Nuorten voimaksi
Nuorten voimaksi – Vapahtajan sanoma sinulle
Maaliskuu 2024


”Nuorten voimaksi: Vapahtajan sanoma sinulle”, Nuorten voimaksi, maaliskuu 2024.

Opas Hänen voimansa saamiseen

Nuorten voimaksi – Vapahtajan sanoma sinulle

Tämä opas auttaa sinua liittämään valintasi Jeesukseen Kristukseen ja Hänen oppiinsa.

Kuva
Jeesus Kristus

Seison ovella ja kolkutan, J. Kirk Richards

Kuvittele, että elät muinaisessa Galileassa 2 000 vuotta sitten. Sinut ja ystäväsi on kutsuttu paikalliseen synagogaan nuorten hartaustilaisuuteen, jossa on erityinen vieraileva puhuja: Jeesus Nasaretilainen. Ja jossakin vaiheessa puhettaan Jeesus kutsuu kuulijakunnan nuoria esittämään Hänelle kysymyksiä.

Millaisia kysymyksiä arvelet kuulevasi?

Luulen, että jotkin kysymykset kuvastaisivat sen ajan kulttuuria ja olosuhteita. Uskon kuitenkin todella, että monet niistä kuulostaisivat hyvin samanlaisilta kuin kysymykset, joita meillä on nykyään.

Esimerkiksi Uudessa testamentissa ihmiset esittivät Vapahtajalle seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • Mitä minun pitää tehdä saadakseni iankaikkisen elämän?1

  • Hyväksytäänkö minut? Kuulunko joukkoon?2

  • Jos veljeni tekee syntiä minua vastaan, kuinka monta kertaa minun pitäisi antaa hänelle anteeksi?3

  • Mitä tälle maailmalle tapahtuu tulevaisuudessa? Olenko turvassa?4

  • Voitko parantaa rakkaani?5

  • Mitä on totuus? 6

  • Mistä tiedän, olenko menossa oikeaan suuntaan?7

Emmekö me kaikki aika ajoin ihmettele samaa? Vuosisatojen varrella kysymykset eivät ole muuttuneet paljoakaan. Eikä ole muuttunut Vapahtajan myötätuntokaan niitä kohtaan, jotka pyytävät sitä. Hän tietää, kuinka hankalaa ja hämmentävää elämä voi olla. Hän tietää, kuinka helppoa on eksyä tieltä. Hän tietää, että olemme joskus huolissamme tulevaisuudesta. Ja Hän sanoo sinulle ja minulle, aivan kuten Hän sanoi seuraajilleen kauan sitten:

  • ”Älköön sydämenne olko levoton.”8

  • ”Minä olen tie [ja] totuus.”9

  • ”Seuraa minua.”10

Kun sinun on tehtävä tärkeitä valintoja, Jeesus Kristus ja Hänen palautettu evankeliuminsa ovat paras valinta. Kun sinulla on kysymyksiä, Jeesus Kristus ja Hänen palautettu evankeliuminsa ovat paras vastaus.

Tästä syystä rakastan kirjasta Nuorten voimaksi – opas valintojen tekemiseen. Se suuntaa meitä kohti Jeesusta Kristusta, jotta voimme saada Hänen voimaansa. Pidän yhtä kirjasta koko ajan taskussani. Kun tapaan kaikkialla maailmassa ihmisiä, jotka haluavat tietää, miksi me Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet teemme sitä, mitä me teemme, näytän heille tätä opasta.

Nuorten voimaksi -kirjanen opettaa iankaikkisia totuuksia Vapahtajasta ja Hänen tiestään. Se kutsuu sinua tekemään valintoja niiden totuuksien pohjalta. Ja siinä on luvattuja siunauksia, joita Hän antaa niille, jotka seuraavat Häntä. Lue ja pohdi tätä opasta ja kerro siitä muille!

Kutsu Hänet elämääsi

Jeesus Kristus haluaa olla osa elämääsi – jatkuvasti, päivittäin läsnä hyvinä ja huonoina aikoina. Hän ei vain seiso tien päässä odottamassa, että saat Hänet kiinni. Hän kulkee tietä kanssasi joka askeleella. Hän on se Tie!

