2023
Kokoa – älä hajota
Heinäkuu 2023


”Kokoa – älä hajota”, Nuorten voimaksi, heinäkuu 2023.

Tule ja seuraa minua

Apostolien teot 10

Kokoa – älä hajota

Jumalalla ei ole suosikkeja ihmisten joukossa, eikä meilläkään pidä olla.

Kuva
Erilaisia ihmisiä

Kuvitus Travis Constantine

Muutama viikko sen jälkeen kun olin saapunut lähetyssaarnaajana Saksaan, kouluttajani ja minä koputimme erään iäkkään naisen oveen. Hän suostui siihen, että opettaisimme häntä.

Ensimmäisen oppiaiheemme aikana kehotimme häntä lukemaan ääneen erään pyhien kirjoitusten kohdan. Paksujen silmälasien läpi hän luki sen suurin vaikeuksin sanoissa kompastellen. Ja hänen vastauksensa kysymyksiimme olivat lyhyitä. Emme olleet varmoja, kuinka paljon hän ymmärsi.

Pyysimme häntä lukemaan tiettyjä kohtia Mormonin kirjasta ennen seuraavaa käyntiämme. Kun menimme jälleen hänen luokseen, hän oli lukenut ne mutta ei näyttänyt ymmärtävän niitä. Mietimme, voisiko hänellä olla oppimisvaikeuksia. Mietimme, pitäisikö meidän jatkaa hänen opettamistaan. Mutta jatkoimme kuitenkin.

Seuraavalla käynnillämme yllätyimme, kun hän sanoi haluavansa mennä kasteelle. Sitten, kun jatkoimme hänen opettamistaan, huomasimme, että hänen lukemisensa itse asiassa kehittyi. Hänen vastauksensa kysymyksiimme olivat yhä lyhyitä, mutta ne vaikuttivat paremmilta ja varmemmilta.

Pian minut siirrettiin toiseen kaupunkiin, mutta kouluttajani kirjoitti minulle myöhemmin ja kertoi, että tämä nainen oli kastettu ja että hän sai tukea seurakunnan jäseniltä. Jos meiltä olisi kysytty viikkoja aiemmin, kuka kaikista opettamistamme ihmisistä menisi todennäköisimmin kasteelle ja löytäisi paikan kirkossa, tämä nainen ei olisi ollut luettelomme kärjessä.

Niinpä opimme vanhan opetuksen – saman opetuksen, jonka apostoli Pietari sai kauan sitten ja jota meidän jokaisen pitää opetella jatkuvasti: ”Jumala [ei] erottele ihmisiä” (Ap. t. 10:34).

Suuri muutos

Pietari johti kirkkoa ratkaisevana aikana. Vapahtaja oli sanonut apostoleilleen: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark. 16:15). Mutta tähän mennessä he olivat saarnanneet ja kastaneet vain juutalaisten keskuudessa.

Sitten tapahtui monia merkittäviä asioita. Roomalainen sadanpäällikkö nimeltä Cornelius – pakana, ei juutalainen, sotilas, jolla oli samanlainen sotilaspuku kuin niillä, jotka olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen Kristuksen – näki näyssä enkelin. Enkeli käski Corneliusta hakemaan Pietari-nimisen miehen opettamaan häntä. Pian sen jälkeen Pietari sai näyn, jossa hän näki ruokaa, joka oli juutalaisen lain mukaan kiellettyä. Häntä käskettiin kuitenkin syömään se, koska Jumala oli puhdistanut sen. Heti sen jälkeen kun Pietari oli saanut tämän näyn, Corneliuksen palvelijat saapuivat ja pyysivät häntä tulemaan heidän mukaansa. Henki käski Pietaria lähtemään.

Tavattuaan Corneliuksen ja nähtyään, kuinka hyvä ja uskollinen tämä oli, Pietari ymmärsi näkynsä merkityksen. Evankeliumi piti viedä myös pakanoille kuten Corneliukselle. Silloin Pietari sanoi: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan.” (Ap. t. 10:34–35.) Pietari opetti Corneliukselle Jeesuksesta Kristuksesta ja kutsui hänet ja hänen perhekuntansa menemään kasteelle. (Ks. Ap. t. 10.)

