Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Kotikäyntiopetus, sukututkimus ja äidit
Liityin kirkkoon, kun olin 20-vuotias. Pian sen jälkeen solmin avioliiton seurakunnan erään jäsenen kanssa, ja muutimme työn vuoksi. Kun olin 22-vuotias, syntyi esikoispoikamme. Niihin aikoihin kotikäyntiopettajani alkoivat käydä luonani säännöllisesti, vaikka asuimmekin seurakunnan rajojen laitamilla.
Koska olin niihin aikoihin juuri tullut äidiksi, omatuntoni kehotti minua ottamaan yhteyttä omaan äitiini. Olin kuitenkin katkaissut kaikki yhteydet häneen kahdeksan vuotta aiemmin, kun vanhempani olivat eronneet. Joka kerta kun kotikäyntiopettajani tulivat, puhuimme asiasta ja tunsin, että Henki kehotti minua ottamaan tämän vaikean askelen.
Keskustelimme siitä, kuinka minä voisin aloittaa suhteemme rakentamisen uudelleen, koska äitini ei kuulu kirkkoon. Niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka olivat kuluneet välirikostamme, elämäni oli muuttunut hyvin paljon. Hengen voimakkaiden kehotusten vuoksi päätin ensin ottaa yhteyttä äidinäitiin. Isoäitini oli sokea, joten hänen postinsa lähetettiin tädilleni, joka huolehti hänestä.
Sain paluupostissa ihanan kirjeen, ja menimme joksikin aikaa vierailulle isoäitini ja tätini luo. Isoäitini oli iloisen yllättynyt ja pyysi vain, että käväisisin kotimatkallamme tapaamassa hänen tytärtään – äitiäni. Hän oli hyvin iloinen.
Isoäitini oli luterilainen, ja hän rakasti Vapahtajaa. Sinä aikana kun viivyimme heidän luonaan, mieheni luki hänelle joka aamu Mormonin kirjaa. Isoäiti piti siitä kovasti. Muutaman aamun jälkeen mieheni ja isoäitini olivat niin Hengen täyttämiä, että isoäitini meni kirjoituspöytänsä luo, otti esiin erään sukuhistoriakirjan, joka oli kuulunut edesmenneelle isoisälleni, ja näytti sitä miehelleni. Siihen oli siististi kirjattu kahdeksan sukupolvea, jopa kunkin henkilön ammatti. Vierailumme aikana isoäitini oli hyvin onnellinen, ja lupasin hänelle, että menisin kotimatkalla käymään äitini luona, niin kuin teinkin.
Viisi viikkoa sen jälkeen kun olimme käyneet isoäitini luona, hän sai halvauskohtauksen ja menehtyi. Kaksi vuotta myöhemmin suoritin temppelityön esivanhempieni puolesta isoäidiltä saamieni tietojen perusteella.
Nykyään minulla on hyvä suhde äitiini. Asumme samassa kaupungissa, ja hän auttaa minua silloin tällöin lastemme kanssa.
Ilman kotikäyntiopettajiani, jotka kannustivat ja tukivat minua tänä aikana, ja ilman heidän säännöllisiä käyntejään en olisi koskaan uskaltanut ottaa tätä askelta korjatakseni suhteeni äitiini. Siunauksia on koitunut paitsi minulle myös monille sukupolville.