Mutta Hän ei pakota omaa tietään sinun elämääsi. Kutsut Hänet elämääsi valinnoillasi. Siksi opas valintojen tekemiseen, kuten Nuorten voimaksi, on hyvin kallisarvoinen. Joka kerta kun teet vanhurskaan valinnan Vapahtajan iankaikkisten totuuksien pohjalta, osoitat haluavasi Hänet elämääsi. Nuo valinnat avaavat taivaan portit, ja Hänen voimaansa virtaa elämääsi.11

Luo vahva liitos

Saatat muistaa, että Vapahtaja vertasi niitä, jotka kuulevat Hänen sanansa ja tekevät niiden mukaan, järkevään mieheen, joka ”rakensi talonsa kalliolle”. Hän selitti:

”Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.”12

Talo ei kestä myrskyä siksi, että talo on vahva. Se ei myöskään kestä vain siksi, että kallio on vahva. Talo kestää myrskyn, koska se on lujasti kiinni siinä vahvassa kalliossa. Tärkeintä on se, miten vahvasti se on liitetty kallioon.

Samalla tavoin kun rakennamme elämäämme, on tärkeää tehdä hyviä valintoja. Ja on tärkeää ymmärtää Vapahtajan iankaikkinen totuus. Mutta voima, jota tarvitsemme kestääksemme elämän myrskyt, tulee, kun liitämme valintamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen oppiinsa. Sitä Nuorten voimaksi -kirjanen auttaa meitä tekemään.

Ystäväsi saattavat esimerkiksi tietää, että pyrit olemaan kiroilematta tai käyttämättä loukkaavaa kieltä. He saattavat nähdä sinun auttavan koulussa sitä poikaa, jota useimmat eivät huomioi tai jopa kiusaavat. Mutta tietävätkö he, että teet näitä valintoja, koska Jeesus Kristus on opettanut, että ”kaikki ihmiset ovat veljiäsi ja sisariasi – – myös ihmiset, jotka ovat erilaisia kuin sinä”13?

Ystäväsi saattavat tietää, että menet kirkkoon joka sunnuntai. He saattavat huomata, kun et halua kuunnella tiettyä kappaletta tai kieltäydyt kutsusta katsoa tietty elokuva. Mutta tietävätkö he, että teet näitä valintoja, koska sinulla on riemullinen liittosuhde taivaallisen Isän ja Jeesuksen Kristuksen kanssa ja että osana tätä sitoutumista seurata Vapahtajaa olet kiitollinen siitä, että Pyhä Henki voi olla jatkuva kumppanisi?14

Ihmiset saattavat tietää, että et juo, tupakoi tai käytä huumeita. Mutta tietävätkö he, että teet näitä valintoja, koska Jeesus Kristus on opettanut, että ”sinun ruumiisi on pyhä”, ”ihmeellinen lahja taivaalliselta Isältäsi” ja tehty Hänen kuvakseen?15

Ystäväsi saattavat tietää, ettet huijaa tai valehtele ja että suhtaudut opiskeluun vakavasti. Mutta tietävätkö he, että tämä johtuu siitä, että Jeesus Kristus on opettanut, että ”totuus tekee teistä vapaita”16?

Ennen kaikkea, tietävätkö ystäväsi, että teet näitä joskus epäsuosittuja valintoja pysyäksesi uskollisena Kristuksen asettamille mittapuille, koska tiedät, että ”Jeesus Kristus on sinun voimasi”17?

Hän on sinun voimasi

Annan sinulle varman todistukseni siitä, että Jeesus Kristus on tie kirkkaaseen ja loistavaan tulevaisuuteen – sinun tulevaisuuteesi. Ja Hän on myös tie kirkkaaseen ja loistavaan nykyhetkeen. Kulje Hänen tietään, niin Hän kulkee sinun kanssasi. Sinä pystyt siihen!

Rakkaat nuoret ystäväni, Jeesus Kristus on teidän voimanne. Jatkakaa kulkemista Hänen kanssaan, niin Hän auttaa teitä kohoamaan ”siivillenne kuin kotkat”18 kohti iankaikkista iloa, jonka Hän on valmistanut teille.