Evankeliumin vieminen pakanoille merkitsi suurta muutosta alkukirkolle. Joidenkin ihmisten oli vaikea hyväksyä tätä muutosta. Mutta se oli oikein, ja se opetti perustotuuden Jumalasta ja lähimmäisistämme.

Ei suosikkeja

Kun Jumala siunaa lapsiaan, hän ei suosi heitä kansallisuuden, etnisen alkuperän, sukupuolen, varallisuuden, koulutuksen, kyvykkyyden, ulkonäön tai minkään muunkaan ihmisiä jakavan eron perusteella.1 ”Herralle kaikki liha on samanarvoista; se, joka on vanhurskas, on Jumalan suosiossa” (1. Nefi 17:35). Kaikki voivat tulla Hänen luokseen, sillä ”kaikki ovat Jumalalle yhdenvertaisia” (2. Nefi 26:33). ”Herra näkee sydämeen” (1. Sam. 16:7). Hän hyväksyy ne, jotka tekevät sitä, mikä on oikein, osoittavat rakkautta ja hyvyyttä ja vaeltavat nöyrästi (ks. Miika 6:8).

Kuka tahansa voi päättää tulla Jeesuksen Kristuksen luo, tehdä liittoja taivaallisen Isän kanssa ja noudattaa Heidän teitään. Ja tämän totuuden tulee ohjata sitä, kuinka kerromme Herran evankeliumista ja Hänen rakkaudestaan.

Emme voi vain katsoa jonkun ulkoisia ominaisuuksia ja ajatella, ettei hän ole evankeliumin vastaanottavaa ”tyyppiä”. Emme voi vain laittaa maailmallisia leimoja ihmisiin ja ajatella, että nuo leimat estävät heitä tulemasta kirkon jäseniksi. Emme voi päättää olla palvelematta jotakuta vain siksi, että hänellä on erilaisia poliittisia mielipiteitä, harrastuksia tai mieltymyksiä kuin meillä.

Jumala ei näe ihmistä eri ryhmiä tai ominaisuuksia kuvaavien leimojen kokoelmana. Hän näkee yksilön – oman lapsensa. Ja sillä tavoin meidän tulee nähdä jokainen ihminen – ainutlaatuisena yksilönä, jolla on yhtäläiset mahdollisuudet ja kyky tulla Jumalan luo.

Ole kokoaja

Presidentti Russell M. Nelson on kannustanut meitä osallistumaan Israelin kokoamiseen.2 Mutta jos me, toisin kuin Jumala, päätämme erotella ihmisiä, mitä tulee evankeliumista kertomiseen ja heidän ottamiseensa mukaan kirkon toimintaan, saatamme hajottaa tai jakaa enemmän kuin koota ja yhdistää.

Luvatkaamme itse kukin: ei enää hajottamista. Ole kokoaja. Rakasta, kerro ja kutsu.

Toverini ja minä emme olleet varmoja, menisikö nainen, jota opetimme Saksassa, kovinkaan todennäköisesti kasteelle. Emme tunteneet hänen sydäntään, mutta Jumala tunsi. Olen iloinen, että tunsimme innoitusta jatkaa hänen opettamistaan.

Kun yrität noudattaa Hengen kehotuksia ja yrität olla erottelematta ihmisiä, sinua johdatetaan auttamaan lähipiirissäsi olevia tulemaan Kristuksen luo heidän eroavuuksistaan riippumatta.

Viitteet

  1. Ks. Dieter F. Uchtdorf, huhtikuun 2020 yleiskonferenssi (Liahona, toukokuu 2020, s. 105).

  2. Ks. esim. Russell M. Nelson, ”Toivo Israelin” (maailmanlaajuinen nuorten hartaustilaisuus, 3. kesäkuuta 2018), hopeofisrael.churchofjesuschrist.org.