2009
Ymmärtäkää naisten jumalalliset roolit
Helmikuu 2009


Kotikäyntiopetussanoma

Ymmärtäkää naisten jumalalliset roolit

Opettakaa pyhien kirjoitusten kohtia ja lausuntoja, jotka soveltuvat niiden sisarten tarpeisiin, joiden luona vierailette. Lausukaa todistuksenne opista. Pyytäkää niitä, joita opetatte, kertomaan, mitä he ovat tunteneet ja oppineet.

Julie B. Beck, Apuyhdistyksen ylijohtaja: ”Minulla on todistus, jonka olen saanut pohtimalla ja tutkimalla pyhistä kirjoituksista onnensuunnitelmaa, jonka taivaallinen Isämme on antanut meille. Siinä suunnitelmassa on osa Hänen tyttärilleen. Meidän on huolehdittava naisten puolikkaasta, ja ellemme me tee osaamme, kukaan muu ei tule tekemään sitä puolestamme. Se puolikas Isämme suunnitelmasta, joka luo elämää, joka ravitsee sieluja, joka edistää kasvua, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun, annettiin meille. Emme voi siirtää sitä toisille. Emme voi luovuttaa sitä kenellekään. Se on meidän. Voimme torjua sen, voimme kieltää sen, mutta se on silti osamme ja me olemme siitä vastuussa. Tulee päivä, jolloin me kaikki muistamme, mitä tiesimme ennen syntymäämme. Me muistamme, että taistelimme suuressa sodassa tästä etuoikeudesta. Kuinka me kohtaamme tämän vastuun? Panemme päivittäin tarmomme työhön, joka on annettu ainoastaan meille.”

Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista: ”Maan luomisen opillisena perustarkoituksena on ollut tarjota Jumalan henkilapsille korotukseen ja iankaikkiseen elämään johtavan prosessin jatkuminen. – –

– – Vaikka ei yksinkertaisesti olekaan olemassa merkittävämpää tapaa vaikuttaa yhteiskuntaan, kirkkoon tai Isämme lasten iankaikkiseen kohtaloon kuin se, mitä te teette äitinä tai isänä, niin äitiys ja isyys eivät ole ainoita hyvyyden tai Herran edessä hyväksytyksi tulemisen mittareita. – –

Jokaisella tämän kirkon sisarella, joka on tehnyt liittoja Herran kanssa, on jumalallinen tehtävä auttaa pelastamaan sieluja, johtaa maailman naisia, vahvistaa Siionin koteja ja rakentaa Jumalan valtakuntaa.” (Ks. ”Vanhurskaita naisia”, Liahona, joulukuu 2002, s. 36, 39.)

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista: ”Jumalallisen suunnitelman mukaan miesten ja naisten on tarkoitus edistyä yhdessä kohti täydellisyyttä ja kirkkauden täyteyttä. Erilaisen luonteensa ja erilaisten kykyjensä ansiosta mies ja nainen tuovat kumpikin aviosuhteeseen ainutlaatuisia ulottuvuuksia ja kokemuksia. Mies ja nainen antavat erilaisen mutta tasaveroisen panoksen ykseyteen ja kokonaisuuteen, jota ei voida saavuttaa millään muulla tavoin.” (”Avioliitto on olennainen osa Jumalan iankaikkista suunnitelmaa”, Liahona, kesäkuu 2006, s. 51–52.)

Silvia H. Allred, ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa: ”Herra on siunannut naisia rakkauden, myötätunnon, ystävällisyyden ja armeliaisuuden jumalallisilla ominaisuuksilla. Kuukausittaisilla käynneillämme meillä on kotikäyntiopettajina valta siunata jokaista sisarta, kun ojennamme kätemme rakkaudessa ja ystävällisyydessä ja annamme myötätunnon ja armeliaisuuden lahjat. Olipa oma tilanteemme mikä tahansa, meillä kaikilla on tilaisuus kohottaa ja hoivata muita.” (”Ruoki minun lampaitani”, Liahona, marraskuu 2007, s. 113.)

Presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985): ”Aivan erityisen korkea kutsumus on olla vanhurskas nainen loppunäytösten aikana tämän maan päällä ennen Vapahtajamme toista tulemista. Vanhurskaan naisen voima ja vaikutus voi nykyaikana olla kymmenkertainen verrattuna siihen, mitä se saattaa olla tyynempinä aikoina.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Spencer W. Kimball, 2006, s. 233–234; ks. myös ”Sisarten etuoikeudet ja velvollisuudet”, Valkeus, huhtikuu 1979, s. 179.)

Valokuvakuvitus Matthew Reier; tausta Shannon Gygi Christensen