Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Autoin Mirtaa palaamaan
Perheemme uudessa seurakunnassa minut kutsuttiin palvelemaan neuvonantajana Apuyhdistyksessä. Johtokunnan kokouksissamme meillä oli tapana käydä läpi luetteloa Apuyhdistyksen sisarista seurakunnassamme ja miettiä, kuinka voimme auttaa heitä ja heidän perheitään.
Huomioni kiinnittyi erääseen seurakunnan sisareen nimeltä Mirta. Mirta oli ollut kirkon jäsen monia vuosia, mutta jostakin syystä hän ei ollut käynyt kirkossa muutamaan vuoteen.
Huomasin, että hänen miehensä oli vanhinten koorumin johtaja mutta että heidän lapsensa, jotka olivat jäseniä, eivät myöskään käyneet kirkossa. Joka sunnuntai näin hänen miehensä tulevan kirkkoon yksin.
Tunsin, että meidän täytyi auttaa tätä perhettä palaamaan yhdessä kirkkoon ja nauttimaan niistä siunauksista, joita Herra halusi antaa heille. Seuraavien johtokunnan kokousten aikana kerroin toiveistani auttaa Mirtaa palaamaan kirkkoon. Suunnittelimme toimintoja, joihin voisimme jollakin erityisellä tavalla saada hänet mukaan, ja mietimme muutamia tehtäviä, joita voisimme antaa hänelle.
Kun kävimme tapaamassa häntä, hän otti vastaan kunkin tehtävän ja myöhemmin täytti ne täydellisesti. Panimme merkille, kuinka innokkaasti hän odotti, että joku meistä hakisi hänet Apuyhdistyksen toimintoihin.
Kun johtokuntana järjestimme kotikäyntiopetuspareja, pyysin muita miettimään sitä mahdollisuutta, että Mirtasta ja minusta tulisi kotikäyntiopetuspari. Joka kuukausi ilman poikkeusta Mirta ja minä kävimme kotikäyntiopetuksella. Joka kerta, kun menimme tapaamaan sisaria, meillä oli mahdollisuus jutella ja tutustua toisiimme paremmin.
Aina kun kutsuin häntä tulemaan kirkkoon, hän sanoi ainoastaan: ”Tulen sitten kun minusta tuntuu siltä.” En ymmärtänyt, mutta kunnioitin hänen päätöstään. Lopulta hänen vastauksensa muuttuivat: ”Ehkäpä tulen sunnuntaina.”
Odotin häntä innokkaana joka sunnuntai. Hän ei koskaan tullut, mutta pidin hänet edelleen rukouksissani. Perheemme joutui yllättäen muuttamaan takaisin sinne, missä olimme asuneet aiemmin, eikä minulla ollut tilaisuutta hyvästellä Mirtaa. Kun lähdimme seurakunnasta, hän ei ollut vieläkään palannut kirkkoon.
Joitakin kuukausia myöhemmin minulle kerrottiin, että Mirta oli palannut kirkkoon ja oli neuvonantaja Apuyhdistyksessä.
Presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) on opettanut: ”Ette ehkä koskaan tule tietämään, kuinka paljon hyvää saatte aikaan. Ponnistelunne siunaa jonkun elämää.” (”Kirkon naisille”, Liahona, marraskuu 2003, s. 115.)
Monesti tulokset eivät ole sitä, mitä itse odottaa, eivätkä ne tule odotettuna hetkenä. Älkäämme lakatko tekemästä työtä. Tämä on Herran työtä, ja me olemme välineitä, jotka Hän on valinnut muuttamaan monien ihmisten elämää.