestämättömiä kiusauksia, joita me emme voi täysin ymmärtää.
Vapahtajan voi löytää kuilun pohjaltakin
Vuoteella maatessani saatoin jo tuntea tutun sekasorron hiipivän mieleeni. Olin toivoton. Lannistettu. Tuskainen. Vaikka rukoilin Jumalaa ottamaan pois sydämessäni olevan tuskan ja antamaan veljelleni jälleen kerran voimaa voittaa koettelemuksensa, olin varma, etten millään kykenisi vetämään itseäni ylös epätoivon synkästä kuilusta, koska olin nähnyt veljeni niin surkeassa tilassa.
Kuitenkin onnistuin siinä.
Aina kun huomaan makaavani kuilun pohjalla, olipa syynä siihen veljeni riippuvuus tai muut kokemani koettelemukset, onnistun nousemaan ylös, rauhoittumaan ja jatkamaan matkaa. Se voi tuntua mahdottomalta, mutta se juuri on Vapahtajan armon ja laupeuden ihmeellisyyttä: kun annan elämäni Hänen käsiinsä, Hän tekee mahdottomasta mahdollista. Kuten apostoli Paavali on opettanut: ”Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (Fil. 4:13).
Epätoivon hetkeni, ”kuilun pohjalle” putoamiset, tulevat tavallisesti silloin, kun kaikki sujuu elämässäni hyvin, kun tunnen olevani huipulla, ja sitten, yhtäkkiä, putoan alas – ja läiskis! Olen mahallani armottoman syvän kuilun pohjalla. Pudotus on äkillinen, odottamaton ja tuskallinen. Mutta yllättäen, vietettyäni siellä melkoisesti aikaa elämästäni erilaisten koettelemusten keskellä, olen oppinut, että kuilun pohjalla voi myös olla kaunista. Sillä kun ympärillä vallitsee täydellinen pimeys, Vapahtajan valo loistaa yhä kirkkaana. Kun huomaat olevasi kuilun pohjalla, muista kahdentoista apostolin koorumiin kuuluvan vanhin Jeffrey R. Hollandin sanat: ”Teidän ei ole mahdollista vajota niin alas, etteikö Kristuksen sovituksen ääretön valo loistaisi sinne.”2
Hetkeni kuilun pohjalla ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimaa. Kun murehdin veljeni puolesta ja ajattelen, ettei kukaan ymmärrä, miltä minusta tuntuu, tiedän, että Vapahtaja kyllä ymmärtää. Tiedän, että Hän ymmärtää myös veljeni riippuvuutta eri tavalla kuin kukaan muu. Niin paljon kuin vihaankin tuota äkillistä, pelottavaa pudotusta kuilun pohjalle, olen kiitollinen niistä hetkistä, jolloin Vapahtaja on auttanut minua nousemaan ylös, kun minulla itselläni ei ole voimia siihen. Mitä veljeni riippuvuuteen tulee, Vapahtaja antaa minulle voimia tuntea myötätuntoa veljeäni kohtaan sen sijaan, että tuomitsisin hänet tai syyttäisin häntä, ja tuntea empatiaa häntä kohtaan, vaikka hän kamppailee jonkin sellaisen asian kanssa, jota en voi täysin ymmärtää. Vapahtaja antaa minulle myös voimia antaa veljelleni anteeksi ja rakastaa häntä siitä riippumatta, kuinka monta kertaa hänen valintansa ovat loukanneet minua.
Riippuvuudesta kärsivien tukemisesta
Veljeni on oikeasti hyvä ihminen. Hän on ystävällinen ja kunnioittava. Hän on nöyrä ja lempeä. Hän on älykäs ja todella hauska. Hän on rakastettu eno, suurenmoinen ystävä ja rakas perheenjäsen. Ei hän ole lainkaan paha ihminen. Hän on äärettömän arvokas Jumalan lapsi, joka on joutunut Saatanan ja omien riippuvuuksiensa vangiksi tehtyään joitakin huonoja valintoja. Kuten presidentti Dallin H. Oaks, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on opettanut: ”Pienetkin tottelemattomat teot tai vähäisetkin laiminlyönnit vanhurskaan käytännön noudattamisessa voivat johtaa meitä alaspäin kohti lopputulosta, jota meitä on kehotettu välttämään.”3 Huonoista valinnoistaan riippumatta veljeni ja kuka tahansa riippuvuuden kanssa kamppaileva, samoin kuin heidän perheensä, tarvitsevat tukea ja voimia.
Minun perheeni kärsi kauan hiljaa veljeni vaikeuksien tähden. Kestimme itse aiheuttamaamme häpeää vuosien ajan. Riippuvuus oli tabu, joten emme puhuneet siitä. Luulimme, ettei huumeriippuvuuden kuulunut koskea perheitä, jotka yrittivät parhaansa mukaan elää evankeliumin mukaan ja seurata Jeesusta Kristusta. Pelkäsimme kovasti sitä, mitä ihmiset ajattelisivat, jos he saisivat tietää asiasta. Vanhempani syyttivät jatkuvasti itseään veljeni tekemistä päätöksistä, minä salasin asioita ystäviltäni, ja perheelläni oli tapana vältellä kaikkia veljeäni koskevia kyselyjä. Emme ymmärtäneet, että puhumattomuus teki tilanteestamme entistä tuskallisemman.
