2009
Kutsu perheiltaan
Helmikuu 2009


Kutsu perheiltaan

Gladys Elena Yepes de Velásquez, Antioquia, Kolumbia

Siitä lähtien kun minut kastettiin 12 vuotta sitten, elämäni on muuttunut merkittävästi. Siitä syystä mieheni ja minä päätimme levittää saamaamme jumalallista valoa monille eri ihmisille. Aloimme kutsua lähetyssaarnaajia ja joitakuita naapureita kotiimme perheiltaan.

Teimme pieniä kutsukortteja naapureillemme. Monet ihmiset alkoivat tulla, koska he olivat kiinnostuneita saamaan selville, mikä perheilta on. Jotkut olivat kiinnostuneempia kuin toiset, mutta useimmat pitivät toiminnasta ja tarjoilusta. Yksi kutsumistamme perheistä jopa kastettiin!

Kun olen kertonut perheillan avulla ilostani kuulua Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, omakin uskoni on kasvanut.