Nyt suhtautumiseni veljeni riippuvuuteen on erilaista. Avainsanana onkin suhtautumiseni. Monien vuosien ajan välttelin asiaa ja salailin sitä kaikilta muilta, mutta nyt suhtaudumme siihen perheeni kanssa kohtaamalla sen avoimesti. Me etsimme tukea ja yritämme tukea muita. Vuosien varrella olemme huomanneet, että riippuvuus vaikuttaa moniin perheisiin monin eri tavoin – eikä ole mitään tarvetta tuntea häpeää tai piilotella. Siitä täytyy puhua, ja ne, joita se on satuttanut, olivatpa he läheisiä tai itse riippuvuutensa kanssa kamppailevia, tarvitsevat vähemmän tuomitsemista ja enemmän tukea, myötätuntoa, ymmärtämistä ja rakkautta. Kenenkään ei tulisi kärsiä yksin.
Löysin rauhaa myrskyn keskellä
Vaikka rukoilin vuosien ajan, että veljeni riippuvuus otettaisiin häneltä pois, olen oppinut, ettei hänen tahdonvapauteensa voi kajota. Hänellä on yhä tahdonvapautta jäljellä, ja hän tekee omat valintansa, jopa riippuvuuden kahleissa. Perheeni ja minä voimme olla hänen tukenaan ja rakastaa häntä, mutta emme voi pakottaa häntä muuttumaan. Hän päättää itse asioistaan. Niinpä kun huomaamme olevamme ansassa keskellä veljeäni ympäröivää hurjaa hirmumyrskyä, joskus tuntuu siltä, ettei sieltä pääse pois. Monien muiden riippuvuuden kanssa tekemisissä olevien ihmisten tavoin meistä tuntuu, ettemme pääse koskaan sitä pakoon. Mutta poikkeuksetta Vapahtaja on läsnä tarjoamassa meille pieniä vapauden hetkiä antamalla meidän tuntea rauhaa, helpotusta, ja tiedon siitä, että jonakin päivänä kaikki tulee olemaan hyvin.
Vapahtajan tapa tuoda minulle rauhaa ei aina ole välitön tai leuat auki loksauttava ihme. Kun kohtaan riippuvuuden hirmumyrskyn tuulenpuuskia, ajattelen usein sitä, kuinka Vapahtaja nukkui myrskyn keskellä ollessaan veneessä Galileanjärvellä. Sillä hetkellä Hänen apostolinsa olivat kauhuissaan. He tekivät valinnan keskittyä myrskyyn sen sijaan, että olisivat keskittyneet Vapahtajaan, vaikka Hän oli koko ajan heidän lähellään. Hän oli heidän vierellään koko ajan ja pelasti heidät – silloinkin, kun he epäilivät Häntä. (Ks. Mark. 4:36–41.)
Olen oppinut, ettei Vapahtaja anna minunkaan koskaan hukkua. Omassa elämässäni on aina ollut pieniä hetkiä, jolloin olen kokenut Herran armoa, mikä on saanut minut melomaan sitä myrskyaallokkoa vastaan, jonka elämä eteeni sälyttää.. Hän antoi minulle voimia pysyä tyynenä ja pitää itseni koossa, kun veljeni tarvitsi minua, Hän on auttanut minua keräämään tarpeeksi voimia nousta vuoteesta, kun olen uskonut, ettei minulla ole lainkaan voimia jäljellä. Ja Hän tarjoaa minulle edelleen rauhaa huolimatta siitä jatkuvasta turruttavasta pelosta, jota tunnen tuntematonta kohtaan.
Aina on toivoa
Koska kuulemme usein huumeiden yliannostuksiin, alkoholimyrkytyksiin tai pornografian aiheuttamiin moniin avioeroihin liittyvistä murhenäytelmistä, riippuvuus voi tuntua pelottavan toivottomalta asialta, mutta sen ei aina tarvitse olla sitä. Vapahtajan ansiosta voimme todellakin missä tahansa tilanteessa pitää kiinni toivosta.
Vaikka en tiedä, mihin veljeni kamppailu tulee päättymään, pidän kiinni toivosta, vaikka se tuntuisikin turhalta. Minä paastoan. Nykyään rukoilen ymmärrystä, myötätuntoa ja ohjausta enkä sitä, että hänen riippuvuutensa otettaisiin pois saman tien. Huomaan itsessäni sen henkilökohtaisen ja hengellisen kasvun, joka on seurausta tästä vuosikymmenen kestäneestä koettelemuksesta. Käytän hyödykseni mahdollisimman monia lähteitä ymmärtääkseni tätä käsittämätöntä asiaa. Pyydän myös apua saadakseni erinomaista tukea ystäviltä ja kirkon johtohenkilöiltä.
Mutta ennen kaikkea turvaan Vapahtajaan ja Hänen voimaansa parantaa ja pelastaa. Hänen sovituksensa on todellinen. Ei ole suurempaa lohtua kuin tieto siitä, että Hän ymmärtää täydellisesti, mitä sekä minä että veljeni koemme. Kohdassa Ps. 34:19 opetetaan: ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.”
Tiedän, että Hän on lähelläni sellaisina hetkinä, jolloin sydämeni on särkynyt, ja tiedän Hänen olevan aina lähellä ja auttavan minua saamaan sen jälleen ehjäksi. Hän ei ainoastaan katsele hirmumyrskyä rannalta käsin, vaan useimmiten Hän on mukana veneessä, kohdatakseen vierelläni nuo raivoisat tuulet ja aallot. Hän rauhoittaa edelleen elämässäni olevia myrskyisiä vesiä ja antaa minun kasvaa ja tuntea todellista rauhaa.